maanantai 31. lokakuuta 2011

Zimmermania, osa 3: Sideways gloves

Kolmas kerta toden sanoo, vai? Lupaan että jätän ainaoikein-neuleen ja Elizabeth Zimmermannin ohjeet vähän vähemmälle jatkossa. Kokonaan en näistä kuitenkaan luovu, sillä ideoita riittää kokeiltavaksi.

Olen neulonut monet hansikkaat. En tosin koskaan sivuittain. Ohjeen luettua pengoin kaapista esiin kerän Dropsin Alpacaa - sitähän nyt aina löytyy harmaana kerä jos toinenkin, eikös?

Näitä hansikkaita neuloessa täytyy osata luoda silmukat "näkymättömästi" apulangalle, englanniksi provisional cast-on. Lisäksi osa silmukoista päätellään väliaikaisesti odottamaan. Apulankana minulla on tässä ohut puuvillalanka. Neulominen aloitetaan pikkurillin sivusta ja edetään peukaloon päin.

Peukaloon muotoillaan lyhennetyillä kerroksilla istuva muotoilu. Sitten käännytään neulomaan kohti aloitusreunaa. Kuvassa näkyy sormen sauman päättelyä kolmella puikolla - tosin vain nostelemalla! 

Sormet viimeistellään joutuisasti palatessa. Lankaa ei tarvitse kertaakaan katkaista neuloessa, jota päitä ei tarvitse päätellä. Tilaa sormille saadaan lyhennetyillä kerroksilla, niitä neulotaan sekä etu- että takapuolelle. Kämmenpuoli pysyy siis kapoisena, sillä ranteeseen saakka ei neulota joka kerroksella.

Minä päättelin sauman ohjeen mukaan, nostelemalla silmuoita toistensa päälle nurjalla puolella. Kuvassa näkyy siis sormen sauma.


Sormenpäät pääteltiin poimimalla simukoita ja neulomalla ne heti yhteen - määrä väheni puoleen. Sitten aloitetaan päättely: Otetaan odottamassa olleet silmukat, sormenpään silmukat ja juuri neulottu reuna kahdella puikolle, nostellaan silmukka toisen päälle... ja sitten voidaan jatkaa neulomista. 

 Koeajolla Nallikarin iltakävelyllä - ovat istuvat!

Malli: Sideways gloves, Elizabeth Zimmermann ja Joyce Williams. Kirjassa Knit one, knit all
Lanka: 50g kerä Drops Alpacaa riitti pieniin sormikkaisiin ja 3 cm rannekkeeseen
Puikot: 3mm bambusukkikset
Fiilis: nää on muhkean lämpimät ja istuvat!

Kaikkiaan nämä sormikkaat olivat tosi hauskat ja nopeat neuloa. Tykkään kyllä näperrellä ja neuloa kirjoneulesormikkaat perinteiseen tapaan, mutta tämä oli kyllä lyömättömän helppoa.
Toki näkymätön luominen ja väliaikainen päättely vaati vähän kärsivällisyyttä, samoin kuin lyhennettyjen kerrosten laskeminen. Mutta silti, helpot ja nopeat neuloa kahdella puikolla, verrattuna neljällä puikolla taituroimiseen. Pääteltävää vain aloitus- ja lopetuskohdat. Eikä niitä ikäviä reikiä sormien juurissa, jos tekee kuin ohje neuvoo!  Prosessineuloja suosittelee lämipimästi kaikille sormikkaiden neulomista turhaan ujosteleville.

13 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Ihanat sormikkaat! Ainaoikeinneule vetoaa minuun kovasti, samoin tuo, ettei tarvitse päätellä kuin aloitus ja lopetuslanganpäät. Huoukuttaa kokeilemaan, mutta toisaalta silmukoiden väliaikainen päättely ja muu näpertäminen ei yhtään houkuttele. Sormikkaat taitaa olla aina yhtä työläät, teki sitten millä tavalla tahansa.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Tiina: olet siinä oikeassa, että kun kymmenen "nakkia " pitää saada piiloon, se ei onnistu ihan ykskaks. Kahdella puikolla on kuitenkin joutuisaa neuloa, ja kun pitää käden lulottuvilla virkkuukoukun, puuvillalangan ja sakset, ei se juuri tahtia haittaa. Vähemmän työläät kuin ne perinteiset, sanoisin :)

amuk kirjoitti...

Uskomattomat sormikkaat. Ihanan näköiset ja tosi jännä tekniikka ja malli . Kiehtovat...pitäiskö joskus kokeilla jos mallin löytää vaan jostakin.

outi kirjoitti...

OHO! Näyttää kyllä aika villiltä tuo touhu.

Vilma kirjoitti...

No jopas, pitäisköhän kokeilla. Se langanpätkien määrä ja päättely on toistaiseksi hidastanut sormikkaiden parin ryhtymistä, mutta tämä ohjehan voisikin olla sopiva aloitus. Kiitos siis vinkistä ja valaisevista kuvista!

Judiuni kirjoitti...

Ompa veikeä juttu. Täytyy jossain vaiheessa hankkia tuokin kirja. Lista vaan pitenee.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

amuk: kannattaa toki kokeilla. Jos kirjaa ei halua ostaa, ehkä sen löytää kirjastosta - tai voit tehdä kirjastoon hankintaehdotuksen?

Outi: jaa, ihan normi päivä sitten kai? :D

Vilma: langanpäät välttää varmasti tällä mallilla, hanskat ovat myös hyvin kuohkeat ja siten lämpimät. Sellaista superistuvaa näitä saa säätämällä somen silmukoita ja lyhennettyjä kerroksia...

Judiuni: Tämä on kyllä hyvä kirja - tai tee sinä kirjastoon hankinta ehdotus? Ne säilytävätkin kirjan puolestasi ;D

Minna kirjoitti...

Vau! Vaikuttaa tosi hauskalta ja mielenkiintoiselta. Eli älä sen puolesta välttele Zimmermania tai ainaoikeaa jatkossa :)

Fenneiu kirjoitti...

Näitä olisikin näpsä kokeilla. Ei ziljoonaa langanpäätä pääteltävä.

Sipi kirjoitti...

Onpas erikoinen tapa tehdä sormikkaat, hienot ovat ja näyttävät istuvan käsiinkin tosi hyvin. Mainiot :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Minna: no syy onkin se että blogissa näkyisi jotain muuta veälillä, kuin harmaata ainaoikein - neuletta :)
Fenneiu: Langanpäitä oli tosiaan vain kaksi, mutta virkkukoukku saa laulaa noihin aloituksiin :)
Sipi: hauskat hanskat ovat - tosi kuohkeat ja lämpimät.

ArualMaria kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta ja valaisevasta postauksesta! :) Pistetään korvan taakse.

Lankavakka kirjoitti...

Hyvin mielenkiintoista ja inspiroivaa. Oikeastaan saa aikaan innon etsiä ko. kirja käsiin ja alkaa tekemään sormikkaita. Ei mitään tarvetta siirtyä muihin opuksiin, lisää vaan, niin sitten on minunkin pakko hommata kirja mistä ohjeet löytyvät... ;)