maanantai 22. elokuuta 2011

Demi, uusintakierroksella

Myönnetään. Olen niitä ihmisiä jotka katselevat mielellään lempielokuviaan ja tv- sarjojaan uusiksi. Luen vuosienkin jälkeen tiettyjä kirjoja toiseen, kolmenteenkin kertaan. Fiktion kanssa kokemus on samlla kertaa tuttu mutta tuore - vanhakin kirja on uusi, sillä minä en ole enää se sama lukija kuin silloin joskus. Luen siis jollain tavalla uutta tarinaa, uusin silmin.

Neuloessa tunne ei välttämättä ole sama. Neulojan taidot ovat kyllä kasvaneet, ohjeidenluku - ja sovelluskyky on parantunut entisestä... vaan jokainen lanka ja jokainen ratkaisu on uusi.

Neuloin ensimmäisen Demin muistikuvani mukaan vuonna 2005-2006. Se on tosiaan jo lahjoitettu ystävälle kauan sitten - lieneekö enää lainkaan käytössä?

Olen aina tykännyt Demin modernista ilmeestä. Modernista sinänsä, että se ei sisällä niitä kaikkein perinteisimpiä Aran-kuvioita. Keskustan "kukkakori", niitä kehystävät epäsymmetrisen vahvuiset silmukka"köydet" ja reunojen täytteenä oleva viistot viivat ovat modernin tuntuinen tulkinta Aran- neuleesta.

Minun teki vain mieli neuloa täksi syksyksi sellainen pehmeä, perinteinen - muttei kuitenaan täysin - palmikkoneule. No, Aran-neuleen tyyppinen tästä tuli.

Malli: Demi / Kim Hargreaves (?). Kirjasta Knitting Vintage style, Rowan
Lanka: New Lanark Aran, väri sheep black. Noin 500g. Puhdasta villaa...
Puikot: 4,5mm ja 5mm

Langaksi valikoitui pitkään marinoitunut New Lanarkin aran-vahvuinen villa Skotlannista.
Tämä lanka pehmeni huomattavan paljon pestessä, vaikkei aivan posken pehmoinen ole vieläkään. New Lanark on itsenäinen kehräämö hiukan Edinburghin alapuolella, jossa voi mainosti myös käydä tutustumassa. Nämä lankani olen tilannut sieltä postitse - voin suositella. Tästä linkistä pääset tutustumaan New Lanarkin maailmanperintökohteeseen yleensä ja tästä lankaostoksille nettikauppaan .

9 kommenttia:

Kytsätär kirjoitti...

Mullakin on malleja, hyväksi koettuja, jotka vain haluaisivat uudelleen puikoille. Ihanan elävä pinta neuleessasi.
Minulla on yksi erikoinen kirja, jonka luen aina välillä: Yö saapuu; Isaac Asimov - Robert Silverberg.

Malli45 kirjoitti...

Minäkin luen joitakin kirjoja yhä uudestaan!
Kauniita neuleita sinulla riittää!
Oikein mukavaa syksyä sinne teille! Oletko jo vieraillut lankakaupassa, joka on juuri muuttanut uusiin tiloihin?

Nasti kirjoitti...

Demi on vaan niin ihana, minäkin voisin neuloa sen uudestaan. Toinen uusintakierrokselle odottava malli on Acer -villatakki. Ja miksei Veronik Averyn Forestrykin :) Että onhan näitä!

Sipi kirjoitti...

Ihastuttava neule, paksun ja lämpöisen näköinen :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kytsätär: kiitosta - minun "luen aina uudelleen" kirjojani ovat mm. Mika Waltarin Sinuhet ja Mikael Karvajalat...
Malli: onpa kiva kun kävit kommenttilaatikossani :) Olen toki käynyt Lumoavan langan uudessa liikkessä - se on tosi hieno! Oulussa on muitakin mainioita käsityöliikkeitä. Kunpa Seinäjoellekin saataisiin pian sellainen!
Nasti: Yllytinkö? :D Acer odottaa minulla vielä sitä ensimmäistäkin kertaa; se on hieno malli!

Sipi: kiitos, lämmin tämä onkin. Kelpaa vetäistä viileämpänä päivänä takin sijasta ylle, ihan kuin suunnittelinkin :)

Helen kirjoitti...

Miten ihana pusero!

Jatta kirjoitti...

Minä olen niin samis :) Ja kuinka kaunis paita <3

Emma kirjoitti...

Komean rouhea takki :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Helen: kiitos - malli on tosi kiva!
Jatta : hei samis :D Tämä demi on kyllä niitä nättejä malleja...
Emma: kiitos - tarkennan sen verran, että tämä on ihan pusero; edesä ja takana sama kuvio.