maanantai 1. marraskuuta 2010

Burnout

Kuvassa Eala Bhan- ohje neulesession jälkeen. Tämä ohje jatkaa samaan tapaan 11 A4 - tekstisivua, ml. kaaviot


Oletteko koskaaan olleet vain lopen kyllästyneet neulemalliin? Hyvästä tahdosta huolimatta neule ei vain ota valmistuakseen. Aina sitä vähän kerrassaan neuloo, mutta mallli on ehkä liian tylsä tai turhan vaativa, ja neulomisen ilo loistaa poissaolollaan. Toki Floricaa ohuemmasta langasta, 3mm puikoilla ei välttämättä ihan parissa viikossa polkaista näin tiivistä palmikkoneuletta, mutta kuitenkin...


Pakko oli välillä tehdä jotain muuta. Ekslusiivinen lanka vaihtui Nalleen ja malli löytyi myös Novitan kesä 2008 numerosta. Paljon enemmän perusmeinikiin ei voi päästä!
Nämä sukat ovat parane pian- lahja, ja lahjansaajan jalka on omaani 3 numeroa suurempi, siksi sukka näyttää hassulta jalassani. Koetan saada pitsikuvion paremmin auki. Lankaa kului noin 90g koon 39 sukkiin. Ja oli kuulkaa helppo neuloa!


Tässä vielä hiukan kuvia EB:stä. Kaulusta en ole vielä ommellut kiinni, ja silmukkamerkit näkyvät. Olen neulonut aika lailla sinnillä molemmat etukappaleet, ja kauluksen. Ompelin saumat ja tein nappilistan viimeistelyt, kaikki sillä ajatuksella että hihojen valmistuttua on takki myös valmis.

Onhan siinä palmikoita, kyllä... mutta aika tylsiä palmikoita kuitenkin. Suurin jännitys ja hankaluus ovat lisäykset ja kavennukset, joita tehdään milloin keskellä, milloin sivussa. Katsokaa vaikka ylintä kuvaa; olen ruksaillut millä rivillä menen ja mitä olen tekemässä...


Kaunista on taas palmikoiden lopetus sievästi silmukaksi

Ja aloitus. Pidän erityisesti Elsebeth Lavoldin ja Alice Starmoren palmikkoneuleissa niistä vähän epätavallisemmista palmikoista, jotka alkavat tyhjästä ja kietoutuvat limittäin ja lomittain... kuten esimerkiksi St Brigid. Neuloin oman versioni Nallesta silloin joskus vuonna 1998, ja se on kadonnut aika päiviä sitten. Ehkäpä olisi kanattanut tehdä uusi, tästä hiukan slimmatusta uudistetusta ohjeesta...

Tässä neuleessa alun ja lopu välissä toistetaan todella puuduttavaa kaaviota... no, onhan se helppo, mutta... Tämä neule jää nyt jäähylle, toivottavasti ei lopullisesti. En vain jaksa tahkota tätä enempää nyt. Sen sijaan jonossa on kaikenlaista pientä ja mielenkiintoista, joten palataan niihin pian.

8 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Tuosta on tulossa ihan mielettömän kaunis neule!

Parempi tosiaan jättää jäähylle vähäksi aikaa kuin aivan lopen kyllästyneenä vääntää valmiiksi. Ainakin omalla kohdallani on käynyt niin, että neule näyttää omissa silmissä ihan kamalalta, kun sitä on väkisin ja tuskissaan tehnyt loppuun. Ajan antaminen projekteille on monesti mitä fiksuin päätös...ja mihinkäs sitä olis valmiissa maailmassa kiire. Valmistuu ku valmistuu.

Ohje näyttää päänsärkyä aiheuttavalta. Ei parane oikein vilkuilla vääriä rivejä :D

outi kirjoitti...

Voi herraisä, Mari! On sulla työnsarkaa. Ja sisua. Tosi paljon olet puurtanut. Pidä taukoa ja palaa mukavien pienten jälkeen takaisin palmikoiden pariin. Muutama kierros päivässä, eikö niin. Uskon kyllä, että on puuduttavaa, mutta niin kaunista olisi tulossa. Tuntuu ihan naurettavalta tahkota täällä joidenkin sukkien kanssa. Tuossa sitä olisi haastetta!

Tui kirjoitti...

Oih, siitä tulee ihanaihana! Juuri eilen Laikalle sanoin, että niin kovasti haluaisin tämän kirjan synttärilahjaksi. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Tess: kiitos, tämä oli yllättävän puuduttava valinta, vaikka malli onkin nätti. Ilman rivien ruksailua ei tule mitään - varsinkin kun kavennukset ja lisäykset sulautuvat pehmeään neulepintaan niin, että niitä ei voi laskea... Pakkotauko, kyllä.
Outi: kiitos, tässä on sitä tylsyyden voittamisen haastetta kerrakseen. Hihat olisi vielä työn alla, ne pitää rykäistä sitten kun into palaa. Ajattelin vain tehdä hihan kerrallaan pois, alusta loppuun.
Tällä hetkellä on suuri vaara, että tämä neule menee asumaan muovipussiin useammaksi vuodeksi.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Tui: kiitoskiitos! En tiedä siitä ihanasta, istuvuuttakin pitää himppu korjata ja ommella sivusaumat vielä uusiksi. Kirja on todella hyvä hankinta, yksi kaikkien aikojen klassikoita (Aranit) ja uuden luomista ( Kelttiläset palmikot).

Liina kirjoitti...

Tuo neuleohje aiheuttaa päänsärkyä pelkän vilkaisunkin aikana, mutta neuleesta tulee kaunis. Kiitos noista Iceland- vihjeistä alempana! Islanti-henkisenä ihmisenä ne yllättivät minut iloisesti!

Minna kirjoitti...

Kaunis malli, mutta tiedän tunteen. Kun vaan kyllästyttää. Tauko voi olla ihan paikallaan, tai jää onnistunutkin lopputulos käyttämättä vain huonon fiiliksen takia.

Nuo sukat taas ovat ihanat! Neuloin samanlaiset joskus blogini alkuvaiheessa ja tykkäsin niistä hurjasti. Ne ovat jo puhki kuluneet ja poissa, ja harmikseni olen hukannut ohjeenkin joten en taida neuloa uusia. Mutta kivat sukat saa joku lahjaksi :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Liina: ole hyvä vain! Olin itsekin etsinyt Lett Lopia Saksasta saakka, mutta Islannin taloutta kannattaa tukea kyllä. Kiva että linkeistä on iloa!
Minna: joo, nyt otti jo liian koville. Tämän pitäisi kuitenkin olla kiva harrastus eikä hammasta purren-harrastus. Sukkien ohje on Novita kesä 2008 -lehdestä ja jos olet tilaaja, niin myös Novitan nettiarkistosta myös löytyy, tai ehkä kirjastosta?