sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin sinistä... lankaa


Kiitos  kannustavista kommenteista! Neuloin sitten pitsikaarroketta hiukan lisää, mutta mallikuvio ja lanka eivät olleet hyvä pari toisilleen. Lanka on Dropsin Karismaa, meleratun vihreää. Rakastan tätä väriä ja tiedä että lankakin on mainio, niinpä se saa nyt uuden mahdollisuuden eri mallissa.

Pohdin myös kaarokkeen mallin muuttamista, ja tutkin ohjeita ja kaavioita. Ihan lopulta päätin kuitenkin purkaa, sillä mikään ei juuri nyt tuntunut oikealta. Huivi etenee, ja sen kaverian teen toista Still lightiä.


 Vanhoista puheen ollen, tämä lanka on Love garn'in Opera, merinovillan ja viskoosin sekoitetta. "Varaston aarteita." Poskenpehmoista, vaikka joukossa on kimaltava säie nailonia. Ostin tämän aikoinaan tehdäkseni Frost flowers- hupullisen neuletakin ohjeen alkuperäislangasta.  Mieli on muuttunut moneen kertaan, enkä taida sitä mallia enää tehdä. Sen sijaan kevääksi voisi olla mukava vaikkapa uusintakierros Atelier- neuletakista. Vaikka sitten vähän kimaltavanakin ...


Lomareissulta kotiutin Tampereen Lankaideasta uuttakin lankaa. Takillisen verran Rowanin iki-ihanaa Felted Tweediä värissä Horizon, sellaisen utuisen kissankellon sinisen värisenä. 

Ja Lankaideasta löytyi  puseron verran Cascaden 220 Heathers- lankaa, sinistä jossa on petrolin läikähdys ja himppu jopa punaista. En saanut tätä kovin hyvin vangittua tähän kuvaan. Täytyy vain pitää huoli siitä, että näistä neljästä langasta tulee myös neulottua jotain kivaa.

Hyvin, hyvin sinivoittoista tällä kerralla. Oikeastihan mielessä likkuu ja silmään tarttuu monenlaisia värejä ja yhdistelmiä. Hyvä lukija,  mikä värit tai väriyhdistelmät inspiroi sinua neulomaan juuri nyt? Mikä on sinun hittivärisi keväälle 2013? Mintunvihreää on kovasti suitsutettu, mutta onko se sinun mieleesi?

7 kommenttia:

Ladetsu kirjoitti...

Meinasin kommentoida, että joku on näköjään tykästynyt siniseen. :)

Taidan liikkua samoilla urilla, punaista, violettia ja pinkkiä. Ero taitaa olla vaan siinä, että sävyt ovat hieman vaaleammat ja/tai kirkkaammat kuin pimeään aikaan. Taidan kaivaa silkki- ja silkkisekoitelangat kohta esiin ja neuloa kesää varten huivin sekä neuletakin. Tai monta jos huvittaa. :D

Mintunvihreästä sen verran, että se on ihan kiva väri vaatteissa. En kyllä välttis neuloisi mintunvihreää lankaa, mutta mintunvihreää kangasta olisi tuolla odottamassa ompeluintoa.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

No kappas :) Lempivärinsa kullakin! Materiaali on kyllä myös tärkeä, silkki toistaaa värit hienosti.

Mintunvihreää oli vuoden 1. ja nyt tässä uusimmassa SK.ssa runsaasti. Siitä tulee viehkon 1950- lukulainen fiilis.

Kaisa kirjoitti...

Tällä hetkellä kolahtaa musta-valkoinen mieluiten raitoina sekä kirkkaanvihreä ja keltainen. Pastelliväreistä en oikein osaa innostua vaikka ne nyt muotia ovatkin.

Stelliina kirjoitti...

Sininen ehdoton lemppari - pitäisi varmaan - mutta kun ei vaan voi - jotain muutakin väriä joskus ajatella :) Paljonko elikkä montako kerää tarvitaan Felted tweediä puseroon?.... tässä kohta ei tarvinne mainita että sinistä B-) t. Leena

Pitko kirjoitti...

Sinistä on täälläkin - ja se on varsin kumma juttu, se. :)

Olen yleensä punaisen ystävä ja violettiakin on paljon, mutta nyt tosiaan vetävät puoleensa erilaiset sinertävät sävyt.

Ihania lankoja olet löytänyt!

Soile kirjoitti...

Se still light jäi vähän pörräämään takaraivoon, jos vaikka holst garnin supersoftista?

Mintunvihreä on jaiks! Eniten kiehtoo, edelleenkin, violetin ja sinapin yhdistelmä. Ja petrooli ja vaaleanpunainen. Tämmöset kumma värit

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kaisa: kirkkaanvihereä ja keltainen ovat ihanan keväiset värit :)

Stelliina: FTssä onkin kauniit siniset! Felted tweed on todella riittoisaa. MInun kokooni, noin 36" tai ry 95cm meneesimppeliin, istuvan malliin noin 6-7 kerää. Tottakai menekki riippuu mallista ja koosta todella paljonkin.

Pitko: No sanoppa se, mikä kumma se tässä sinisessä on? AInakin sopii hienosti sinisten farkkujen kanssa :)

Soile: Samasta langasta minäkin mietin, mutta en osannut päättää väriä. Ihan mahtava malli, ja helppo kun mikä.

Kummat värit, en kyllä usko :D Se Wollmeise-huivikin on upea nimenomaan kummien väriensä vuoksi.