lauantai 30. tammikuuta 2010

Sukkia, sukkia, sukkia!

Haluaisin esitellä yhden joululahjaksi saamani kirjan: Wendy D. Johnsonin Socks from the toe up. Kirja ilmestyi viime vuoden huhtikuussa, ja sen jatko-osa on tulossa maaliskuun 23. päivä: Toe-up socks for everybody.

Olen pitkän linjan Wendyknits - fani ja blogini lukijat ovatkin nähneet monia Wendyn ilmaisilla ohjeilla neulottuja sukkia; mm. Seaweed socks ja perussukka varpaista ylöspäin. Wendyknits.net blogin löysin joskus vuosia sitten, kun etsin tietoa eräästä neulesuunnittelijasta. Wendy oli neulonut monta tämän tekijän neuletta, ja kysyinkin häneltä joskus neuvoa. Ihastuin Wendyn neuleprojekteihin ja kivoihin kissakuviin, enkä oikeastaan edes etsinyt muita neuleblogeja...aikoja sitten eli joskus edellisen vuosikymmenen alussa!

On olemassa monia upeita blogeja ja taitavia neulojia - minulle Wendy oli esikuva gansey- aran- ja kirjoneuleissa. Fanitus oli joskus kovaa, nykyään vähän vähäisempää, mutta olen aina pitänyt hänen tyylistään ja neulomistaan töistä. Niinpä tämä kirja tuntuu minusta hyvin tutulta ja mukavalta: pitsineule-, palmikko- ja gansey-kuvioisia sukkia, yksinkertaisella perusidealla tehtyinä ja sievästi kuvattuina. Kirja esittelee useita eri tapoja kärjestä aloittamiseen, kantapäähän ja päättelyihin. Jokaisen sukan voi hyvinkin kustomoida itselle sopivalla kärjellä ja kantapäälläkin.


Labyrinth Socks
Lanka: Novita Nalle Aloe Vera, noin 80g
puikot: 3mm

Nämä sukat oli jotenkin pakko neuloa. Kirjassa on 3 ohjetta paksummille langoille, tämä on niistä yksi. Kuvio on hauska, helppo, jos jaksaa hiukan katsoa ja sopivan erilainen. Tämä uusi Nalle on ihan ok, hiukan pehmeämmän tuntuista kuin vanha. Katsotaan, josko se hoitaisi myös jalkoja?


Malli: I heart toe-up socks
Lanka Sisu, noin 80g
Puikot: 2mm Addi pyöröt

Kaapista löytyi sattumalta pari kerää Sisua, joten kokeilin sitä tähän malliin. Nämä suloiset sukat on koristeltu gansey-neuleista napatuilla pienillä sydänkuvioilla. Tällainen pieni pintakuvio näkyy parhaiten vaaleassa langassa ja vastavalossa. Kengässä sitä ei juuri huomaa, eli kuvio ei paina jalkaa.
Näissä sukissa kokeilin ensi kertaa magic loop-tekniikkaa. Neuletapaamisessa sain Heleenan ja Hekun suosituksen kokeilla ompelemalla päättelemistä, joten sillä tein reunat.
Olen muistakseni magic loopannut jotain joskus, mutta nyt tein sen ihan tarkoituksella. Lukijat voivat rauhassa naureskella kokeiluilleni, mutta vanhat tavat istuvat tiukassa. Niin, ja aloitussilmukoissa käytin Judy's magic cast-on:ia. Ensi kertaa näin luodessa silmukoita tuntui kuin kädet ja pää olisivat olleet eri paria: käsillä tehdessä sitä tekee mielellään juuri niin kuin lihasmuisti käskee. Kokeilkaapa tekin!

Pinkin sukkaputken katkaisee Sukka Summitin messuilta ostamani käsinvärjätty Pirtin kampalanka. Yllätin itsenikin valitessani tämän värin: todellisuudessa se on hiukan enemmän sinappiin päin. Ja malli - no, se on Wendyn kirjasta, Van Dyke socks.

Varauksen sana kuitenkin sukankutojille: Wendyn näistä malleista löytyy myös vähän enemmän tarkkuutta vaativia malleja, mutta eivät ne ole Cookien tai Yarnissiman tapaisia hyvin "teknisiä" sukkia neulottaviksi. Joten eivät varmastikaan ihan jokaisen makuun tai neulehetkeen! Minulla on jo lankahyllyssä erikseen korvamerkitty vuosia maanneita lankoja tämän kirjan malleja varten, joten jatkoa seuraa...

8 kommenttia:

vilppumaan erika kirjoitti...

Toe-up on mulle niin sydän sydän!!! Nyt olen hanakasti kutonut monet parit varresta aloittaen, mutta muinoin kun löysin ohjeen toe-upiin, se oli mullistava kokemus :)

Täytyypä tutustua Wendyyn, kiitos linkistä! Ja tuo sinappinen lanka näyttää mun silmään NIIN hyvältä :)

Nasti kirjoitti...

Täällä toinen tapoihinsä piintynyt neuloja. En oo magic loopannut enkä neulonut kahta sukkaa yhtäaikaa. Parit sukat olen viime aikoina sentään toe-uppina neulonut (heh, kunnon fingelskaa :) )ja tiimalasikantapäähän ensitutustumisen tehnyt. Vaihtelu tekee varmasti hyvää mutta toisaalta, jos on oppinut tekemään itselleen istuvat sukat, niin onko pakko vaihtaakaan jos ei taho?

Lankaunelmia kirjoitti...

Todella kauniita sukkia! Pitääkin tutustua tuohon toe-uppiin, ties vaikka itsekkin kokeilisi muuttaa rutiineja.
Laitahan kuvaa valmiista sinappisukista. Väri on mahtava!

Satu kirjoitti...

Mä oon NIIN tapoihini piintynyt sukkien suhteen. Olen kokeillut jotain uutta, mutta aina palannut vanhaan kuitenkin.

Kivoja sukkia. Nyt niitä tarvii.s

-maria- kirjoitti...

Kauniita sukkia! Olen vielä pitäytynyt varresta aloittamisessa noin yleensä, kokeillut olen kärkialoitustakin kyllä. Tuo kirja voisi olla hyvä hankinta siinä mielessä, että voisi yrittää löytää sen oman lempitapansa tehsdä kärjestä aloitettava sukka.

.k kirjoitti...

Siinä on hienon näkösiä kuvia, hyvin tehtyjä ohjeita. Harmi vaan, että minun jalalle liian paljon silmukoita suurimmassa osassa - se 66 on tosi paljon, pitäs tehä jolltain 1.75 puikoilla :(

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Hauska kuulla, että muillakin on jotenkin käsissä ja "päässä" se tapa neuloa sukat. Ja tosiaan, jo uutudenviehätyksen takia kannattaa kokeilla - minä tykkään tosi istuvista sileistä sukista, ja varpaista ylöspäin saan sellaiset mieleni mukaan! Mutta väkisin en kyllä tee näin sukkia..

.k ; käsiala on tientenkin se juttu, joka vaikuttaa sukan kokooon! Mutta sydänsukista saa helposti kavennettua 8 silmukkaa vain jättämällä kuvion keskiosaa pienemmäksi. Ja van dyke- malliin vähemmän silmukoita ja " sarvet" kapeammiksi, jne jne.

Andra kirjoitti...

Ihanat noi sydänsukat :)