sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kärsivällisyys koetuksella

Olen melko projekti-uskollinen neuloja. Nautin alusta loppuun tekemisestä, opin tehdessäni ja syvennyn yhteen asiaan kerrallaan. Niinpä pidän ohjeen mukaan neulomisesta ja muokkaan vain tarvittaessa. Voitte uskoa, hyvät lukijat, että projektin jumiutuminen langan loppumisen vuoksi ärsyttää. Korvikkeeksi aloitettu sukka ärsyttää. (No, yksi sukka on jo valmis ja toinen kantapäässä).

Poikkeustilassa aloitin kuitenkin ihan neuleintoa purkamaan huvin - tästä pitäisi tulla Echo Flower- huivi.

No, Jamieson& Smithiltä tuli lanka tällä kertaa 14 päivässä. Nyt on molemmat hihat neulottu, resori tehty kaula-aukkoon ja etukappaleisiin. Tässä siis tilanne tänä aamuna: suurin osa kuvan langanpäistä on jo neuloessa päätelty, mutta ei aivan kaikki.

Päättelyn lisäksi hihojen ja nappilistan viereiset steekit piti kaventaa 2 silmukan levyisiksi, sitten huolitella ompelemalla päälle pistoja pohjavärin langalla. Tämä on muuten huomattavasti jännittävämpää kuin joku steekin leikkaaminen! Pelivaraa reunasilmukoiden purkautumiselle ei ole paljoa. Huolittelin ensin toisen nappilistan reunan, huomaisin, että siitä tuli ruma, pömpöttävä reuna... ja purin pois. Ompelin hiukan eri tavalla uudelleen: edelleen paksu, mutta siedettävä. Aikaa tähän kului rattoisasti F1 - kisoja seuraten 2,5 tuntia.

Nyt takki on liotettu, väännetty pyyhkeen sisässä ja laitettu kuivumaan. Yhtäältä olen vähäsen ylpeä, toisaalta olen kurkkuani myöten täynnä tätä työtä ja toivon, että siihen ei enää tarvitsisi tarttua. Vaan ei. Seuraava ohjelmanumero on nappien löytäminen ja siisti ompelu.

Sitä ennen taidan rauhoittaa hermojani neulomalla vähän pitsiä.

7 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Onhan se pitsin neulominen toisenlaista...
Upea neule!

outi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Urakka on, jos ei nyt ohi, niin melkein kuitenkin. Ja tuloshan on upea. Niin että ole ylpeä vaan!

hiisa kirjoitti...

Vau! Hieno saavutus! Ja lopputulos on hieno. Odotan innolla kuvia takista "in action".

Kaisa kirjoitti...

Upea lopputulos!

Niina kirjoitti...

Hienolta näyttää, jäämme odottamaan "päällä" -kuvia :)

O kirjoitti...

Mukavaa että kuitenkin lopulta sait lisää lankaa, kävin välillä aina kurkkimassa blogiasi että miten asia etenee ;) tuttu tunne tuo, että ärsyttää vallan hulluna kun lanka loppuu silloin kun into neuloa olisi suurin! Odottamaan jään minäkin kuvia ihan valmiista neuleesta, lykkyä ihanien nappien löytämiselle! Kauniilta neule näyttää ainakin tuossa kuvassa.
Outi

Unknown kirjoitti...

Bookie in Jordan 15 Casino Tours Online
Discover and reach air jordan 18 retro men red online the best gambling sites for any how can i buy air jordan 18 retro kind of how to find air jordan 18 retro racer blue occasion. Bookie-in-Jordan, 15 Casino Tours - Discover the 유로 스타 먹튀 best gambling air jordan 18 retro yellow suede online site sites for Any kind of