sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Joulupallot - et varmasti voi neuloa vain yhtä!

 Minulle ainakin kävi niin, että neuloin yhden, sitten toisen ja pian oli mennyt viikon neulomiset pallojen kanssa. Kuvasta puuttuu yksi kaunis pallo - löysin sen imuroidessa, ja se odottaa vielä viime silauksia. Vinkkini on laittaa kaavion päälle leveä viivoitin, jota on helppo siirtää aina rivien edetessä. Näin neulominen on nopsaa ja helppoa, ei tarvitse laskea missä kerroksella mennään.

Mallit kirjasta Joulupallot / Arne & Carlos
Lanka: punainen varastosta löytynyt Novita Nalle ja luonnonvalkoinen  Viking Vilma, 150g
Puikot: 3mm ( sormikaspuikot olisivat loistavat joulupallojen neulomiseen, sukkapuikot ovat vähän turhan pitkät.
Täyte: puhdasta trasselia

Neuloin kerästä Vilmaa ja liki täydestä kerästä Nallea yhteensä leipurin tusinan eli 13 joulupalloa. Punnitsin muutaman pallon, ja sain langanmenekin keskiarvoksi 11g / pallo. Neulekäsialani on aika jämäkkä, lähestulkoon tiukka.  Valikoin malleja hiukan fiiliksen mukaan - pyrin tekemään kivasti vaihtelua kuvioihin. En oikein tiedä mitä näille tekisi, ikuunaan ripustaminen voisi olla seuraava projekti. Eilisessä Knit in Pub -tapaamisessa sain vähän liikaakin ideoita kransseista, katsotaan kykenekö itse toteuttamaan  niitä... 

Neulotut joulupallot ovat aika kuuma aihe  juuri nyt, ainakin Ravelryn keskusteluista ja blogipostauksista päätellen. Jossain luin, että eräässä kirjastossa oli 26 varausta Joulupallot - kirjaan.Ei taida ehtiä aivan täksi jouluksi?  Moni jahtaa ilmaisia ohjeita palloihin vieraskielisiltä ja kotimaisilta sivuilta  ja toiset neulovat kuviot oman mielensä mukaan.

Joulupallot - kirja on kyllä todella kaunis, kiitos neulovalle kaimalleni joka sen esitteli! Tottakai pallon neulominen ja perinteisen neulekuvion käyttäminen on helppoa itsenäisestikin. Mutta kirjasta välittyy taianomainen tunnelma, ja saa kurkistaa kahden neulesuunnittelijan luovan prosessin taustoihin.
 Arne ja Carlos eivät tosiaankaan ole mikään vitsi, vaan luovia ammattilaisia.  He ovat suunnitelleet itse osan pallojen kuvioista, joten he eivät suinkaan ryöstökalasta perinteistä - näinkin olen kuullut heitä kuvailtavan.  Arne & Carlos ovat ehtineet julkaista norjankielellä jo uuden kirjan neulotuista nukeista - tuleekohan näistä samanlaista hittiä? 

Hyvää ensimmäistä adventtia lukijoilleni - mikä on oma suhteesi näihin neulottuihin joulupalloihin? 

perjantai 25. marraskuuta 2011

Pöllöt lentävät pohjoisessa


Pöllö, pöllömpi, pöllöin - viime aikoina olen nähnyt useammassakin blogissa pöllöjä. Harmaata arkea - blogissa on lentänyt pöllöpipo ja ihan oikea lelupöllö. Ja Neulovan Nartun suojissa on joku pöllöjen reservaatti, sillä siellä pöllöset lisääntyvät villisti eri väreissä ja materiaaleissa. Minä näin tämän mallin ensi kerran eräässä kolmannessa blogissa, Tiina tuunauksissa elokuussa. Viime aikoina olen selannut Ravelryn uusien mallien listaa, on pöllöpipoja suorastaan hyppinyt silmille...  Puhumattakaan nyt siitä parin vuoden takaisesta Kate Daviesin Owl sweater- mallista joka on poikinut hienoja puseroita, pipoja ja lapasia. Tässä Ravelrylinkki Owl sweateriin


Malli: Hoot toque, Knitwit- blogissa 
Lanka: Cascade 220, jämälankoja silmiin ja nokkaan
Oma modaus: nepparilla kiinnitettävä, ei pitkiä naruja jotka tarttuvat joka paikkaan

Tämä malli olis uunnitelmissa ainakin pari kuukautta. Tein tämän jo reilut 3 viikkoa sitten ja lähetin viime tingan jo mentyä syntymäpäivälahjaksi. Olen tosin pohtinut olikohan tämä kuitenkaan hyvä idea, sillä lahjan saaja on harkitsevainen ja tarkkaileva nuori mies. Miten hän  mahtaa arvostaa sitä, että pöllöpipo kiinnittää niin paljon huomiota? Oli kuulemma ollut kova hitti vastaantulijoiden parissa. Tämä pöllö syntyi siis täysin omasta halustani, sitä soittoa odotellessa, jossa käsketään erikseen tekemään pöllö  :-) 
Suurin tuska tässä mallissa oli kirjailuiden tekeminen, silmät on tehty ketjusilmukkapistoilla, nokka laakapistoilla. Kirjailuista puheen ollen, siinä olisi kyllä hieno taito osata. Ei vain tiedä mistä aloittaa... merkkausliinasta kenties? 

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Montague vest

Malli: Montague bulky lace vest, kirjasta New England Knits. 38" koko.
Lanka: Natur Uld, 290g
Puikot : 8mm 
Fiilis: hyvä

 Varastossa jemmattu lanka ja hyllystä löytynyt ohje kohtasivat.
 " Neulotaanko susta se, mistä alunperin piti? " kysyi ohje langalta.
 " Emmätiä. Ei se ohje enää kiinnosta nin paljoa tuota neulojaa." vastasi lankakasa. "Tässä pussissa on jo majailtu pari vuotta ainakin. Lankamaailma Nordiasta se minut löysi, euron/ kerä."
" Ai kaksi vuotta olet odotellut? Ohhoh. Minä olen majaillut tuolla hyllyssä jo vaikka kuinka kauan..." kommentoi ohje ja ihmetteli: "Mitä tässä enää odotellaan, me ollaan täydellinen pari!"
Tässä vaiheessa Prosessineuloja otti jo paksut puikot käteensä ja loi silmukat.

( Usein voi lukea neuleblogeista, että lanka juttelee neulojille  ja kertoo heille, miksi haluaa tulla. Näin siis meilläkin kävi :D Vakavasti puhuen, oman lankavaraston ja ostettujen ohjeiden/ kirjojen säännöllinen selailu on tosi inspiroivaa, ja entinenkin rakkaus löytää uuden kohteen.)

Liivi on tosi passeli,  erittäin nopea neuloa. Tein sen yhtenä kappaleena kainaloihin saakka, sillä paksulla langalla ei ole kiva ommella  sivusaumoja. Juuri nyt  keltainen väri on tosi jees, puin tavoistain poiketen harmaan kanssa jotain muuta kuin valkoista. Puikoillakin näkyy keltaista, ja valkoista, ja punaista.... Niistä lisää ensi kerralla.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Sukkapari x 4

Joulu tulee, oletko valmis? 


Jouluun valmistautuessa olisi hauska ehtiä kokeilemaan joulupallojen neulomista, mutta nyt ovat sijaa vieneet lahjasukat. Neljä paria on syntynyt kahdessa viikossa, toki ehdin yhden liivin  ja pipan kutaisemaan myös. Katsotaan, koska ne ehtivät blogiin; neulekuvaamisessa olemme jo siinä synkässä vuodenajassa jolloin ei helposti pääse ulos tunnelmoimaan luonnonvalossa. 


Malli: perussukka Nallesta, mustaa ja vuosikerta-harmaankirjava yht. noin 100g
Koko: noin 43
Puikot: 3mm

Täsät yhdistelmästä tuli tarkoituksellisen hillitty - raidat muistuttavat minua mm. ilmavoiminen ja laivaston käyttämistä dazzle -"maastokuvioinnista"  . Ajatuksena on rikkoa kohteen muotoja maalaamalla harmaalla ja mustalla villisti eri suuntiin kulkevia raitoja. Nämä raidat ovat ihan tylsästi perussuunnassa, mutta lätäköityvä lanka naamioi ne paikoitellen. Aikomuksenani oli vain kokeilla minkälainen yhdistelmä syntyisi harmaa-mustan ja mustan langan raidoittamisesta, sitten valmis sukka toi näkemäni sotalaivat mieleen.

 Malli: Kohoneulesukka, Novita Sukkalehti 2011
Lanka: Novita Seitsemän veljestä, aika tarkasti 150g miesten kokoon noin 43
Puikot: 3,5mm

Novitan uudesta Sukkalehdestä löytyi tämä joustava ja vähän erilainen pintaneule. Sukista tuli kivasti joustavat, ja opinhan lopulta toisessa sukasssa jopa mallineuleen ulkoa. Jostain syystä ei meinannut millään painua mieleen...

 Malli: Nappisukat, Novita Sukkalehti 2011
Lanka: Novita  Seitsemän veljestä, 150g kokoon 38
Puikot 3,5mm, puunapit Tiimarista

Näin kauniit sukat pitäisi kuvata jalassa, mutta ne ovat omaan jalkaani liian suuret. Kaunis ja helppo palmikkovarsi neulotttiin tasona, ja kantapää tehtiin ainaoikein - neuleena. Käyttäjä voi halutessaan avata nappeja varsista - nämä muistuttavat hiukan Uggs- kenkiä. Lankaa jäi juuri sen verran, että sain napit ommeltua pienellä säikeellä.

Malli: Palmikkosukat, Novita Sukkalehti 2011
Lanka: Novita seitsemän veljestä, noin 150g kokoon 43
Puikot: 3,5mm

Tässä nopeasti neulottavassa mallissa on lankana vuosia jemmattu Seiska. Kantapää on tavallisuudesta poikkeava tiimalasikantapää, jonka taisin säveltää omasta päästäni - en ihan ymmärtänyt ohjetta joten pistelin vain menemään. Nämä olivat todella nopeat neuloa ja palmikko on kiva lisä - se on varsin ohut joten en usko sen painavan jalkaa kengässä.

Joulun tuloon on vielä aikaa, ja ilokseni pääsen vielä neulomaan ainakin kaksi paria sukkia, ehkä enemmänkin. Niitä joulupallojakin ehkä pitäisi aloitella... katsotaan, sanoi lääkäri.
Onko lukijoilla minkäänlaisia jouluneuleita tulossa?  ( Entä millä mielin neulot jouluneuleita?)