perjantai 25. heinäkuuta 2008

Loppem

Loppem, Norah Gauhgan vol. 3.
Lanka: Novita Isoveli tummansininen, n. 350g
Puikot: 5mm

Nyt pieni neuloja on onnellinen! Apres Surf Hoodien kirkkaan pinkki UFO ei haittaa. Tämä oli siis alunperin "välityö" ennen ASHn viimeistelyä, mutta siitä ei taida olla eläjäksi. En uskalla edetä nykyisestä vaiheesta kokoamiseen, jotta kauheat aavistukseni eivät kävisi toteen. Niinpä ilolla ei ole rajoja, kun ei tullut (taas) pahaa neuletta vaan tuli hyvä neule.

Loppem oli helppo neulottava paksusta langasta isoilla puikoilla. Neulomissuunta on helmasta ylöspäin. Valitsin langan siten, että sain oikean tiheyden korkeussuunnassa. Näin minun ei tarvinnut laskea kavennusten välejä uudelleen. Leveyssuunnassa tiheyteni oli pienempi kuin ohjeessa, niinpä tein pienimmän koon mukaan. Neuloin kroppaosaan hiukan lisää pituutta, sillä takki olisi päättynyt ikävään kohtaan. Kirjan kuvaan verrattuna neuloin vain 4-5 kerrosta enemmän. Tämän huomaavat tarkkasilmäiset palmikosta. Pehmeämmstä langasta saisi varmaan vielä mukavammin laskeutuvan neuleen...

Norah Gaughan vol.3. vihkosen tilasin ennen juhannusta ennakkoon Kaleidoscope Yarnsin nettikaupasta. Tilausta tehdessäni koko juttu näytti postikuluineen 48 USD. Onneksi postikulut oli tarkistettu roimasti alaspäin. Vol.1 &Vol. 2. tilasin Jimmy Beans Woolista, joidenka palvelu ja toimitus olivat esimerkillisen nopeat.

13 kommenttia:

jules kirjoitti...

kaunis neule!

kio kirjoitti...

tosi nätti!

Solveig kirjoitti...

Siis, mäenkestä! Tuo neule. Tuo väri.

Mikä mua vaivaa? Pitäis vaan tilata tuo vihkonen, mutta aikaansaaminen ei onnistu.

Mutta siis, onnittelut oikein onnistuneesta ja takuulla käyttökelposesta neuleesta! On syytä iloita.

Tui kirjoitti...

Ihana! Tahdon itellekin!

hekku kirjoitti...

Aivan järkyttävän ihana! Oon ihan kateellinen!
Ja sikakateellinen siitä vihkosesta mistä tää ohje on peräisin. Siinä näkyi olevan monta tosi tarpeellista :)

Nasti kirjoitti...

Sulla sitä gaughania vaan pukkaa, hieno on tämäkin! (ravelryssä oli susta hyvä kuva tämän projekin kohdalla)

Mari kirjoitti...

Kaunis kiitos kaikille! Olen onnen kukkuloilla siitä, että tämä onnistui ihan yli odotusten.
Sitäpaitsi, Loppem on niin kätevä malli pidettäväksi, että sen soisi mahdollisimman monen muunkin neulovan. *vink, vink*
Joten Solveig, Tui ja Hekku, luottokortin numero lähelle ja tilaamaan, kun kuitenkin tekee mieli ;D
Nasti, kiitosta! Ajattelin jättää naamani sinne Ravelryyn näkyviin. Oudosti kutittelee eräskin toinen Norah tuosta samasta vihkosta, mutta koetan neuloa edes sukat tähän väliin...

jonskulainen kirjoitti...

Tosi kaunis! Ihana!

Sipi kirjoitti...

Kaunis on neule! Tykkäsin kyllä kovasti tuosta edellisestäkin,currerista. Gaughanilla on kyllä upeita malleja..voi voi kun ei ole sitä luottokorttia. :)

Heleena kirjoitti...

Vau miten upea siitä tuli. Keskiviikkona se oli vielä vaiheessa ja nyt ollut jo monta päivää valmiina.

Mari kirjoitti...

kiitos Josnkulainen, Sipi ja Heleena! Norah Gaughan kyllä osaa suunnitella " hermoon osuvia" malleja!
Ehkä tässä kohdassa voin kertoa, että ihan neule- ja lukuharrastuksen takia minäkin hankin Visakortin aikoinaan. Jotta voisin tilata Ameriikan Amazonista ja Ebaysta kirjoja...Ja toki tilata jotain "pakko saada" ohjeita, kuten nyt tämänkin vihkosen.

Tytti kirjoitti...

Todella kivannäköinen ja oloinen neule! Minäkin olen harkinnut ko. lehdykkäisen tilaamista rapakon takaa. Siinä näytti olevan monta muutakin kiinnostavaa ohjetta.

Mari kirjoitti...

Hei Tytti ja kiitokset! Olen samaa mieltä, vol. 3.sessa on kaikenlaista kiinnostavaa: erikoista ja toisaalta tuttua ( palmikkoneuleita, baretti, jne.) Käyköhän taas Pujoliivin kanssa niin, että meillä on oma KAL ennen pitkää? :D