perjantai 19. joulukuuta 2008

Kingscot



Malli: Kingscot, Norah Gaugahan. Twist collective Winter 2008. Koko 38"
Lanka: Garnstudio Karisma Superwash, noin 13 kerää.
Puikot: 3,5 mm

Valmis! Vihdoinkin! Olen neulonut tätä jo kuukauden verran, sillä ohella on valmistunut joululahjoja. Viimeistelyn, eli nappilistojen ja ompelun parissa on hurahtanut jo 3 iltaa.

Malli on kaunis: ylhäältä istuva, alaspäin levenevä. Kerrankin tajusin, miksi olkapään päättelyt tehdään "porrastetusti: siten saadaan laskeva olkalinja.
Etukappaleen palmikot olivat kumman kiehtovia neuloa. Loppujen lopuksi eivät vaikeita lainkaan, kun palmikon kierron ja nypyn osaa tehdä, sujuu tämä malli kuin tanssi.
Takakappaleen raidoitus taas syntyy varsin tiukkaan kierretyillä palmikoilla, ja se alkoi käymään vähän tylsäksi. Lankana Karisma oli hyvä valinta: nyppy-palmikko -kuvio on "pullea" eli erottuu hyvin. Periaatteessa voisi ajatella tätä Nallesta, mutta siinä langan ohuus voisi tehdä tepposet...




Tuumissa kokoni olisi 36", mutta sitä kokoa ei tässä mallissa ole. Tein tällä kerralla yhtä kokoa suuremman - koko 38" oli valitettavasti minulle liian suuri. Hihoistakin tuli 10 cm liian pitkät - tai ainkin siltä tuntuu. Joudun pitämään niitä käärittyinä. Tein sivusaumoihin sisäänottoja 3 silmukan päässä reunasta tehdäkseni omasta takistani vähemmän laajan.

Suurin työ tuli nappilistojen kanssa. Ne aaltoilivat liian pitkinä ensin, purin lyhyemmiksi ja ompelin uudelleen. Valitettavasti ne pököttävät vähän liian innokkasti pystyssä. Liian myöhään näin Lene Alven Dances with wool - blogissa tekemän ratkaisun tähän ongelmaan. Ehkäpä sitten toisella kerralla saan nämä lastenteudit parannettua - tykkään tästä mallista aivan tavattoman paljon. Voisin aloittaa toisen version vaikka heti, niin selkeä on ohje ja kaunis lopputulos. Voin suositella taas kerran jokaiselle Norah Gaughanin fanille!


11 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Se on kaunis! Ja värikin on täydellinen. Tuota voisi ajatella malliksi, kunhan ne cadenzat joskus suvaitsevat saapua....

Inkeri kirjoitti...

KAunis!

Ellimelli kirjoitti...

Iiiihana! Villatakkeja ihmisellä ei ole koskaan liikaa.

Nasti kirjoitti...

Oih... miten herkulliset palmikot edessä ja selkäkin on kaunis! Tekisi mieleni neuloa tämäkin, mutta voi olla vartalotyypilleni ehkä liian laatikko. Tai en tiedä, enhän mä aina muutenkaan neulo käyttöön vaan neulomisen ilosta :)

hekku kirjoitti...

Tosi kaunis! Ja jotenkin ihan "sä" :)

Niina kirjoitti...

Ihana väri - oman versioni vihreä ja tämä purppura sopisivat hyvin vierekkäin :) Tykkäsin itsekin tuosta mallista hurjasti - melkein pyörsin päätökseni antaa se lahjaksi.... :)

Sipi kirjoitti...

Jälleen kaunis neule sinulta!
Mukavaa Joulun aikaa :)

Mari kirjoitti...

Kiitoksia kaikille! Olen tosi tytyväinen, vaikka ihan nappiin ei tämänkään mennyt.
Villasukka ja Nasti - väitän, että tämä malli sopii monelle vartalolle: tällaisena löysempänä myötäilee muotoja, mutta mikään ei estä tekemästä kokoa piukempaa ja tiukempaa.
Hekku - tässä mallissa luki päällä "Mari"... tai ainakin minä olin näkevinäni niin ;-)

malli45 kirjoitti...

Kaunis neule, taasen!

david santos kirjoitti...

Brilliant!!!!
Have a nice day!!!!

Niina kirjoitti...

Hei!
Sinuunko tänään törmäsin eräässä Tamperelaisessa lankakaupassa, jossa heiluit kamerakännykän kanssa?
nimim. osa-aikainen myyjä unelmaduunissaan...


(www.puikottaa1.vuodatus.net)