sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Perusharmaa alpakka

Pengoin neuleitani työvaatteita etsiessä ja huomasin että niitä "perusneuleita" ei oikeastaan ole. Kaupoissa kiertely ei ihan vakuuttanut, sillä kovin monen neuleen materiaalit ja/tai laatu eivät vakuuttaneet minua. Siispä alpakkavarastolle tutkimaan ja neule puikoille...

Malli: Vartalonmyötäinen takki, Drops 97-18. Koko M.
Lanka: Drops Alpaca, väri 9020m vaalea helmiäisharmaa, noin 6 kerää
Puikot: 3,5mm
Fiilis: tätähän voi pitää kaikkialla!

Napit ovat myös Dropsin, Tapiolta tilatut. Käsittääkseni ne ovat 20mm kannalliset helmiäisnapit. Tykkään siitä, että nämä ovat viimeistellyn näköiset, kun kiinnityslanka ei näy päällepäin.

Tällä ohjeella on moni muukin neulonut pikkuneuleen. Mieleeni oli jäänyt Villapeikon blogipostaus hihoista - hän oli neulonut hihat suoraan hihan aukkoon. Niin ajattelin ensin itsekin tekeväni.
Sitten kävikin niin, että hiha piti saada pian puikoille, mutta en ollut valmis neulomaan sitä suoraan kiinni. Siispä neuloin hihan ihan tavalliseen tapaan. Pyöriön ohje ei tosin ole Dropsin sivuilla oikein. Vertailin pyöriön korkeutta hihansuun korkeuteen - ja muotoon ja koetin saada sopivan kokoisen. Jälkikäteen arvioiden olisin voinut neuloa pyöriön oman pääni mukaan pyöreäksi - tässä kuvassa näkyy hienoinen kulmikkuus. Eiköhän tätä kehtaa kuitenkin pitää; paitapuseroiden ja t-paitojen kanssa töissä.

17 kommenttia:

outi kirjoitti...

Tietysti kehtaa! Ja niin hyvä harmaakin vielä!:)

Ladetsu kirjoitti...

Nätti. Tietysti kehtaat pitää. :)

Harmaa väri on <3.

Suvi kirjoitti...

Ihana! Ilman muuta kehtaat pitää, sehän on todella kaunis!

Tiina kirjoitti...

Mahtava! Tuota voi todellakin pitää ihan kaikkialla. Perusneuleet on niitä parhaita.

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

No aivan varmasti kehtaat pitää, tuohan on ihan käsittämättömän ihana! Miten harmaa voikin olla noin kaunis! :)

Peppiina kirjoitti...

Tosi tyylikas neuletakki! Kumpa riittaisi itsellakin karsivallisyys vastaavaan! Kaunis!

Emma kirjoitti...

Perusneuleita tosiaan tulee neulottua yllättävän vähän! Elegantti ja hyvin istuva :)

Iida kirjoitti...

Aivan tajuttoman upea! <3

Jatta kirjoitti...

Älyttömän tyylikäs! Onnittelut ihan täydellisestä neuleesta :)

Simpura kirjoitti...

Kaunis ja joka paikassa pidettävä:)

Nasti kirjoitti...

On se kaunis ja juurikin perusharmaana!

kaisa kirjoitti...

Se on kaunis! Tuollaiset perusneuleet on ihan parhaita.

Näin muuten viime yönä sinusta unta. :) Esittelit taas uuden neuleen, saman värinen kuin tässä, mutta ihan eri se oli. Hassua.

Sipi kirjoitti...

On se kyllä hauskaa, vaikka kuinka monta neuletta on tehnyt niin yhtään oikeanlaista ei löydy kaapista, ainakaan silloin, kun niitä kiireimmin tarvitsis :D

Todella tyylikäs harmaa perusneule, tuolla kehtaat mennä ihan mihin vaan :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Voi kiitos rakkaat kommentoijat ystävällisistä kommenteista!

kyllä minä tykkään itsekin tästä "harmaasta", se on juuri tarpeellinen paikkaamaan kaapin aukkoja. Kaisa, sinä olet selvästi nähnyt tulevaisuuteen, sillä puikoilla on tulosa pääväriltään harmaa neule :D

Peikkotyttö kirjoitti...

ompa kaunis :)

joko kirjoitti...

kaunis takki! juuri tuollaisia perusneuleita tarvii aina.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Peikkotyttö: Kiitos kaunis - ei kuin neulomaan vain ?

Joko: tämä on kyllä kiva malli, hiukan ohutta lankaa mutta onpahan vielä ilmainenkin :D