sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Atelier

Tämä neule melkein jäi blogista pois. Valmistui ajat sitten, ja jäi odottamaan kuvia. Mutta kovasti vain puikoilta tuli muutakin vamista joka päästi blogiin esille. 
Likeltä liippaa silti, sillä valokuvaamisen kanssa tuli nykyaikaisesti sanottuna haasteita. Umpimusta neule kirkkaassa kevään valossa meinaa näkyä kuvissa vain mustana aukona. 



Malli: Atelier,  Heidi Kirrmaier
Lanka: Novita Wool, pitkään varastossa marinoitua
Menekki: 450g kokoon M1 eli 37"
Puikot: 3,5mm 


Aelier on nerokas malli: istuva ja mielenkiintoinen neulottava. Sileää pintaa rytmittävät - ja istuvuutta lisäävät- pienen ainaoikein - raidat. Olen iloinen että sain soviteltua selässä olevat "raidat" juuri oikealle korkeudelle. 


Takki istuu hienosti päälle, etumus pysyy kauniisti auki, ei hötky eikä lörpötä joka suuntaan. Kaikkiaan tämä on juuri sellainen äärimmäisen perusneule kaikille meille, jotka pidämme avonaisista neuletakeista.

  Langaksi valikoitui Wool kahdesta syystä: Ensimmäiseksi, tiesin että Woolilla on taipumus lörpsähtää ja laskeutua. Tämä malli kun vaatii laskeutuvan neuloksen.  Toiseksi, minulla on varastossa kahteen mustaan Wool -takkiin langat.  Oli siis jo aikakin neuloa yksi!  Ikävä kyllä näin kirkkaana kevätpäivänä tämä musta takki on kovin tylsän näköinen. Mielessä on neuloa tämä sama malli vaikkapa uudesta petroolista Woolista tai alpakasta. Tosin silloinhan pitäisi jo ostaa lankaa.

Olen näet pyrkinyt inspiroitumaan varastossa olevista langoistani, enkä ostella aina uusia lankoja. Toistaiseksi periaate on ollut helppo pitää, sillä en pakota itseäni neulomaan esimerkiksi kaikkia Novitoja pois tai neulomaan X kiloa tai Y kappaletta varastoprojekteja. Tiedän että nämä konstit ovat hyviä motivoimaan monia neulojia mutta tunnen itseni: väkisinkin rikkoisin näitä sääntöjä pelkästä uhmasta. Nyt, kun pakkoa ei ole, on helpompi hakea inspiraatiota yhdistelemällä ohjeita varaston lankohin. Toki ostan harkinnan mukaan uusia ohjeita - esimerkiksi Martina Behmin huviohjeet ovat hyvä syy vihdoinkin neuloa Wollmeisejä. 




11 kommenttia:

Elios kirjoitti...

Mukavan ja käytännöllisen näköinen, erityisesti tykkään noista taskuista!

outi kirjoitti...

Hieno on! Noissa Kirrmeierin malleissa on jotakin kiehtovaa.

Neulisti kirjoitti...

Hienoa jälkeä. Kaunis neuletakki!

Effi kirjoitti...

Tosi tyylikäs malli! Tuota varmasti tulee pidettyä paljon:)

- Virpi - kirjoitti...

Ihanan näköinen neule. Tuota pidät varmaan paljon. Mukavaa kevään jatkoa!

Elli ja Aura kirjoitti...

Mikä siinä on etten ole vielä neulonut mustaa neuletta, vaikka aika paljon mustaa käytän. Tämäkin on niin ihana ja näyttää hyvältä käyttöneuleelta! Minulta tosin ei löydy varastosta yhtään villatakillista mustaa lankaa.
Elli

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvännäköinen neule!!! Mistä tuon ohjeen voi hankkia? Tarvitsisin itsekin tuollaisen hyvinistuvan neuleen jossa on sitä jotain...

Kaisa kirjoitti...

Kaunis takki! Musta neuletakki on ihanan helppo vaate jonka voi yhdistää melkein mihin vain vaatteisiin.

Nasti kirjoitti...

Tosi tyylikäs ja graafinen, niin villatakki kuin kuvatkin :)

Minna kirjoitti...

Sinulla se on taito saada kaikki aiemmin ohittamani neulemallit kuulostamaan järjettömän kiinnostavilta!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Elios: Kiitos, Taskut ovat usein turhaan paitsiossa neuletakeissa...

Outi: kiitos, Kirrmaierilla on se oma tapansa rakentaa neuleet :)

Neulisti: Kiitos, voin suositella mallia!

Effi: Kiitos, heti kun musta väri alkaa taas kiinostaa, nyt haluaisi vain kirkkaita värejä :)

Virpi: kiitos kaunis!

Elli: No nyt saisit mustaa Woolia edullisesti ihan lähimarketista - ei kuin oma versio vain tulille?

Salla: Ostin tämän ohjeen Ravelryn kautta, jos googlaat suunnittelijan nimen löydät hänen Ravelry kauppansa. Oletan että sieltä voi ostaa vaikka ei olisi Ravelryssä, mutta luottokortin tarvitset. ( Pay Pal tilin lisäksi PP avulla voi maksaa luottokortilla)

Kaisa: kiitso sinulle! Tämä on vielä kaunis yllä, hieno malli.

Nasti: tästä tuli vähän vahingossa graafinen, varastossa kun ei sattunut olemaan esim. vanhaa petroolia Woolia :-)

Minna: Oi voi sentään... luet blogiani sitten omalla vastuulla :D