sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kitsesilmäkiri - sukat


Malli: Omatekemä
Lanka: Drops Fabel valkoinen ja Novita Tico Tico pinkki- keltainen
Puikot: 2,5mm

Fiilis: erinomainen

Nämä sukat inspiroituivat Nancy Bushin Tiit's socks mallista. Kysyin itseltäni, ovatko nämä minun sukkani samalaiset? No eivät ole. Joten kutsun niitä vuohensilmä- kirjosukiksi. 

Tällä tavoin voisi periaattessa tehdä mistä hyvänsä kirjoneulemallisat sukat:

Lasketaan sukkaan tarvittavien silmukoiden määrä neuletiheyden avulla ja vähennetään siitä 5% ( kirjoneuleessa ei niin välttämätön). Aloitetaan kärjestä ja neulotaan kärki yhdellä värillä. Tarkistetaan, miten valittu kirjoneulekuvio istuu silmukkalukuun. Tehdään muutoksia - saumaa tai mahdollista vaihtumiskohtaa, jos sellainen on, ei kannata laitta jalan alle. Herkkä jalkapohja tuntee ylimääräiset kohoumat kyllä.  Tämä pieni ja säännöllinen kuviomalli kulkee sievästi ja saumattomasti sukan ympäri. 

Neulotaan suoraa putkea. Sovitetaan välillä jalkaan. Kunnes sukkaa riittää kantapäähän saakka, neulotaan kantapään kohdalle purkulanka ja jatketaan neulomista. Lisätään takana kuvion mukaan tarpeen mukaan, jos pohje levenee ja sukka tarvitsee ympärysmittaa lisää. 

Neulotaan taite tai resori.

Puretaan purkulanka ja poimitaan silmukat kantapäätä varten. Tehdään nk. thumbjoint heel. Neulotaan ensin suoraan, kaventamatta, noin 2-2,5cm verran. Sitten aloitetaan kavennukset. Tällainen kantapää antaa vähän "kiilaa" jalalle, suoraan kavantamalla tulisi turhan ahdas ja kireä nilkka. 

Minä tein nauhakantapään, ja kavensin 4s "nauhan" molemmin puolin joka kerros, kunnes totesin kantapän syvyyden riittävän. ( Nauha on kantapään reunoilla olevat silmukat, minulla 4 + 4 kanapään sivuilla)
Vaihdoin neulomissuuntaa, ei ympäri vaan poikittain kantapään poikki.   Neuloin nyt "nauhan" silmukoilla ja kavensin oikean puolen kerroksella kantapään silmukoita pois. Silmukoin viimeiset  silmukat "nauhan" odotamaan jääneen pään kanssa yhteen. 



Pohkeen lisäykset sain vaivalla menemmään sievästi. 
Nämä sukat aloitin näköjään huhtikuussa 2012, ja ne ovat hävenneet  keskeneräisinä pitkään. Lopulta päätin että neulon pidemmät varret lisäyksien kanssa, jotta sukista tulisi pidettävät. Purin jo valmiista sukasta resortin pois ja neuloin vartta lisää. Toinen sukka oli melkein jo kantapäässä, joten se oli nopsa neulottava. 
Tämä esittelemäni tapa ei ole se kaikkein paras kirjoneulesukkiin. Oikein hyvin istuvat sukat ovat kyllä suuremman suunnittelun vaivan takana. Olen silti tyytyväinen, sain mitä halusinkin ja vielä valmiiksi asti. Tico Ticon pitkät lankajuoksut ja kiva pinkin ja keltaisen vuorottelu ovat piste I:n päälle. 

tiistai 21. tammikuuta 2014

Patagonia, Patagonia


Sanonnassa sanotaan, että "aika tavaran kaupitsee". Mutta entä jos yrityksistä huolimatta ei millään meinaa keksiä mitä tekisi laadukkaasta langasta? Siitä, jonka osti vuosia sitten tiettyä mallia varten. Joka ei sitten puikoilla ollutkaan hyvä idea. No, eihän siitä hienosta langasta voi neuloa mitä tahansa, pitää olla hieno malli…. 

Voihan sitä selata Ravelryä. Miettiä muita puseroita.Mutta kun kyseinen väri on lakkautettu. Ja lankaa ostettu nuukasti vain yhtenlaiseen malliin. Minäpä kerron, että sellainen lanka jää kauniisti varaston täytteeksi. Kun eihän sitä ihan mitä vaan voi niin hienosta langasta neuloa.



Inspiraationa malli 40. Kerällä - kirjasta suunnittelija Jonna Hietala
Lanka: Rowan Lima, 84% baby alpakkaa, 8% merino, % nylon
Sävy Patagonia, menekki kokoon 36" noin 400g
Puikot: olisiko olleet 4mm? 
Napit Drops, varastosta.

Fiilis: Suloisen lämmin



Kaikki lähti Kerällä - kirjan selailusta. Siinä muistutetaan miten mukavaa on neuloa aivan yksinkertaisia perusneuleita niistä laatulangoista - sillä perusvaatteita kuitenkin käytetään eniten. Kirjassa on ohje Rowanin Lima - langasta tehdylle neuletakille. Käytin sitä ponnahduslautana, ja sävelsin loput itse silmukkamääriä ja rakennetta myöten. Silti lopputulos on inspiraationsa näköinen ja oloinen, istuu vain paremmin minun ylleni. Tässä alemmassa kuvassa näkyy kauniisti Patagonia - värin heathered - efekti: lanka vaihtaa väriä hienostuneesti, ja näyttää ihan tummansiniseltä tietyssä valossa. 

Tämä takki ei ole kummallinen, vain minun mittojeni mukaan tehty alhaalta- ylös raglan. Ja toisaalta, tämä takki on aivan suloisen kevyt, lämmin muttei kuuma, pehmoinen ja mieluisa. Ennen kaikkea on tämän langan aiheuttama rimakauhu selätetty eikä hyvä lanka makaa varastossa. Ei hullumpaa, vaikka ihan tavallisen näköistä. 




torstai 16. tammikuuta 2014

Lintulapaset


Malli: Lintulapaset,
Eva Trotzigin kirjasta Lämpöisiä lapasia ja suloisia sukkia

Lanka: Drops Fabel valkoinen ja sininen, muutama metri kirkkaan pinkkiä sukkalankaa
Puikot: 2mm minipyöröt ja sukkapuikot peukaloihin



No vihdoin! On aika hienoa että näillä leveyksillä on nähty aurinkoa jo useana päivänä. Toistaiseksi en ole ollut kotona  päivänvalon aikaan, mutta pian sekin on mahdollista. Päivähän pitenee kukonaskelin eikä harakan askelin. Vaikka harkaoita on  näisstä tämänkertaisissa lapasissa. Ja pian on taas tilaisuuksia ottaa neulekuvia päivänvalossa. 

Nämä lapaset näin kirjan kannessa ja se oli menoa se. Sain kirjan kohtuullisesssa ajassa kirjastosta. Kirjassa on useita kauniita malleja, ja jokaisella on oma kertomuksensa. Kaikki ohjeet eivät sovellu aloittelijoille ja osaan kaipasin lisäselvennystä. Toisaalta kirjasta löytyvä myös hyvät perusohjeet joista on helppo aloittaa. Kokonaisuutena kirja on tosi viehättävä ja kauniisti valokuvattu. (Minulla on muutama muu kirjan malli vielä mielessäni.)

Neulomisesta ei sitten juuri ole kerrottavaa. Koko on 2mm puikoilla sopiva pieneen naisen käteen. Lankaa kului yhteensä 50g. Halusin neuloa nämä sukkalangasta, sillä lapaset voivat oikeasti kulua rikki - ja näitä valkoisella pohjalla olevia täytyy pestä usein. 

Seuraava neulomus  (tai pari sellaista) on valmiina. Vielä ne pikku jutut, parit langanpäät ja silmukoinnit. Niin, ja se valokuvaus. Katsotaan, paistaako aurinko viikonloppunakin. 

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lyhyt ohje kirjoneuleen neulomiseen

Kommenttilaatikossa pyydeltiin opastusta kirjoneuleen neulomiseen. Nykyään, kun on helppo googlettaa, katsoa You Tuben videoita ja etsiä tietoa kirjastosta voi käydäkin niin, että hyvä vinkkejä on enemmän kuin kotitarpeiksi. Pää pyörällä siis. 

Mietinkin mitkä olisivat ne kaikkien parhaat vinkkini aloittelevalle kirjoneuleen neulojalle. En siis kuvittelekaan että tässä olisi lopullinen totuus yhtikäs mistään :)  Nimittäin blogiin tulisi hyvin pitkä sarja postauksia, jos alkaisin kirjoittamaan kaikkea mielen päällä olevaa kirjoneuleista.  

Nyt tulee alkuun jämäkkä mielipiteeni, joka perustuu omiin kokemuksiini: 
1. Minun mielestäni kirjoneuletta pitäisi aina neuloa sujettuna neuleena oikealta puolelta. 
2. Helpointa on käsitellä  kahta eriväristä lankaa yhdellä kerroksella
3. Helpommat kuviomallit käyttävät lyhyitä toistoja: pohja - ja kuviolanka eivät tee pitkiä lankajuoksuja. 

Olen "rikkonut" näitä sääntöjä ja toki teen niin jos tilanne sitä vaatii. Mutta ne hankaloittavat neulomista, joten suosittelen aloittelijaa miettimään mallia siltä kannalta. Useat klassiset kirjoneulemallit mm. Shetlannista ja Norjasta noudattavat näitä kahta sääntöä. Moni moderni malli joutuu "rikkomaan" niitä, jotta vaikkapa voidaan tehdä kappaleina ommeltava kirjoneule täytyy neuloa kirjoneuletta myös nurjalta. En itse pidä siitä ja tekisin kaikkeni välttääkseni moisen jutun - toiset neulojat taas eivät ole moksiskaan. Kaikkea kannattaa kokeilla. Alla olevissa esimerkeissäkin on reilusti 3s pidempiä lankajuoksuja.





Kahden langan käsittely

Tästä on paljon ohjeita - kuvassa näkyy minun tapani. Lankojen käsittely riippuu myös paljon neuletavasta. Erilaisia apuvälineitä on, kuten tämä norjalainen neulesormustin ja tämä muovinen.  Hassua kyllä, minulla on nuo molemmat ostettuina - edelleen alkuperäisissä pakkauksissaan. Koetin vain sinnikkäästi löytää itselleni parhaan tavan pidellä lankoja, ja kapistukset jäivät syrjään.


Helpoin tapa neuloa on ottaa ensiksi pohjaväri, ja tiputtaa kuviovärin lanka pois kädestä. Neulot pohjavärillä, pudotat kädestäsi. Sitten otat kuviovärin  ja neulot sillä. Ja sama uusiksi. Yksi sääntö on kuvio - ja pohjavärin kanssa: nosta aina ne "samoin päin" jotta vältyt ongelmilta  lankojen värin dominanssin kanssa. Älä vaihtele miten sattuu, vaan aina samalla tavalla. Yläkuvassa näetkin että pohjaväri tulee kuviovärin alta. 



Lankajuoksut nurjalla puolella

Tässä neulemallissa on noin 26s/ 10 cm. Kuvassa on 9s pohjavärillä ja yksi kuviovärillä. Olen kiepauttanut kuviovärin pohjavärin ympärille 4-5 silmukan välein, jotta lankajuoksu ei tarttuisi helposti kiinni puseroa pukiessa. Oikeasti, voisin hyvin jättää tämänkin sitomatta. Osaan olla varovainen enkä pidä langan sitomisen aiheuttamista jäljistä oikealla puolella. Nämä kohdat kannattaa sijoitella sinne tänne - ei ainakaan päällekkäin seuraavilla kerroksilla!



Tasaisuuden salaisuus

Valitset tietenkin puikot ja langat niin, että siitä tulee siistiä, tiivistä pintaa? Neulot oikealta puolelta suljettua neuletta? Hyvä. Vielä yksi niksi. Se kaikkein tärkein. Yllä olen neulonut 5 silmukkaa.Ne on juuri neulottu puikolle, ja ovat aika lailla supussa, vieden vähemmän tilaa kuin neulepinnassa. 



Levitä silmukat oikeaan leveyteenä ennen kuin vaihdat väriä! 

Nyt silmukat ovat puikolla yhtä leveät kuin neulepinnassa. Nyt voin tiputtaa pohjalangan ja neuloa kuviovärillä, ilman että neuleeni menee kurttuun ja kiristää. Tämä on ehkä kaikkein tärkein ja paras vinkkini : älä pidä liikaa kiirettä, vaan tasaa silmukat puikolle, ennen kuin vaihdat väriä!


Kuulen mielelläni kommenttejanne ja omia parhaita niksejänne. Samoin, jos sinulla on kuten minullakin oma henkilökohtainen "sääntö" kirjoneuleista, se olisi hauska kuulla. Onko joitain ikimuistoisia kirjoneuleita? Malleja joista haaveilet? Hyviä kirjoja aiheesta? Omat lähdekirjani ovat kaikki englanniksi joten en alkanut kokoamaan tähän kirjavinkkejä. 

Vielä muistutus: kuvat ja teksti ovat minun omiani, eikä niitä saa kopioda taikka lainata ilman lupaa. Linkkejä voit toki käytää, mutta kirjota mielellään mistä asian löysit. 

torstai 2. tammikuuta 2014

Lapasia kaksin käsin


Oikein hyvää alkanutta vuotta lukijoilleni! En osaa luvata enkä listata mitään, sillä kuriton luontoni vaatii heti poikkeamaan säännöistä kun silmä välttää. Tai oikeastaan, neulon sitä mitä juuri sillä hetkellä sattuu huvittamaan. Neulominen on minulle pakopaikka arjesta ja parhaimmillaan kauneuden kaipuuni täyttäjä. Siinä eivät listat ja lupaukset paljon pania, jos mieli hajalaa jotain tiettyä! 
Olen kyllä miettinyt jonkinlaista hittejä ja huteja - katsausta. Onhan nimittäin niin, että käytän tiettyjä neuleita paljon enemmän kuin joitain toisia. 



Malli: Perinteiset kirjoneulelapaset, Anja Kuittinen
Lanka: Marks & Kattens Superwash Safir, yksi kerä kumpaakin väriä
Omat muokkaukset: lyhensin lapasia käjestä
Puikot: 2mm minipyöröt ja sukkapuikot
Fiilis: mahtava! 

Pieni inventaario paljasti että eräätkin lapaset olivat hyvässä käytössä meneet poistokuntoon. Onneksi lankavaraston langat natsasivat kivasti ilmaisiin tai jo omistamiini ohjeisiin. 

Olin hankkinut nämä Safirit toisiin lapasiin, mutta sytyin niistä tekemään tämän mallin. Symmetria on mielestäni erittäin tärkeää monissa malleissa- se on silmälle levollista ja myös helppoa neuloa. Tämä malli on siis kaunis ja helppo neulottava. Pidä erityisesti siitä miten kärkikavennukset tekevät tähtiä kehystävästä nauhasta yhtenäisen,  todella pisteen i:n päälle.


Malli: Lapaset N, Mayumi Kawai
Kirjassa Lämpimät lapaset ja tossut
Lanka: Drops Lima, oranssi ja veikeä beige, alle kerä kumpaakin
Puikot: 3mm ja 3,5mm virkkuukoukku
Fiilis: kuin löytöretkeilijällä


Toiset lapaset tein huvin vuoksi, nämäkin varastolangoista. Näissä kokeilin tehdä japanilaisen ohjeen mukaiset silmukoitukärkiset "tylpät" lapaset. Rannekkeet ovat takareunavirkkausta pienillä kirjotipluilla. Rannekkeet olivat aika ovelat, onneksi ohje on japanilaiseen tapaan silmukantarkka ja hyvin havainnollinen. Toki on sanottava että ohje on suomenkielinen. 

Toivomuksia minulla toki on tulevalle neulevuodelle 2014. Toivon että innostuisin jo olemassaolevista varastoistani, niin langoista ja ohjeistakin. Se vain vaatii sitkeää lankojen penkomista ja ohjeiden selaamista. Lopullinen kimmoke onkin usein Pinterestissä tai Ravelryssä nähty kuva - jopa aivan eri aiheeseen kuin neulemalleihin liittyvä - joka saa neuleidean syntymään. Siellä jokin väriyhdistelmä tai tyyli saa jatkoa omassa mielikuvituksessa niin, että näen jonkin langan tai neuleet aivan tietynlaisena  toteutuksena. Toivotan siis  teille rakkaat lukijat myös oivaltavan iloisia neulehetkiä vuodelle 2014!