sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Kesäiset sukat

Malli: 15+15 s aloitus varpaista, kokonais-silmukkamäärä 60 s jalassa,tiimalasikantapää, lisäykset pohkeessa
Lanka: Pirkanmaan Kotityön ohut Kirjo-Pirkka, väri 409. Menekki 95 g
Puikot: 2,5 mm

Kaikki langat, jotka ovat kerällä / vyyhdellä kauniita eivät ole yhtä ihania neulottuna. Mutta tämä oli iloinen yllätys: somat, kesäiset värit ja mukavan vaihteleva raidoitus. Olen ostanut tämän Tampereelta Taito Shopista ajat sitten, enkä enää muistanut miltä raidoituksen pitäisi näyttää. Lanka on hyvää, tiukkaa sukkalankaa, jossa on hiukan polyamidia vahvikkeena.

Tein pohkeessa hiukan lisäyksiä oman pääni mukaan sovittaessa: nilkassa 3x2s lisää, pohkeessa 2x2 silmukkaa lisää. Mallina käytin ja yhdistelin alunperin WendyKnits - blogista löytämiäni ohjeita.

Wendy D. Johnsonilta ilmestyy tänä keväänä sukkakirja , jota odotan innolla. Monet mielisukkani olen neulonut Wendyn ohjeilla ja tykkään niiden simppeliydestä ja istuvuudesta. Tämän kevään sukkakirjatapaus on varmastikin Cookie A.n Sock Innovations, mutta paha kyllä pelkään että monimutkaiset mallit eivät suostu ottamaan pohjettani sisäänsä. Pitää katsella, mitä kokemuksia kirjan hankkineilla on.
Mutta tässä vielä linkki Wendyn kirjasta löytyvän malliin: Blogipostauksen lopussa on linkki, josta voi ladata pitkävartisten pitsisukkien mallin.

5 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Tosiaan kivan näköistä lankaa pätkävärjätyksi! Täytyypä laittaa mieleen tämä.

Ponitäti kirjoitti...

Voi kun ihanat sukat!!!

Niina kirjoitti...

Minulla on sinulle jotain blogissani.
(www.puikottaa1.vuodatus.net)

Tupuna kirjoitti...

Kivat, kauniit sukat. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiitoksia! Lanka on tosiaan kaunista, sillä on varmasti vaikeaa tehdä rumat sukat. Voisi olla nättiä muuten sormikkaina?