perjantai 12. helmikuuta 2010

Hyvään tarkoitukseen


Tikkuajien neuleporukka on laittanut pystyyn oman sytomyssykampanjan, idea on tainnut lähetä Oulun seudulta liikkeelle. Ajatuksen on neuloa kemoterapian vuoksi hiuksensa menettäneille sopivia myssyjä kevään ajan ja viedä ne paikallisen sairaalan osastolle. Siellä "sytomyssyt" jaetaan hoitojen vuoksi hiuksensa menettäneille. Hiuksethan lämmittävät kivasti, mutta voisin kuvitella että päätä palelee ja että päänahka on aika arka, kun hiukset tipppuvat pois...
Malleja on monia, ideana on tehdä omaan päähän sopivia, jolloin valmiita myssyjä tulee sopivasti eri kokoisia. Lankana pitäisi olla pehmeä, hiostamaton materiaali. Minä kokeilin itselle uusia lankoja, joita sain testattavaksi Seinäjoen käsityömessujen yhteydessä. Lisätietoja Tikkuajien projektista löytyy Mallin lykyt - blogista!


Lace trim chemo cap, tässä suora linkki malliin.
Lankana Ketunpäästä Rellana Bambus plus, noin 45g.

Lanka on mukavan kevyen ja pehmeän tuntuista, 50% bambua, 25% puuvillaa ja loput polyakryyliä. Uskalsin tehdä myssyn vaikka siinä on osa keinokuitua, sillä tämä on mukavan hengittävän tuntuista. Vyötteessä suositellaan 4mm puikoja, minulla oli 3,5 ja tiheys oli juuri sopiva.

Race for life 2009 chemo cap, Ravelry-linkki
Novita Cloud, 1 kerä
4mm puikot, 80 silmukkaa

Tämä on niitä malleja, joita ei voi jättää vain yhteen - on pakko neuloa vielä pari! Kiva, sievä ja hyvin joustava myssy, josssa kavennukset on tehty pareittain kahdella välikerroksella.

Malli: Matleenalta
Lanka: Fortrama alpakka, 45g

Ensimmäinen sytomyssyni - virkattu Matleenan mallin mukaan. Mitenniin huomaa, että en ole kovin tottunut virkkaaja? Kyllä se hyvin päähän istuu silti! Lanka oli tässäkin uusi kokeilu, Return. fi Fotrama alpakaa. Bolivialaista alpakkaa, upeissa väreissä - värikartta on laaja. Lanka on tosin aika karvaista tehdessä, valmis tuote on vähemmän " karvainen".

Vielä kuva värisuorastani. Päällimmäisenä vielä maininnan arvoinen lanka, Lankakauppa Kujeesta ihana Adriafil Bucaneve classic. Kahdesta kerästä sain 3 sytomyssyä tuolla keskimmäisellä mallilla! Lanka on todella poskenpehmoista, joustavaa, kuohkeaa merinoa.

Aion jatkaa ja neuloa lisää sytomyssyjä kevään aikana, postaan sikäli kun kokeilen niissä uusia lankoja tai malleja. Nyt alan henkisesti valmistautua Olympialaisiin...

4 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Oletkin tehnyt kivan kasan sytomyssyjä ja ihanan värisiäkin ovat! :)

Sanoit tekstissäsi, että "sytomyssykampanjan idea on tainnut lähetä Oulun seudulta liikkeelle". Niin on, Seijasiskon ja minun alullepanema ja nyt jo viisi rinnakkaiskeräystä saanut. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Hei Matleena! Kiitos tarkennuksesta! Aikamoisen kansanliikkeen olette laittaneet alulle, niin monta myssyntekijää on jo vauhdissa.

Flikka kirjoitti...

Kiva, että uusia myssykampanjoja tulee eri puolille Suomea. Itse kerään Vaasaan myssyjä. Kivoja nuo neulottujen myssyjen ohjeet, täytyypä kokeilla niitä.

Malli45 kirjoitti...

Kauniita myssyjä! Pitää kokeilla neuloakin.
Ihana tuo kisaneule!