lauantai 12. heinäkuuta 2008

La Femme Phildar

Pariisissa pääsin lopultakin Phildarin shoppiin tavaratalo Printempsin 4. kerroksessa. Olosuhteet eivät olleet otolliset: olimme kävelleet jo useita tunteja helteessä ja metrosuunnistaneet eri kohteisiin. Osasto on hyvin pieni, kaksi seinää täynnä lankoja ja puuhakas ranskaksi jutteleva madame palvelemassa asiakkaita. Lämpötila sisällä oli lähempänä +30 astetta, johtuen huonosta ilmanvaihdosta ja kuumista valoista.
Olin tutkinut lankoja netissä etukäteen ja tiesin muovin ja efektilankojen olevan Phildarilla “se” juttu. Laadukkaampia kuituja olikin muutama kerä lukitussa lasikaapissa lattianrajassa. Halusin Pihldarin Thalassaa, jossa puuvillan lisänä olisi lyocell-kuitua. Ikävä kyllä systeemi toimii siten, että lankoja ei ole kuin näytiksi asti. Esillä kun on käytännössä koko lankavalikoima muutamina kerinä ja niistä melkein kaikki värit, eikä varastotilaa juuri ole. En siis saanut kokonaista puserollista lankaa matkaani.Toki sitä olisi voinut tilata joko shoppiin tai kotiin netistä, korkeintaan 3 viikon toimitusajalla!

Ostin kuitenkin uuden Phildarin syksyn mallilehden. Voitte uskoa, että tutkin sitä kauan ja hartaasti, neulevaje kun oli jo aika paha. Seuraavassa pika-analyysi La Femme Phildarista, lehden lukijasta.
La Femme Phildar haulaa seuraavia asioita neuleiltaan:
- Niiden tulee olla erityisen helppoja tehdä. Ylpeäkin saa itse tekemästään olla, sen voi puolihuolimattomasti mainita ihasteleville tuttaville.
- Neuleen tulee olla iso ja krouvi, mutta silti “höyhenenkevyt”. Tämä tietenkin onnistuu lisäämällä lankaan runsaasti akryyliä.
-Neuleen tulee olla muodikas. Sen tulee olla ajankohtaisen näköinen, syksynä 2008 muotia on “pallo-siluetti”, joka on myös “aivan ihanan mukava yllä”.
- Langan tulee myös olla edullinen, parinkin mallin kohdalla oli laitettu lankojen hinta kuvasivulle houkuttamaan. Edulliset hinnat ovat noin 10-22€.
- Neuleen tulee ehdottomasti lisätä kantajansa viehätysvoimaa. Neuleen mainitaan antavan kantajalleen “varmuutta olla viettelevä ja antautua vieteltäväksi”. Suomalaisena tämä hymyilyttää minua,ettäkö neule tekisi minusta jotenkin viettelevän? Sellaistahan pitäisi melkein varoa kodin ulkopuolellla! Ranskalaisen ajatusmaailman tuntemukseni mukaan tämä on yhtä itsestäänselvä argumentti kuin edullinen hinta.
La Femme Phildar on siis muodikas, originelli, tyyliä ja mukavuutta edukkaasti haluava ranskankielinen nainen. Hän ei todennäköisesti vietä tunteja neuloen ja haluaakin kauniin tuotteen vaivansa palkaksi, omaa vetovoimaansa lisäämään.
Ai mitä pidän neulemalleista itse? Kannen laskostunika ( kuva tällä sivulla) on ihana, jos sattuu olemaan pitkäsäärinen. “Pallosiluetti” on hyvin epäedulinen tälle kropalle.Paksut neulemekot samaten eivät toimi. V-aukkoinen, hihansuista pussittava neule voisi olla mahdollisuuksien rajoissa ( malli 32). Eniten pidän mallista 36, leveäkauluksinen pehmoinen neule, joka tosin on yhden syksyn pitovaate ja vaatii toteutuakseen juuri ohjeessa mainitut langat. Kiinnostuneita suosittelen katsomaan Phildarin erinomaisia sivuja, joista on myös englanninkielinen versio. Sieltä löytyvät sekä lehden mallit että niihin käytettyjen lankojen tiedot.

2 kommenttia:

Sipi kirjoitti...

Tervetuloa taas takaisin tänne sateiseen Suomeen :)
Kiva lukea matkasta, rankalta hommalta kuulostaa lähes 6000 km moottoripyörän selässä-huh! Mutta oli se varmasti hieno reissu!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiitos! Sateinen ja kylmä kesä löi heti Helsingissä päälle ja paleltiin 4t Seinäjoelle tullessa :-D Mietin mm. naismotoristille täydellisten villahousujen mallia jne. siinä palellessani!