perjantai 28. helmikuuta 2014

Try again!


Uusiksi meni. Ensiksi sujui hienosti - osaan kuin osaankin double knittingiä eli onteloneuletta. 
Harmillisen hitaasti vain syntyy 2mm puikoilla ja Dropsin Alpacasta. Kun pipolla oli jo hieman korkeutta tarkistin koon. Nii-in. Ohjetiheys on 27 s/ 10 cm. Minulla heitti kolmella silmukalla. 
Piposta tulisi kyllä kaunis ja lämmin, mutta sopiva vain aika paksuhiuksiselle. Ja minä kun haluan tästä itselleni pipon… uusiksi meni tämä kokeilu. Aion vähentää silmukoita ja koettaa uudestaan.
Malli on Pipo on pääasia - kirjasta ( Mainio vitsi nimessä :)



Yritähän vielä uudestaan, osa 2. 

Wollmeisen Skandal um Rosi - lanka. 
Tämä lanka on kertänyt enemmän maailmaa kuin yksikään muu käsityöni. Se on ollut matkaneuleena kahdella Aasian reissulla, purettu ja taas aloitettu uudelleen. Ensiksi piti tulle Strandwanderer - liian vaikeaa neulottavaa täydessä lentokoneessa. 
Sitten kokeilin TGV - huivia. Ei vain kiinostanut. Purin, ja aloitin linen stitch - mallikuviolla. Ei kiva, ja hankala neuloa hämärässä. 

Nyt tämä lanka lähtee Prosessinulojan mukana taas kerran tien päälle. Mallina on Martina Behmin Trillian ja suunta on taas Aasia. Palataan pian, hyvät lukijat. Nauttikaa, jos  teillä on vielä lomaa jäljellä, minun lomani alkaa pikapuoliin. Katsotaan saako tämä lanka sen aikana lopullisen muotonsa! 

tiistai 18. helmikuuta 2014

Loskarajalla

Sätiedotuksen mukaan loskaraja kulkee Oulun korkeudella. Sen uskon: ulkona litisee, lotisee ja räystäiltä tippuu sulamisvesi. Talitiaiset ovat jo aloitaneet kevätlaulut. 
Neulojat varmaan hurahtavat pian keväisiin virkkausprojekteihinsa. Missä se talvi on? Joko se on ohi? Vieläkö voi neuloa villaa? Pessimisti tuttavani veikkaili maaliskuun aikana satavan kuitenkin  metrin lunta, joka ei sula kuin kesäkuuksi. 



Pipon malli: Veera Välimäen Contemporary, lankana Hjerte Garnin Vidal Alpaca, 1,5  kerää

Tämä on toinen versio samasta mallista. Vidal Alpaca on kiva tuttavuus: pehmeä, hyvä DK- vahvuus ja kerankin värikäs valikoima. Tosin kokonainen puserollinen on jo sitten hinnoissaan. Nämä langat olivat olleet varastossa jo 2,5 vuotta.

Lapasten malli: omalla silmukkamäärällä, inspiroituminen Jonna Hietalan  Kerällä- kirjasta.
Lankana Lett lopia jämävarastosta. 


Niin, olihan tässä hetken aikaa oikein paukkaupakkasia. Niiden aikana neuloin huvikseni nukitetut lapaset. Idean sain Kerällä - kirjaa selaillessani. Minun piti sovittaa kokoa omaan pieneen käteeni, joten otin silmukat "näppituntumalla." Nukitetut lapaset ovat kyllä ihanan lämpimät. Ja vielä helpot neuloa: joka kolmanteen silmukkaan ja joka kolmannella rivillä neulotaan kaksinkertaisena nukkalanka päävärin kanssa yhteen. Nukkia voisi toki olla tiuhemassakin tai pidempiä kuin minulla. 



Ja katsokaapa mitä postipoika toi tänään: Lisää iki-ihanaa Lett-lopia, suoraan Islannista! Vaikka talvi olisi jo ohi, on Suomen kevät viileä ja kostea ( ja kesä myös, jos niikseen tulee). Viileissä ja kosteissa oloissa on ulkovaatteissa yksi kuitu ylitse muiden: islantilaisen lampaan villa. Se on niin kvyttä, lämmintä, hengitävää ja tuulta pitävää - oikeaa luonnon "teknistä materiaalia". Näistä kauniin vaaleista väreistä kelpaa neuloa jotain keväistä ja kivaa. 





maanantai 10. helmikuuta 2014

The Helsinki sweater


Malli: Helsinki Sweater, Janine Bajus (Ravelryssä)
Koko S
Puikot 3mm 

Fiilis: Vihdoinkin!*


*On jo aikakin blogata tämä, varsinkin kun neule on ollut valmis jo kuukauden päivät 

Näin tämän neuleen jo aikaa sitten Ravelryssä ja ihastuin. Ohjetta saikin odotella kuukausitolkulla, mutta kun ohje julkaistiin tilasin saman tien langat Jamiesonilta. Shetland Spindrift on upea lanka kirjoneuleisiin. Yhdellä 25g kerällä on 105m lankaa, tiheys on noin 30s/ 10cm. 

Sen huikeasta värikartasta löytää kauniit värit neuleisiin joissa voi olla pariakymmentäkin väriä, mutta  vaikutelma on silti harmoninen. Langan laatu on upea. Shetlannin villa on pehmeää ja hiukan tarttuvaista: tästä langasta voi tehdä perinteisesti auki leikatut neuletakit leikiten. 
Huonoja puolia taas: lankaa ei tietääkseni saa Suomesta kivijalkakaupoista, netti on ainoa tilauskanava. Lanka ei todellakaan ole superwashia ja huopuu ja myös hiutuu rikki kovassa kulutuksessa. 
Villa on pehmoista ja pehmenee pesussa. Jamiseons tekee myös perinteisiä "lukinseitti" pitsilankoja, vinkkinä huivien neulojille. 

Miksi Helsinki sweater? Suunnitteljia on inspiroitunut  mm. Helsingissä käydessään työmiesten oransseista suojaliiveistä, skandinavialaisesta savityöstä ja yhdisänyt nämä turkkilaiseen neulekuvioon. Oranssi ja vihreä eivät ole kaikkein omimpia värejäni, mutta oranssin "pohja" onkin kauniin värisiä luonnonharmaita. Eikä kaiken tarvitse olla niin justiinsa mitetittyä - neulomisesta pitää nauttia!