maanantai 21. huhtikuuta 2008

Rapsakka aran



Malli: Cable Down raglan, Stephanie Japel, interweave Knits
Lanka: Marks& Kattens BomUll, menekki 11 kerää, 550g
Puikot: 4mm

Koska neuloja saa olla tyytyväinen? Minä ainakin olen aivan onnessani tästä neuleesta! Tähän työhön kuului yllättävän paljon purkamista. Kovin kauan odottelua, kun neuloin muita projekteja. Se perinteinen jännitysnäytelmä langan riittävyydestä. Tuloksena lähestulkoon täydellisesti istuva neule, joka tuntuu sopivan lämpimältä ja varsin kevyeltä yllä. Langassa on yhteen kierrettyinä säikeet villaa ja puuvillaa, mikä antaa aivan huikean hyvä erottuvuuden pintaneuleelle ja yllämäainitun " sopivan" lämpimyyden. Itse en kutia, mutta veikaan, että langan karkeus kutittaisi herkkäihoisia.

Alla vielä kuva ihanan keväiseltä parkkipaikalta. Otin riskin ja pyysin moottoripyörää korjaavaa miestä ottamaan minusta kuvan. Voitte arvata, että taiteellisia arvoja tai hienostunutta sommittelua ei kuvissa näkynyt. Joskus ihan kadehdin niitä bloggaajia jota a) osaavat valokuvata ja b) joilla on apuna taitava ja halukas kuvaaja. No, ei auta valitus. Onneksi voin opiskella tätäkin lisää. Onhan edes jonkinmoinen kuva sentään vain dokumentti käden töistä? Nautitaan vain valoisista päivistä ja ... neulotaan : D


I'm a happy knitter now! The nice, crunchy cotton/ wool mix yarn with amazing stitch definition combined with a well-fitted, feminine pattern - the result is a light, pretty and eminently wearable sweater. I will very likel make thisone again down the road, perhaps in an springy wool yarn. The above picture shows how far away spring still is. I went out to the parking lot and disturbed a man busy with making adjustments on his motorcycle - not the ideal conditions for knitwear photography, I admit. I wish I knew more about how to use my camera an how to take good pictures for my blog. Still, the photography here is just a way to document my knitting process.

5 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Moottoripyöränkorjaajasta en tiedä, mutta pusero on komea! Onnittelut!

Solveig kirjoitti...

Hienoa, hienoa! Neule on tosi kaunis! Sopii väreihisi hyvin!

Mikä miehelle tulee, kun hän joutuu kuvaamaan neuletta? Sitä huokailua ja järjetöntä räpsimistä vailla mitään rajaamistaitoja. Odotan, että lapset kasvavat. Sitten laitan ne valokuvauskurssille :)

Sipi kirjoitti...

Aivan ihana takki !
Ja ihan hyvä on kuvakin vieraan miehen ottamaksi :)

Meillä mies useimmiten rajaa kuvasta just sen olennaisen osan pois ja neuleesta mitä on tarkoitus kuvata ei näy kuin osa..sitten tietysti otetaan kuvia niin monta kertaa että kuvassa erottuu viimein aivan koko neule, on se työlästä hommaa :D

Soile kirjoitti...

Kivan näköinen paita ja tuo lanka on tosi hyvän tuntuista ja kestää käyttöä.

Neuloja saa olla aina tyytyväinen omiin tuotoksiinsa jos itse niin halua!

Mari kirjoitti...

Kiitoksia kaikille!
On tosi kiva , kun joku kommentoi -yritän itsekin parantaa tapojani vieraillessani blogeissa.

Kuva on kyllä ihan oman miekkosen ottama. Mopon rassaus on vaan vaativaa puuhaa, eikä sitä uskalla aina keskeytellä jollain neulekuvapyynnöillä :D Hauska kuulla, että en ole yksin tässä tilanteessa. Eihän neuleblogi miehen harrastus ole.
Solveigin idea hovikuvaajien kasvattamisesta itse on aika hyvä -pitäisi varmaan laittaa harkintaan...

Soile, hyvä kuulla, että lanka on kestävää. Vähän jännittää, venähtääkö tämä kovin pesussa.