perjantai 24. huhtikuuta 2009

Pitsineuletakki

Malli: Lace Cardigan in Eyelet pattern, Madeline Westonin kirjasta Country Weekend Knits
Lanka: Jamieson's 2 ply Ultra, 130g
Puikot: 3,5mm

Valmista! Ensin hirvitti. Miten voi neuloa neuletakin pitsihuiveihin tarkoitetusta langasta? Jamieson's Ultrassa on 194m/ 25g kerässä. Lopulta kävi ihan hyvin, sillä pitsiä neulottiin tällä kerralla 3,5mm puikoilla, ihan tavallisen kokoisilla siis.
Takki neulotaan kainaloihin saakka yhtenä kappaleena, ja yläosat sitten erikseen. Hihoja varten poimitaan silmukat hihansuulta ja siitä kavennellen ranteeseen asti. Kieltämättä hihaa sukkapuikoilla tehdessä tuntui, että ei tämä etene mihinkään, mutta sainpas valmiiksi!

Ohje on hyvin selkeä; kaaviota ei ollut, joten piirsin sen itse avukseni. Tiedän, että shetlantilaiset pitsimallit on kehitetty ammattineulojien toimesta, joten monet pitsikuviot ovat nopeita neuloa. Tässä mallissa oli kaksi mallikerrosta, ja ohjeen mukaan 3 silmukka neulotaan yhteen, eikä neulo -kaksi -yhteen, nosta- yksi -päälle kuten usein muissa neulepinnoissa.

Lanka on hyvää, rapeaa ja kevyttä, hiukan halkeilevaa neuloessa. Tässä langassa on puolet shetlanninlammasta, puolet tavallista määkijää. Näin ollen mainoksen mukaan Ultran pitäisi yhdistää molempien hyvät puolet. Vaikuttaa kelpo langalta.

Kaikkiaan olen ihan tyytyväinen: minulla on ultrakevyt ja kiva neuletakki kevääksi. Nyt ei puutu kuin se kukkamekko tämän alle, ja kesä saa tulla. Alla vielä pakollinen valoa vasten otettu kuva.

8 kommenttia:

kio kirjoitti...

kaunis takki ja onpa tosiaan aikas ohut lanka takkiin

Kaisa kirjoitti...

Tulipa siitä sievä!

Villasukka kirjoitti...

Aikamoista tikutusta noin ohkasella langalla, mutta tosi suloinen! Vaatii ehdottomasti kukkamekkoa ja lavatansseja Juhannusyössä :)

Nasti kirjoitti...

Unelmankevyt, totta tosiaan! Noin ohut lanka saattaisi jopa minuakin hetken mietityttää :)

hekku kirjoitti...

Aivan ihana! Kaunis ja käyttökelpoisen oloinen.
Ei muuta ku kukkamekko kehiin ja pistämään jalalla koriasti :)

A-K kirjoitti...

Ihanan kesäinen ja kaunis takki! Mekko vaan puuttuu niin olisit kuin jostain kesäisestä elokuvasta :)

Satu kirjoitti...

Kaunis takki! Ohuen neuleen ilo on sen käyttökelpoisuus. Väri on taas taattua Maria. Joillekin se puhtaanvalkoinen sopii...

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kaunis! Osaan kuvitella kukkamekon kanssa ;) Parasta varmaan keveys valkoisen pitsin lisäksi.
Onko sulla napeista tehty helminauha?