maanantai 15. marraskuuta 2010

Marraskuun 15. päivä

Mikä siinä on, että yhdessä päivässä julkaistaan niin monta inspiroivaa, kiinnostavaa, kaunista neulemallia? Miksi juuri tänään, kaikista vuoden päivistä? ( En viitsi tehdä "muotibloggaajaa" ja kopioida kuvia suoraan, voin suositella klikkaamaan)

Uusi Twist Collective on ilmestynyt tänään. Ihan uskomaton kattaus vaihtelevia, innostavia neuleita - ja mikä parasta, nopeasti ladattavissa, jotta voi Heti alkaa neulomaan kun mieli niin tekee. Ihan erityisesti näin muutaman selauskerran jälkeen mieleeni jäivät tyylikäs Trefoil - pipo ( en muista että olisin neulonut pipoa ylhäältä alas, nyt on jo aika) sekä Suvi Simolan viehättävä Roheline. Ja eihän tässä tietenkään kaikki... mutta halusin vain nostaa nämä kaksi neuletta esiin.

Ongelma ei olisi minkäänlainen, ellen olisi saanut tänään jo odotetun the Shetland trader vol 1 kirjaa sähköisenä versiona. Kirjassa on Gurdun Johnstonin suunnittelema kokoelma neuleita, ja kirjan kuvituksen on kuvannut itse Brooklyntweedin Jared Flood. Gudrunin malli Skalva on muuten ym. Twistissä.

Itse olen tutustunut Gudrunin töihin Ravelryn kautta, ja tilasin kirjan etukäteen, joilloin sain myös sähköisen version. Olen ihan innoissani tästä mallista. Edellinen likki vie Gudrunin sivuille www.shetlandtrader.com, josta tässä tarkempi esittely kirjasta.

Voisikohan samasta paikasta, josta näitä ihania ohjeita tulee, tilata hyvää neuleaikaa? Ahkeran lankavaraston penkomisen jälkeen olen tyytyväinen kun huomaan että voin neuloa haluamani mallit varastolangoista!
Viime viikon saldona on vielä työn alla oleva sukkapari, jos matkaan lähtenyt Sheldon-kilppari ja pari pipoa, Suvi Simolan Mustikka:


Pinkki Cascade 220, 52 g ja sininen Novita Luxus cloud, 45g

Lahjaneuleita on ihana neuloa, kun ei vain ole liian monta peräkkäin. Oman inspiraation vuoksi aion seuraavaksi tarttua johonkin houkuttelevaan malliin, ja jatkaa lahjaneuleilla pikku hiljaa...

5 kommenttia:

outi kirjoitti...

Minäkin innostuin tuosta piposta. Tosin en sen tekniikan takia, vaan se näyttää silmääni yksinkertaisesti hyvältä. Ja hyvältä näyttää myös tuo mainostamasi kirja. Aikaa vaan puuttuu täälläkin. Toiskohan joulupukki sitä lahjaksi?

Suvi kirjoitti...

Kauniita pipoja! :)

Itsellenikin jäi Twistin pipoista Trefoil silmään, tarvettakin olisi, ei vain ole aikaa neuloa :) Ja Gudrunin kirja pitäisi tilata, kiitos kun muistutit.

Soile kirjoitti...

Mä tykkäsin kovasti tuosta Skalvasta. Siinä oli sitä jotain...täytyypä tutustua Gudrunin tuotantoon tarkemmin

Elli ja Aura kirjoitti...

Näyttää olevan kovin sama maku neuleissa tällä hetkellä! Hihkuin (ja siis Skalvan kohdalla jo aikaisemmin) juuri samoja malleja. Tahtoisi saada hetinyt ne puikoille. Joulun läheisyys vaan teettää hieman muuta neulottavaa...
Elli

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Outi: tunnustan, en ole mitenkään immuuni tuon pipon yksinkertaiselle kauneudelle :D
VIllapeikko: kiitos vain itsellesi, taas kiva malli neulottavaksi! tykkään kaarrokkeesta ja siitä läpikuultavasta efektistä.
Soile: Gudrunilla on kyllä omintakeinen näkemys ja kivoja malleja...

Elli: tell me about it. Jotenkin julmaa julkaista reilu kk joulusta näin paljon kivoja malleja. Ehkä lehtien tekijät ei neulo pukinkonttiin ?