tiistai 24. syyskuuta 2013

Cinnie sinisissä


Malli: Cinnie, Bonne Marie Burns / Chicknits
Lanka: wanha Novita Wool, noin 350g?
Puikot: 3,5mm


Tänä on Cinnien 2. versio. Sain inspiraation Chic Knitsin uutiskirjeestä, jossa Bonne Marie oli neulonut tämän mallin vähän pidempihihaisena ja vilasekoitteesta. Varastolanka ja jo kertaalleen ostettu ohje siis puikoille. Kannattaa muuten kurkata täältä blogista kaunis merinovillainen Cinnie. 

Tästä tuli kiva, onnistuneempi kuin ensimmäisestä. Tällaista edestä avointa mallia neuloessa on tärkeää katsoa että malli istuu hyvin olkapäistä ja että rinanympärysmitta on riittävä. Eli kokoa valitessa  miettiä hieman omia mittojaan. Muuten saattaa käydä niin, että valmis takki on koko ajan kainaloihin päin matkalla. Tämän joustavan takin saa halutessaan kiinni vaikka neulalla. 




Cinnie neulotaan keskiselästä - selkäraidan jälkeen ranteita kohti, sitten yläosan valmistuttua alaspäin. Lopuksi vielä resori etureunaan. Suosittelen tutustumaan Chic knitsin malleihin - ne ovat istuvia, yksinkertaisia neuloa mutta hyvin kauniita ja helposti pidettäviä. 

Joskus joku  kommentoija huokailee maksuohjeista. Onhan toki niin, etttä kaikki maksuohjeet eivät anna ihan täysiä vastineita rahalle.  Chic knitsin ohjeet ovat todella huolellista työtä, mallit ovat kaunniita ja moderneja. Hinta- laatu - suhde on erinomainen. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Inspiraation iskuja

Ihan vain tulin kertomaan, että Brooklyntweedin syysmallisto on taas kerran todella kaunis. Nyt jo todella etsin korvaavaa lankaa BT Loftille ( 251metriä/ 50g), sillä tämä Oshima- malli on todella kivan näköinen. Vinkata saa kommenteissa - mikä lanka olisi (kaksinkertaisena) noin 16s/ 10 cm, kauniin tweedmäinen ja kohtuullisella vaivannäollä hankittavissa? Dropsin kiva Silke-tweed -lanka olisi ollut OK, mutta se lakkautetiin jo ajat sitten.

Toinen inspiraation isku tuli Dropsin sivuilla - uutuuslanka Alpaca Silk, 10 väriä alpakan ja silkin sekoitetta, joka on harjattu pöyheäksi.  25g kerässä on 140m, ja tiheys on 17s/ 10 sm 5mm puikoilla.

Dropsin sivuilla on taas käännöskone tehnyt sanasta luxurious hupaisan käännöksen "luksullinen"- kivalta lanka kuitenkin vaikuttaa. Ja hintaa jää vain 2,65€/ kerä. Vielä taitaa joutua odottamaan hetken ennenkuin lanka on kauppiailla. Laskin että naisen puseroon menisi noin 150g eli hintaa jäisi noin 16€ ei-muoviselle pörröpuserolle. Ei paha ollenkaan.

Tässä pohtiessa odottelen viimeistely- inspiraatiota. Tai ehkä viimeistely ei vaadikaan enää inspiraatiota vaan perspiraatiota.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syksyn lehtiä


Syksy tuo tullessaan... alkavan ruskan. Portti 2013- retriitin ... jonka jouduin jättämään väliin. Sillä syksyyn kuuluu erottamattomasti kunnon syysflunssa. Olenkin sairastanut ihan urakalla. Toivottavasti tässä hankitulla vastustuskyvyllä mennäänkin sitten koko ensi talvi terveenä. Siitä sairastamisesta tuo pitkä postaustauko johtui. 


Malli: Ysolda Teaguen Snapdragon fliptops
Lanka: Cascade 220, värissä Gris
Puikot: 3,5mm 
Fiilis: tulipahan neulottua!


Nämä tällaiset flitp-top lapaset ovat aina kompromissi. Eivät ihan aja lapasien asiaa, mutta lämmittävät enemmän kuin kämmekkäät. Pian, ihan pian aamut ovat  jo kylmiä ja nämä ovat passelit sellaisiin päiviin kun näppejäkin alkaa jo vähän paleltaa. Paksut kämmekkäät kyllä lämmittävät hyvin.


Malli: Pressed Leaves, kirjasta Botanical knits, Alana Dakos
Lanka: sama Cascade 220 värissä Gris
Puikot : oliskohan olleet 4mm?

Tämä pipo olisi paljon kauniimpi käsinvärjätystä langasta neulottuna. Mutta sievä siitä tuli kuitenkin, sillä paksu ja pehmeä lanka on kaunis kierretyissä silmukoissa. Inventoin päivänä muutamana huivejani, lapasiani ja myssyjäni. Tarvitsen ainakin kaksi paria kunnon lapasia lisää, eikä joku vähän kevyempi myssykään menisi hukkaan. Lankaahan kyllä riittää, vaan mistä ideat? 

tiistai 27. elokuuta 2013

Artemisia


 Malli: Artemisia sweater, Merceds Tarasovich- Clark
Lanka: Cascade 220, väri Gris. Menekki kokoon 36" 350grammaa.
Puikot: olisiko olleet 4mm?
Fiilis: aika jees!



Artemisian ohje on saatavilla Craftsyn kurssin osana. Sain kurssin lahjaksi. Ja kiva lahja onkin, vaikka osaan neuloa puseron ylhäältä alas istutetuila hihoilla - tässä tuli taas muutama uusi niksi opittua. Jos Craftsy ei ole tuttu, suosittelen vilkaisemaan. Neulontakursseja tarjoavat nimittäin alan tunnetuimmat nimet, Sephen West etunenässä.  
Neulekurssien aiheina mm. istuvan neule omilla mitoilla, double knitting, pitsin nuelonta, ja jopa neuleohjeen kirjoittaminen englanniksi. Englannin kieli voi olla  kompastuskivi, sillä videokurssit  ovat englanniksi. Toisaalta - kaikki olennainen näytetään selkeästi videolla, jota voi helposti  pysäyttää ja katsoa uudelleen jne. Olen muutaman ompelukurssin hankkinut Craftsystä ja olen todella tyytävinen opetukseen. Tämä on ainut neulekurssi-kokemukseni, ja sekin on positiivinen.  

Malli on kaunis - pidän kovasti siitä että muotoilut ovan samassa paikassa kuin ommelluissa vaatteissakin. Kavennukset ja lisäykset  tehdään melkein aina neuleissa sivusaumaan, tässä mallissa keskemmälle. Lankana on toisesta neuleesta purettu Cascade 220. Ihan loistavan kuohkea ja pehmeä lanka, jossa näkyvät mm. kierretyt silmukat sievästi. Ja kesti mainiosti purkamisen, liotuksen ja uudelleen neulonnan. 
Lankaa kului vaa'an mukaan tosi vähän- 350g. Noin se vain minulle näytti enkä ollut uskoa silmiäni! 
Lankaa jäi siis reilusti yli alkuperäisestä 500g määrästä. Olen jo neulonut siitä vähän asusteita syksyä varten. Palataan pian, kuvien kera.