tiistai 21. tammikuuta 2014

Patagonia, Patagonia


Sanonnassa sanotaan, että "aika tavaran kaupitsee". Mutta entä jos yrityksistä huolimatta ei millään meinaa keksiä mitä tekisi laadukkaasta langasta? Siitä, jonka osti vuosia sitten tiettyä mallia varten. Joka ei sitten puikoilla ollutkaan hyvä idea. No, eihän siitä hienosta langasta voi neuloa mitä tahansa, pitää olla hieno malli…. 

Voihan sitä selata Ravelryä. Miettiä muita puseroita.Mutta kun kyseinen väri on lakkautettu. Ja lankaa ostettu nuukasti vain yhtenlaiseen malliin. Minäpä kerron, että sellainen lanka jää kauniisti varaston täytteeksi. Kun eihän sitä ihan mitä vaan voi niin hienosta langasta neuloa.



Inspiraationa malli 40. Kerällä - kirjasta suunnittelija Jonna Hietala
Lanka: Rowan Lima, 84% baby alpakkaa, 8% merino, % nylon
Sävy Patagonia, menekki kokoon 36" noin 400g
Puikot: olisiko olleet 4mm? 
Napit Drops, varastosta.

Fiilis: Suloisen lämmin



Kaikki lähti Kerällä - kirjan selailusta. Siinä muistutetaan miten mukavaa on neuloa aivan yksinkertaisia perusneuleita niistä laatulangoista - sillä perusvaatteita kuitenkin käytetään eniten. Kirjassa on ohje Rowanin Lima - langasta tehdylle neuletakille. Käytin sitä ponnahduslautana, ja sävelsin loput itse silmukkamääriä ja rakennetta myöten. Silti lopputulos on inspiraationsa näköinen ja oloinen, istuu vain paremmin minun ylleni. Tässä alemmassa kuvassa näkyy kauniisti Patagonia - värin heathered - efekti: lanka vaihtaa väriä hienostuneesti, ja näyttää ihan tummansiniseltä tietyssä valossa. 

Tämä takki ei ole kummallinen, vain minun mittojeni mukaan tehty alhaalta- ylös raglan. Ja toisaalta, tämä takki on aivan suloisen kevyt, lämmin muttei kuuma, pehmoinen ja mieluisa. Ennen kaikkea on tämän langan aiheuttama rimakauhu selätetty eikä hyvä lanka makaa varastossa. Ei hullumpaa, vaikka ihan tavallisen näköistä. 




10 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Kaunis takki! Upea sävy tuossa langassa.

Raiku kirjoitti...

Kaunis tuli! Onhan se Rowanin Lima kyllä ihana hypistellä ihan kerinäkin, mutta sääli se olisi jos kokonaan käyttämättä jäisi.

Olen itse himoinnut varmaan juuri tuon samaisen värin perään. Ei ole tullut ostettua, kun joku idea olisi kyllä kiva olla ostovaiheessa. Takin minäkin haluaisin, mutta siinä kaikki mitä tiedän...

Sanna kirjoitti...

Yksinkertaisen kaunis neuletakki. Tavallinenhan on ihan erityisen hyvä!

Minna kirjoitti...

Joillekin langoille tahtoo käydä juuri noin. Onneksi sait sen neulottua! Perusjutut ovat ihan parhautta, ja oikeasti niitä tulee eniten käytettyä. Toivottavasti tätäkin!

Ladetsu kirjoitti...

Onpa se kaunis. Upea tuo sinisen sävy.

Varis kirjoitti...

Upea! Hyvä, että sait kudottua valmiiksi. Ihanat langat sellaisenaankin, mutta uskon niiden arvon moninkertaistuneen valmiina neuleena.

Pitko kirjoitti...

Laatulangoissa on tuo riski.. Mutta onneksi löysit kivan perusmallin, jossa lanka tulee hyvin esille. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kaisa: Kiitos! Ja situu aika kivasti, vaikka itse sanonkin.

Raiku: Otin tummansininsen, hyvän turvavärin :) Stilloin aikoinaan ei tainnut olla kuin muutama sinisen sävy koko langassa.

Sanna: kiitos kaunis. Tuo pitää muistaa, että tavallainen on hyvä :)

MInna: Näillä pakkasilla sitä kaipaa lämpöä, joten käyttöön pääsee. Ja tuuletukseen käytön jälkeen, jottei tarvitsisi pestä usein.

Ladetsu: Kiitos! Väri saatiin vangittua kuvaan hyvin.

Varis: Olet toikeassa, harmitti aina kun ei keksinyt sopivaa mallia!

Pitko: Näin on, mielessä kävi monenlaista mallia mutta olisivat kovin erityylisiä olleet. Ehkä laatulankojen neulominen liian ihmeeliseksi malliksi olisi ollut vielä suurempi erhe.

Emma kirjoitti...

Ei kyllä miusta näytä tavalliselta, vaan erikoisen hienolta! Lanka pääsee todella oikeuksiinsa :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiitos kaunis Emma! Käytössä tämä ihanuus venyy kuin purkka, olisi ehkä voinut laittaa saumat :D