perjantai 6. helmikuuta 2009

Neuletapaaminen ja lankatunnelmia

Heti alkuun puffaan Etelä-Pohjanmaan Tikkuajia ja erityisesti Intsua, jonka kautta YLEn Priima käsitteli käsityötapaamisia. Ohjelma uusitaan sunnuntaina ja maantaina, ja on nähtävissä Areenassa ensi torstaihin asti. Käsityöosuus alkaa kuulemma jossain 24 min paikkeilla. Ruudussa on Intsun lisäksi iloinen, koko ajan kasvava joukko taitavia ja mukavia naisia ympäri E-Pn neulomassa yhdessä. Siellä minäkin istun ja aloittelen Elaine's blousea. ( Kun kerran minut oli tunnistettu kommenteissa, hei vain Villasukka ja Niina!)


Pusero onkin edennyt ihan mukavasti, ei tosin valon nopeasti. Lanka on ihanaa, "kuivan" tuntuista mutta vaativaa neuloa nätisti. Kuvassa jo pingotettu vartalo-osa ja hiha. Toinen hiha on jo kyynärpäässä, joten toivon saavani tämän pian valmiiksi.
Samaan kuvaan laitoin Phildarin alennuksesta osamani lehdet. Suosittelen voimakkaasti, kaksi lehteä maksoivat yhteensä 4,70 € ja postikulut 3€. Siis kaksi lehteä ihania ranskalaisia malleja muutamassa pävässä kotiin kannettuna tuohon hintaan! Maksu sujui luottokortilla, ja varmennuksin vielä nettipankin kautta.

Ja tässä sitä tunnelmointia:

vihreät

siniset
vaaleat

Leikin vähän kameralla ja langolla, kun kerrankin luonnovaloa oli hetki. Kuvissa langat ovat yhdessä ryhmässä, mutta kameran fokus on eri paikassa.

Ravelry on auttanut minua tajuamaan, mitä kaikkea lankalaatikoissa on. Nyt oli ihan pakko nostaa keriä esiin ja vähän ryhmitellä minua eniten sytyttäviä värejä: luonnonvalkoinen, sininen ja vihreä. Yhtä neuletta haaveilen tekeväni kaikista kolmesta väristä, yhden tai kaksi vihreää... Yksi yhdistävä tekijä näillä joka tapauksessa on: rouhea, tweedinen olemus. Ehkä jo ennakoin kevättä näillä väreillä ja fiiliksillä. Ja estän itseäni sortumasta uusiin lankaostoksiin. Miten on, lukija, mitä värejä ja tuntuja sinä kaipaat juuri nyt?

5 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Ihanan puuterisen oloinen paita!
Ja kauniita lankoja myös.

Jos fyrkkaa olisi rajattomasti- ainakin enemmän haluaisin neuloa ainoastaan silkistä.

Jaana kirjoitti...

Mä kaipaan aina kevään koittaessa juuri tuollaista kuvan vihreää. Siinä on hurjasti voimaa ja sopivasti väriä. Myös kiilto saa lisääntyä kevättä/kesää kohti.

Niina kirjoitti...

Minä huomasin, että sinistä ei löydy langoistani juuri ollenkaan. Hmhp. Sitä olisi kuitenkin perin piristävän vaihtelevaa kutoa, pinkkiä tytöille tulee tehtyä korvat suut täyteen.

Villasukka kirjoitti...

Kaipaan yleensä ottaen väriä, kaiken talven pimeyden ja harmauden jälkeen. Jostain syystä nyt on menossa tosi voimakas oranssi kausi - erityisesti poltettu oranssi (jota löytyy tapeteista kotoa) on suosiossa.

Kaisa kirjoitti...

Hih, olin jo linkittämässä sinua blogissani mutta ajattelin, että jollet haluakaan tulla tunnistetuksi... :)

Sormet syyhyävät täällä jatkaa keväänvihreää Sylviä, mutta pitäisi saada se Samin paita ensin tehtyä.