perjantai 25. heinäkuuta 2008

Loppem

Loppem, Norah Gauhgan vol. 3.
Lanka: Novita Isoveli tummansininen, n. 350g
Puikot: 5mm

Nyt pieni neuloja on onnellinen! Apres Surf Hoodien kirkkaan pinkki UFO ei haittaa. Tämä oli siis alunperin "välityö" ennen ASHn viimeistelyä, mutta siitä ei taida olla eläjäksi. En uskalla edetä nykyisestä vaiheesta kokoamiseen, jotta kauheat aavistukseni eivät kävisi toteen. Niinpä ilolla ei ole rajoja, kun ei tullut (taas) pahaa neuletta vaan tuli hyvä neule.

Loppem oli helppo neulottava paksusta langasta isoilla puikoilla. Neulomissuunta on helmasta ylöspäin. Valitsin langan siten, että sain oikean tiheyden korkeussuunnassa. Näin minun ei tarvinnut laskea kavennusten välejä uudelleen. Leveyssuunnassa tiheyteni oli pienempi kuin ohjeessa, niinpä tein pienimmän koon mukaan. Neuloin kroppaosaan hiukan lisää pituutta, sillä takki olisi päättynyt ikävään kohtaan. Kirjan kuvaan verrattuna neuloin vain 4-5 kerrosta enemmän. Tämän huomaavat tarkkasilmäiset palmikosta. Pehmeämmstä langasta saisi varmaan vielä mukavammin laskeutuvan neuleen...

Norah Gaughan vol.3. vihkosen tilasin ennen juhannusta ennakkoon Kaleidoscope Yarnsin nettikaupasta. Tilausta tehdessäni koko juttu näytti postikuluineen 48 USD. Onneksi postikulut oli tarkistettu roimasti alaspäin. Vol.1 &Vol. 2. tilasin Jimmy Beans Woolista, joidenka palvelu ja toimitus olivat esimerkillisen nopeat.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Currer

Malli: Currer, Norah Gaughan vol 2. , koko 36"
Lanka: Novita Olivia, 430g. Puikot 5 mm.

Joskus ei vain onnistu. Takaa OK.
Sivusta OK.
Ja ongelmat ovat tällä kerralla etupainotteiset.Kaunis ohjeen mukainen viistotus on kadonnut. Sivussa olevat kavennukset pömpöttävät, samoin kuin vatsa. Nappilista venyy ja paukkuu niin, että ompelen mokoman umpeen. Ohje oli joka tapauksessa mielenkiintoinen neulottava. No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerralla.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Sukkalankaa ja suklaata Saksasta

Posti toi vihdoin kovin odotetut paketit. Molempien lähettäminen maksoi 17€ kpl, yhdessä postissa puhuttiin englantia, toisessa ei. Olisi hienoa osata edes "asiointisaksaa", jotta paketin lähettäminen tai kaupassa ja ravintolassa asiointi sujuisi.
Ensimmäinen paketti Trierin kaupungista. (Toim. huom. paketeissa oli toki muutakin kuin lankaa.) Moottoripyörän sivulaukku käy äkkiä pieneksi! Makeiset ostettu Trierin upean Tuomiokirkon vierestä. Itse kirkko on aivan hämmästyttävä historian näyttämö johon kannattaisi paneutua paremmin. Langat ovat Trieristä Kaethe Faberin liikkeestä, osoitteessa Brotstrasse 46. Katu on toinen suuri kauppakatu torilta. Itse liike oli pieni ja ensi silmäykseltä näytti olevan enemmän kirjontatöihin keskittynyt. Minua palveli nuori mies, jonka englanti oli aika katkonaista, mutta joka kyllä ymmärsi sujuvasti. Langat olivat pienissä lokeroissa tiskin takana, ja vain osaan pääsi koskemaan. Helpointa oli ostaa simppelit sukkalangat. Vasemmalla on kesä Lana Grossan Meilenweit Cotton -sukkalankaa, oikealla samaa villasekoitteena syksyn uutuusvärissä. Turkoosi lanka oli kesäalennuksessa 5€, uutuuslanka taas 6,5o€. Ei siis hinnoilla pilattu!


Kuva Lyypekistä Wolle und Hobby-liikkeestä osoitteessa Fleischhauerstrasse 64-74. Liike oli valtavan suuri, pelkkä lankaosasto oli noin puolet Tapion kuulusta kaupasta. Kuvassa näette hämmentyneen prosessineulojan tarkastelemassa sukkalankaosaston osaa. Kaupan oli saksalaisten merkkien tuotteita, paljon edellisen vuosien lankoja halpaan hintaan, sekoitelankoja kuten myös kashmir-lankaa. Kanssamatkustajaani säästääkseni tein nopean läpikävelyn, ja päästin ostaa vain sukkalankaa. Sukkalankaosasto valikoimineen vain oli uskomattoman laaja sekin! Regian lankoja oli kuin tehtaanmyymälässä ikään. Liikkeessä oli helmiä ja askartelutarvikkeita myös erittäin runsaat valikoimat. Ystävällinen mieshenkilö ei osannut juuri yhtä lausetta enempää englantia, mutta siitäkin selvittiin hyvin. Marssimme suoraan kaupalta postiin.

Ja tässä Lyypekin paketin sisältö löytöineen(vasemmalta alhaalta alkaen): Regian "kameleontti" lankaa tumman vihreänä, ruskeana ja sinisenä. Lisäksi Regian 4-fädig lankaa värissä 5171.
"Kameleontti"-langat olivat poistomyynnissä, 1,80€ / kerä. Lanka shiftaa kauniisti valossa, esim. sininen vihreään, siitä nimi. Sini-beige Regia maksoi muistaakseni 4,45€/ kerä, hieman edullisempi kuin tavaratalossa. Lisäksi näette laatikossa yhtä maailman parhaista suklaista, Michel Cluizelin suklaata! Olemma tilanneet sitä kovilla hinnoilla Suomeen, nyt sitä oli Karstadin hyllyssä. Oma suosikkini on Grand Lait, tumma maitosuklaa. Näen tulevaisuudessani siis hyviä hetkiä sukkia neuloessa ja suklaata maistellessa...Toki täällä on saatu jotain valmiiksikin asti, niistä oma postaus lähipäivinä.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

La Femme Phildar

Pariisissa pääsin lopultakin Phildarin shoppiin tavaratalo Printempsin 4. kerroksessa. Olosuhteet eivät olleet otolliset: olimme kävelleet jo useita tunteja helteessä ja metrosuunnistaneet eri kohteisiin. Osasto on hyvin pieni, kaksi seinää täynnä lankoja ja puuhakas ranskaksi jutteleva madame palvelemassa asiakkaita. Lämpötila sisällä oli lähempänä +30 astetta, johtuen huonosta ilmanvaihdosta ja kuumista valoista.
Olin tutkinut lankoja netissä etukäteen ja tiesin muovin ja efektilankojen olevan Phildarilla “se” juttu. Laadukkaampia kuituja olikin muutama kerä lukitussa lasikaapissa lattianrajassa. Halusin Pihldarin Thalassaa, jossa puuvillan lisänä olisi lyocell-kuitua. Ikävä kyllä systeemi toimii siten, että lankoja ei ole kuin näytiksi asti. Esillä kun on käytännössä koko lankavalikoima muutamina kerinä ja niistä melkein kaikki värit, eikä varastotilaa juuri ole. En siis saanut kokonaista puserollista lankaa matkaani.Toki sitä olisi voinut tilata joko shoppiin tai kotiin netistä, korkeintaan 3 viikon toimitusajalla!

Ostin kuitenkin uuden Phildarin syksyn mallilehden. Voitte uskoa, että tutkin sitä kauan ja hartaasti, neulevaje kun oli jo aika paha. Seuraavassa pika-analyysi La Femme Phildarista, lehden lukijasta.
La Femme Phildar haulaa seuraavia asioita neuleiltaan:
- Niiden tulee olla erityisen helppoja tehdä. Ylpeäkin saa itse tekemästään olla, sen voi puolihuolimattomasti mainita ihasteleville tuttaville.
- Neuleen tulee olla iso ja krouvi, mutta silti “höyhenenkevyt”. Tämä tietenkin onnistuu lisäämällä lankaan runsaasti akryyliä.
-Neuleen tulee olla muodikas. Sen tulee olla ajankohtaisen näköinen, syksynä 2008 muotia on “pallo-siluetti”, joka on myös “aivan ihanan mukava yllä”.
- Langan tulee myös olla edullinen, parinkin mallin kohdalla oli laitettu lankojen hinta kuvasivulle houkuttamaan. Edulliset hinnat ovat noin 10-22€.
- Neuleen tulee ehdottomasti lisätä kantajansa viehätysvoimaa. Neuleen mainitaan antavan kantajalleen “varmuutta olla viettelevä ja antautua vieteltäväksi”. Suomalaisena tämä hymyilyttää minua,ettäkö neule tekisi minusta jotenkin viettelevän? Sellaistahan pitäisi melkein varoa kodin ulkopuolellla! Ranskalaisen ajatusmaailman tuntemukseni mukaan tämä on yhtä itsestäänselvä argumentti kuin edullinen hinta.
La Femme Phildar on siis muodikas, originelli, tyyliä ja mukavuutta edukkaasti haluava ranskankielinen nainen. Hän ei todennäköisesti vietä tunteja neuloen ja haluaakin kauniin tuotteen vaivansa palkaksi, omaa vetovoimaansa lisäämään.
Ai mitä pidän neulemalleista itse? Kannen laskostunika ( kuva tällä sivulla) on ihana, jos sattuu olemaan pitkäsäärinen. “Pallosiluetti” on hyvin epäedulinen tälle kropalle.Paksut neulemekot samaten eivät toimi. V-aukkoinen, hihansuista pussittava neule voisi olla mahdollisuuksien rajoissa ( malli 32). Eniten pidän mallista 36, leveäkauluksinen pehmoinen neule, joka tosin on yhden syksyn pitovaate ja vaatii toteutuakseen juuri ohjeessa mainitut langat. Kiinnostuneita suosittelen katsomaan Phildarin erinomaisia sivuja, joista on myös englanninkielinen versio. Sieltä löytyvät sekä lehden mallit että niihin käytettyjen lankojen tiedot.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Matkaraportti

Kuva Aostan laaksosta, moottoripyörän selästä näpättynä.

Euroopan reissu pähkinänkuoressa:
-5 759km moottoripyörän matkassa 19 päivän aikana.
- Reitti Turku-Kööpenhamina (DK)-Bremen (D)- Waalwijk (NL)-Brysseli (B)-Pariisi (F)-Les Houchez (F) Mont Blancin juurella- Roquebrune-Cap Martin (F) Italian rajan ja Monacon välissä-Bourg St. Pierre (CH) 1600m korkeudessa Alppien ylityksen jälkeen-Gueberschwir (F) Alsacen viinialueella-Trier (D)- Cochem (D)-Lyypekki (D)-Helsinki. Suomessa mennen-tullen vielä yhteensä 700 km ajoa.
-Nettiin pääsy oli yllättävänkin vaikeaa ja kallista ajoittain. Niinpä en voinut päivittää ihan reaaliajoissa.



Lankaostoksiakin tuli onneksi tehtyä. Jouduin laittamaan kaikkiaan 3 pakettia postiin, ja kahta lankaa sisältävää odotetaan vielä saapuviksi. Päivitän niiden sisällöstä kunhan tulevat!

Tässä kahdesta tavaratalosta ostettuja Regian lankoja. Oikealla lyypekkiläisestä Karstad- tavaratalosta ostettu Regian Stretch-lanka. Hinta oli kohtuullinen 4,80€ kerä.Väri 121 on sävykäs sekoitus kylmiä ja lämpimiä punaisia ja harmaata. Lanka itsessään on todellakin joustavampaa kuin "perus" Regia.
Vasemmalla kuvassa Kaffe Fassettin Regialle tekemä lanka, väri 4259. Ihanat, vähän kansallispukumaiset värit houkuttivat. Tämän ostin Galleria Kaufhofista Trieristä 5€ kappalehintaan. Mainitsen nämä tavarataloketjut siksi, että niitä tuntuu olevan läpi Saksan ja sukon kiireisenkin matkailijan löytävän ne helposti.Valikoimat "käsityö" osastoilla taas tuntuvat vaihtelevan hurjasti. Lyypekin Karstadissa oli pökerryttävän upea valikoima paitsi muita Schahenmayer Nomottan lankoja, myös Gutermannin helmiä ja laadukkaita kankaita. Galleria Kaufofissa taas oli vain muutamia laatuja lankoja.

On hienoa olla kotisuomessa taas,varsinkin kun kesän langat ovat alennuksessa, syksyn uudet mallit ilmestyvät pian ja uutuuslangat tulevat hyllyihin.