lauantai 21. huhtikuuta 2012

Jemma hukassa

Rakas päiväkirja, tänään se tapahtui. Etsin kuumeisesti lankavarastosta muutamaa kerää lankaa, jota muistaakseni on jossain vielä 4 kerää.  Vesiperä. Olo on kuin oravalla, joka hakee reviiriltään talvea vasten tekemäänsä ruokajemmaa, mutta ei millään löydä. 

Selvennän sen verran, että edelliset nelisen vuotta lankavarastoni oli sikäli hyvässä järjestyksessä, että tiesin suunnilleen missä mitäkin oli. Joskus vaatekomerosta  saattoi pulpahtaa esiin joku pieni lankapussi vähän yllättäen, mutta pääpiirteissään tiesin hyvin kaikkien lankaerien sijainnit.

Viime kuukausien aikana olen kuitenkin muuttanut kahdesti. Muuttojen yhteydessä lankalaatikkojeni sisäinen järjestys meni aivan uusiksi, ja tällä hetkellä suurin osa langoista ( 4 muuttolaatikollista) majailee ulkovarastossa. Enkä sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että jossain varaston laatikossa piileskelee vielä yksittäinen pussi lankaa. 

Asunnossa olevissa lankalaatikoissa oli aiemmin tietty järjestys: langat olivat  paksuuden mukaan järjestelty 1)  fingering- pitsi- ja sukka 2) DK eli noin 130m/ 50g  3) "Seiska" ja 4) sitä paksummat tai muuten erikoiset langat. Tällä systeemillä sain jotenkuten pidettyä käsikauppavaraston hyvässä ojennuksessa. Varastoidut langat taas olivat aivan muistin varassa. Muuttojen yhteydessä piti lankavarastonkin järjestystä muuttaa, ja nyt hyvä systeemini on aivan sekaisin. 



Koetilkut Marnie - puseroon

Uudessa Twist Collectivessa oli taas kerran mainioita malleja joista yksi osui ja upposi. Sopivasti naisellinen, ja lankana voisin käyttää varastosta löytyvää Woolia tai Bambua. Nopealla haulla löysin kumpaakin pari kerää ja neuloin koetilkut. Kuvasta näkee hyvin että kokovillainen Wool on pingottamatta aika kihara, kun taas vihreä Bambu on aika napakka. Vihreä olisi sopivan keväinen väri.  

Niin, löysin sitten tasan kaksi kerää viherää Bambua, vaikka voisin vannoa että kaikkiaan minulla on 6 kerää. Kävin läpi kaikki varaston laatikot (joissa langat ovat läpinäkyvissä vakuumipusseissa,) ja asunnossa sisällä olevat "käsivaraston" langat. Vanhassa kodissa olisin osannut etsiä mahdolista "lankajemmaa" oikeista paikoista, mutta tässä uudessa kodissa minulla ei ole aavistustakaan mistä etsiä pikaisesti pilotettua pientä erää lankaa. En voi myöskään vannoa 100% ettenkö olisi voinut karsia lankaa pois... ostinhan tämän Novitan bambun ainakin 2 vuotta sitten, kun ko. lankaa vielä sai kaupasta.

 Pakko vielä etsiä, mutta etsimättä eli toivoa että ne kadonneet kerät vain osuvat käteen jonkin muun asian yhteydessä. Positiivinen puoli on tietenkin että lankaa vaikka mihin muihin neuleprojekteihin löytyy kyllä ja  monenlaista.

 Lukija, onko sinulle koskaan käynyt niin, että langat leikkivät kanssasi piilosta? Vai onko kaikki exelissä tai Ravelryn stashissa viimeistä  grammaa myöten? 


13 kommenttia:

Raitalammas kirjoitti...

Kyllä munkin langat yrittävät leikkiä piilosta, mutta kovin hyvin ne eivät onnistu siinä, sillä mulla todellakin on kaikki langat excel-taulukossa.

Liina kirjoitti...

Oliskin jossain ordnungissa, ihan missä vaan. Koen jatkuvasti ylläreitä kun käyn lankavarastoja läpi. Ai että tällaistakin. Ja MIKSI olen ostanut beigeä lankaa? Josta olen näemmä tehnyt puolikkaan neulepuseron, hauskaa.

Toisaalta, tosi harvoin tulee sellaista, että pitäis olla jotain lankaa - ongelma on siis toisen suuntainen.

outi kirjoitti...

Ei ole mitään stashia. On mulla Ravelryssä jotain tosi vanhoja yksittäisiä juttuja, mutta kaikki isommat satsit ovat muistin varassa. Olen aika vasta ostanut vaatekaappiin sellaisen ison tornin (metallilankakoreja täynnä), johon olen tunkenut puuvilloja ja tekeillä olevia vaille kaikki lankani. Siitä huolimata löytyy ylläreitä. Siivoilin juuri vaatekaappia ja löytyi neljä kerää Kureyonia. Aika kiva!

Iida kirjoitti...

Minä tiedän aina tarkkaan missä lankani ovat ja mitä lankaa minulla on. Koska taloudessa on kuitenkin kaksi muutakin naista, jotka kantavat sitä sisään ovista ja ikkunoista, niin säännöllisesti löytyy jotain kummallista lankaa jostain jemmasta. Minun kanssani piilosta leikkivät valmiit neuleet. Olen varma, että kodinhoitohuoneessa asuu villaa syövä mörkö, sillä pyykistä palaa aina vähemmän neuleita kuin sinne on mennyt :'(

Zelda kirjoitti...

Minun lankani ovat excelissä, jota en nyt kyllä ole pariin viime kuukauteen muistanut päivittää;) Eli aiemmin olin tunnollisempi.

Minna kirjoitti...

Muistin varassa. Kaipaisin järjestelmällisyyttä tähän. Toisaalta ei paljon auta vaikka kirjanpito pitäis, jos fyysinen olinpaikka on mysteeri. Muutonjälkeinen paikkojen ei-tuttuus (miksikä sitä nyt pitäis sanoa) on tuttua tääälläkin. Ja sit on näitä totaalimysteerejä. Haikailin just blogissakin yhden hamppulankaerän perään. Ja siitä aloitetun tunikan. Missä lienee ovat :(

Neulisti kirjoitti...

Minulle langat ja käsityötarvikkeet yleisestikin ovat sellainen juttu, jota ei kuulu merkitä mihinkään ylös järjestelmällisesti. Täytyyhän niiden lankojen pelkällä tuntumallakin löytyä, kun yleensä ohje kutsuu lankaa tai toisin päin. :)

Näppi kirjoitti...

Ei leiki langat piilosta mun kaa, koska mulla on kaikki langat tietyssä kaapissa. Tosin eivät oo ylhäällä missään kaikki, ravelryssä on osa langoista.

Kaisa kirjoitti...

Minulla ei ole mitään hajua, mitä olen jemmannut muutamaan lankakätkööni. Olo on kuin lankakauppaan menisi aina kun avaa sängyn alla olevan ison lankalaatikon tai lanka-arkun... :)

Katija kirjoitti...

Mitään taulukoita ei ole, Raverlyn stashissa on jotain, mutta suurin osa on vaan muistin varassa. Ja kun se muisti on huono, niin en juuri muista mitä lankaa minulla on... Yllätyksiä siis tulee kun lankavarastoja penkoo.

Toisaalta taas saatan muistaa, että minulla on tätä ja tätä lankaa ja näin paljon. Ja sitten en onnistu paikallistamaan sitä. Langoillani oli järjestys, mutta kun lankani näyttävät lisääntyvän itsekseen, niin järjestys on jo aikoja sitten mennyt sekaisin. Uudet langat työnnetään sinne mihin mahtuu.

Aina välillä vakavasti harkitsen lankojeni taulukoimita tai stashaamista. Mutta se tuntuu liian järjestelmälliseltä kivaan harrastukseen.

Kaisa kirjoitti...

Lankuria suosittelen, vaikkei sekään valitettavasti vielä järjestä niitä lankoja. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Hei Kaisa! No tietenkin on Lankuri, mutta kun ei oikein luonteeseen mene se kirjaaminen :D Taitaa olla kesäprojektina edessä lankojen "uusjako" nyt kun ei enää leikitä laatikkoleikkiä muuton jäljiltä.
Toivottavasti kommenttien lukijat bongaavat Lankurin täältä myös!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Hei Kaisa! No tietenkin on Lankuri, mutta kun ei oikein luonteeseen mene se kirjaaminen :D Taitaa olla kesäprojektina edessä lankojen "uusjako" nyt kun ei enää leikitä laatikkoleikkiä muuton jäljiltä.
Toivottavasti kommenttien lukijat bongaavat Lankurin täältä myös!