maanantai 31. tammikuuta 2011

Sateenkaarella

Malli: Novita kevät 2011, malli 80 " Neulottu pikkutytön jakku", koko 122 cm
Lanka Novita 7 veljestä raita, värinro 822, menekki 310g
Puikot: 4,5mm pyörö
Omppunapit Tapiolta

Siinäpä se - pehmeän kirkas sateenkaariraita. Väri on kaunis, raikas ja lämmin, ei raasta silmiä. Toivon tosiaan, että takin saaja pitää siitä.

Ohje olikin yllättävän tarkka: piti saada raidat kulkemaan yläosassa toistensa peilikuvina. Hiukan siis pään raapimista ja pois leikeltyjä langan pätkiä tiedossa siis. Vaikka lankaa meni aika tarkkaan 2 kerää, varaisin silti 3. kerän juuri raitojen sovittamisen vuoksi; tähän isoimpaan kokoon oli menekiksi kirjattu optimistinen 400g.

Langan laatu oli tuttua Seiskaa; hieman karheaa, ei tosin ainuttakaan solmua. Tiedän että tämän takin alla sopii hyvin käyttää pitkähihaista puseroa, joten uskon että kutiaminen ei ole suuri ongelma.

Ja toki tulivat myös Nola's slippers -tohvelit valmiiksi. Kuulin juuri, että posti on nekin jo vienyt perille! Erinomainen malli, johon kokeilin aika montaa väriyhdistelmää langoistani. Tykästyin lyhyempivartiseen versioon, joten sellainen syntyi. Langanmenekki on arviolta 270g, neuloin yhtä kerää Nallea molemmista päistä otettuna kaksinkerroin yhdessä tummemman Seiska-kerän kanssa.

Kiitokset, CupCake blogin Pikkis ja Kaikki yhdest Koo'st blogin Koo! Joskus tuntuu, että blogini ei ole mitenkään erityisen kiva, tuskailen valokuvien ja asioiden ilmaisun kanssa. Ilahduttavaa saada siis tunnustus!

Jaan tämän tunustuksen poikkeuksellisesti sellaisille neulojille, jotka tunnen ihan tosielämässä. (Joskin ihan kaikille en sitä voi ojentaa, sillä jokaisella ei ole (julkista) blogia.) Paikallisen "neulekerhoni" jäsenille, jotka ovat mitä parasta ja taitavinta käsityöseuraa:


Nyt sitten niiden sukkien kimppuun, kun lankaakin on. Tosin puikoilla olisi taas jotain uuttakin...

maanantai 24. tammikuuta 2011

Kesken

Ei olisi uskonut, että minulla ei ole toista kerää valkoista Dropsin Fabelia... joten nyt odotellaan lisää. Mitä tekee Prosessineuloja, jolta loppuu lanka perjantai-iltana? Hän


...neuloo neljännen Proverbial Capin. Tällä kertaa Jaegerin merinosta, jota jäi yli Shalderista. Noin 1, 5 kerää ja tämä suorastaan lensi puikoilla. Ohjehan on Meg Swansenin, syksyn 2010 IK - lehdessä.
..aloittaa parin Nola's slippereitä Jaanan innoittamana. Ohje löytyy täältä. Yksi tossu on jo valmis.

..ostaa Novitan uutuus-seiskaa ja aloittaa pienen tytön sateenkaari-takin uudesta Novitasta.
Pois se minusta, että tämä olisi tadaa-blogi. Eli blogi, jssa nähdään vain valmiita töitä. Hasukan termin luin täältä. Lukija, minulle ei juuri koskaan, ellei ikinä käy niin että lanka loppuu kesken yllättäen. Mitä sinä teet samassa tilanteessa?

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Simmer Dim

Simmer Dim on Shetlannin saarien gaelin kieltä, ja tarkoittaa suomalaisille tuttua asiaa: valoisan kesäyön ylimaallista hehkua silloin kun aurinko on laskenut ja nousee pian uudelleen. Löytyypä yksi olutmerkki tällä nimellä. Ja tietenkin tämän huivin malli on sen niminen. Bongasin mallin Ravelryn kautta.


Malli: Simmer din, Gudrun Johnston ( rav)
Lanka: Novita Luxus Alpaca, 90g
Puikot: 4,5mm ja 6mm Knit Picksin irtopäiset pyöröt

Irtopäiset pyöröpuikot ovat tosi kätevät, sillä osa mallineuleesta tehdään paksummilla puikoilla. Sen sjiaan että pitäisin se toisen kokoisen pyörön käden ulottuvilla, voin vain vaihtaa puikkopäät. Kätevää siksikin, että minulla ei ole tarvittavan pitkää 6mm puikkoa. Ostin omani SK:n tarjouksesta, mutta nykyjään puikkoja löytyy mm. Lankakauppa Kujeesta ja varmasti hyvin monesta kivijalkakaupasta.


Huivin rakenne on hauska: neulotaan keskikolmio, ja sen reunoista poimitaan reunuksen silmukat. Hyvin tasaisilla lisäyksillä saadaan kauniin pyöreä muoto. Pingotin kuin viimeistä päivää, ja huivi kasvoikin kokoa. Ikävä kyllä en saanut reunuksen kaunista pyöreyttä pingottaessa, sillä minullakaan ei ole tarpeeksi nuppineuloja joka kohtaan. Huivin on hyvin muotoiltu ja pysyy kauniisti hartioilla.

Puikoilla on parhaillaan ne iänikuiset kirjoneulesukat, toivoa on, sillä toinen sukka on joa yli kantapään...

perjantai 14. tammikuuta 2011

Kylmyyttä vastaan

Neulojana innostun heti, kun pakkasta on tarpeeksi. Huomaan, että eihän mulla ole sellaisita sopivaa pipoa - sopivia lapasia-sopivaa huivia taaskaan... Viimeisin väläys iski reilu viikko sitten.

Tikrun Palmikkomyssy (Rav)
Lanka: Novita Luxus Alpaca kaksinkertaisena, vähän alle 100g
Puikot 5mm?
Fiilis: suloisen lämmin ja maanläheinen

Aloitus otti aikansa, mutta muuten tämä malli oli näppärä neulottava. Kaksinkertaisella Novitan Alpacalla sain sopivan tiheyden ja pari kerää riitti malliin hyvin. Moni kaipaa tähän lankaan värejä, mutta minä diggaan harmaanruskeista, harmaista ja valkoisista.


Malli: Windsor Warmer, kirjasta New England Knits ( Rav)
Lanka: Novita Alpaca, 1,5 kerää
Puikot: kukapa tietää.... 3,5?

Tämä rinkulahuivi valmistui kuukausia sitten. (Bloggaaminen jäi, niin kuin joskus käy. Blogin ulkopuolella on jonkin verrankin pieniä juttuja.) Yks kaks yllättäen siitä on tullut talven ykkösasuste - saan sen nätisti kietaistua kaksinkerroin takinkauluksen päälle. Ei roikkuvia, aukeavia huiveja, eikä toisaalta valtavaa "myllynkivi"-mallin huivia, vaan juuri minulle sopiva. Näin pienenä ihmisenä ajattelen suuren tuubihuivin olevan lähinnä huvittava minun kaulassani, ja siksi aristelin näitä tuubi/ kauluri/ rinkulahuivi - malleja. Tämä on juuri passeli.

Novitan Alpaca on tunnettu taipumuksestaan venähtää, mutta ehkäpä näissä malleissa se vielä menee. Olen niin tykästynyt että tulossa on vielä yksi pieni projekti ko. langasta, ja siinäkään ei venähtämisen pitäisi olla tuhoisaa...


sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Tulossa puikoille tänä keväänä?

Vuoden vaihtuessa ajatukset ovat jo tulevassa keväässä - mitä uutta neulerintamalla?

Talven Designer Knitting ja jopa Interweave Knits eivät ihme kyllä sytyttäneet minua. Mutta kevään uudet mallit Dropsilta onneksi paikkaavat tilannetta. Toki Dropsilla on omat, tunnistettavat mallit joka mallistossa, mutta usein joukosa on jotain oikeinkin kivaa. Kovaa keskustelua on käyty siitä, onko yksi huivimalli ( ve-004) kopio Revontuli-huivista vai ei... jokainen päättäköön itse. Minä en osaa sanoa. Dropsin ohjeet ilmatuvät tipotellen, jotan ihan vielä ei pääse niistä neulomaan.

Ihan selvästi muodikas malli on liivi/takki jonka ylipitkät etureunat roikkuvat vapaasti liehukkeina. Minua houkuttavat mm. Lin - langasta tehdyt kuuman kelin pikku asusteet sekä uusista langoista alpakan ja silkin sekoitus Baby Alpaca Silk. Nepalin pikkusisko, Lima, on myös vielä testaamatta. Olen tosi tyytyväinen Nepalista tehtyyn Metro- takkiini, ja Liman vahvuus sopisi hyvin moniin ohjeisiin.

Oikein tosissaan innostuin nähtyäni uuden Knitscene -lehden esittelyn. Debbie O'Neillin kauniit neuleet ja tosi somat kirjoneuleet - kämmekkäät ja ihana sydämellinen myssy innostavat.

Kotoinen Novita tarjoaa ennen uuden lehden ilmestymistä nähtäväksi kevään 2011 värikartan ja myös omasta blogistaan löytyvän videon, jossa esitellään 21.1. ilmestyvän lehden malleja. Novitasta ollaan aina montaa mieltä, niin tälläkin kerralla. Keskustelupalstoilla puidaan taas kerran ne samat aiheet. Minusta on mukavaa, että joka tarkoitukseen voi neuloja valita sopivan langan. Parempia ja laadukkaampia, ja novitalaisia... jokaiseen neuleeseen sen sopivan.
Seitsemän veljestä - langan sateenkari - sävystä tulen varmasti neulomaan lahjasukkia/ säärystimiä, ja saattaa olla että kimaltavaa Kide-lankaa pitää varata nuorten neitien asusteisiin.

Hyvä lukija, mikä on se sinua innostava asia näin uuden neulevuoden alkaessa? Onko se jokin tietty väri, lankalaatu vai neulemalli? Vai odotatko jotakin uutta neulekirjaa saapuvaksi?


perjantai 7. tammikuuta 2011

Shalder eli Oyster catcher

Malli: Shalder ( Oyster catcher), The Shetland trader book 1, Gudrun Johnston
Lanka: Jaeger Extra fine merino DK, n 400g
Puikot : 4,5mm
Fiilis: tosi hyvä!

Kirjassa Gudrun kertoo omista taustoistaan lapsena Sheltannin saarella. Shalder on gaelin kielen sana linnulle, joka tunnetaan täällä suomessakin - meriharakkana. Gudrun kertoo meriharakan olevan hänen suosikkilintunsa, ja pakko sanoa että ne ovat minustakin kovin hauskoja lintuja pitkine nokkineen ja kimeine huutoineen.

Neuloin sitten tämänkin kaarrokkeen osin uusiksi. Viime postauksen aavistukset pitivät paikkansa: kovin joustava merinolanka, liian löysästi neulottuna, ei näytä pitsistä mallikertaa oikein. Ensimmäinen yritys muistutti ennemminkin sipulipussia.

Neuloin korostetun tiiviisti ja se kannatti. Tähän kauniiseen malliin olisi kuulunut pitsireunustetut etutaskut, mutta ajattelin että en lisää ylimääräistä tavaraa vyötärolleni ja jätin ne pois. Harmi, ehkäpä kuitenkin olisin kestänyt ne taskut.

Laitoin napeiksi esikuvansa mukaiset duffelinapit. Nappilista ja kaula-aukon viimesitely tehtiin 3 silmukan I-cordilla, ja siinä syntyivät myös napinlävet. Kaunis ja toimiva tapa viimisetellä reuna, pitäisi vain muistaa itsekin että tämäkin mahdollisuus on olemassa...

Lanka oli varaston uumenista, huolelllisesti marinoitua. Valkoinen ei ole tavallinen väri minun neuleissani, mutta on kyllä tosi raikas ja kaunis. Onnistuin siis hämmästyttävän hyvin. Nämä onnen hetket pitää laittaa nekin talteen, sillä aina ei voi onnistua neuloessa.