keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Arkistojen aarteita

Tällä kerralla haluan esitellä teille vanhan neuleen, joka oikeastaan on mörvelö. En tarkkaan muista koska neuloin tämän, paras veikkaukseni on kevät 2005. Pusero oli hurahdus - näin mallin Elsebeth Lavoldin sivuilla ja sehän oli pakko saada, ohjeen mukaisesta langasta tietysti. Tilasin sitten kaikki ruotsalaisesta kaupasta.
Neuloin ihanaa lankaa ja mielenkiintoisia palmikoita, mutta innostus loppui, kun tuli aika ommella pusero valmiiksi. Suuri kaulus ei nimittäin halunnut asettua mitenkään kauniisti ylle. Olisi pitänyt vielä ommella helmaan nauha ainaoikein-neuletta. Tuli uskonpuute, ja säilöin neuleen, irrallisine alaresoreineen lankavarastoon. Inventaariossa tämäkin löytyi, ja on mielestäni aivan kelpo, suorastaan kaunis neule. Tarvitsen sen alle vain sopivan topin ja voin jopa käyttääkin tätä. Mielessäni näen tämän pitkien tummanharmaiden housujen kanssa vaikkapa talvisilla sukujuhlilla tai muussa puolivirallisessa käytössä.
Niin, mörvelö vai ei... ehkä tähän sopii sanonta "aika tavaran kaupitsee"?



Menja,
Elsebeth Lavoldin kirjasta Book one, the Viking knits collection
Lanka EL Silky Wool, 8 kerää

3 kommenttia:

Solveig kirjoitti...

Sehän on hieno!

Minä tarvin monesti aikaa, että voin kohdata neuleen käyttäjänä kutomisen jälkeen. Aika paljon sai virrata vettä vuodesta 2005...

Mari kirjoitti...

Heh, tässä ollaan samanlaisia. Jännä, miten joskus ottaa aikaa, että alkaa käyttä ilolla neulomaansa, joskus taas tuote hyppää heti päälle. Kaapissa marinoituu vieläkin muutama projekti, johin en uskaltanut kajota. Odotan kirjoneulepuuskaa...

Katja kirjoitti...

Hei! Opiskelen Joensuun yliopistossa käsityötiedettä ja olen tekemässä pro gradu –tutkielmaa neuleblogeista. Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät neuleblogia. Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia. Kyselyyn voi vastata 26.5.2008 asti. Kyselyllä selvitetään blogien ja bloggaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä:

Kyselylomakkeeseen


Kyselyyn vastaajien kesken arvotaan kolme neuleaiheista palkintoa.

Ystävällisin terveisin: Katja Vilhunen