tiistai 28. lokakuuta 2008

Ensimmäinen on harjoituskappale!




- tarina jääräpäisestä yrityksestä.

Olipa kerran prosessineuloja, joka ihastui kauniiseen neulemalliin. Neuloja osti mallin. Mietti lankoja. Ajatteli - "voinhan käyttää tuota vanhaa tuttua lankaa, kun pidän sen väristäkin niin" eikä välittänyt ohjeen lankasuosituksesta. Neuloja haki langat taipaleiden takaa, Tapion kaupasta. Neuloa tikutti puseroa valmiiksi hyvän ohjeen avulla. Kokeili sitten jo valmistuvaa paitaa, ja totesi "Löperö mikä löperö, lerputtava helma ja liian pehmeä tuntu. Isokin siitä tuli. Nurkkaan häpeämään siitä, mokoma tekele."

Prosessineuloja otti ja neuloi kaikenlaista. Katsoi lankahyllyssä odottavaa lankakasaa... mietti kesken jäänyttä ohjetta. Ja laski ne yhteen. Aloitti uudelleen saman mallin uudesta langasta, vaikka sitä ei taida olla aivan ohjeen mukaista metrimäärää. Neuloo, katsoo ja pitää näkemästään: neulepinta on sopivan kuohkea ja tiivis ja värikin on vallan mainio. " Voihan sitä aina tehdä lyhythihaisen, jos lanka ei riitä" ajattelee neuloessaan.



Kertomuksen osallisina ovat Suvin Baby cables and big ones too - ohje, ( Ravelry-linkki) Novitan punajuuren värinen Wool sekä Dropsin Karisma.
Ensimmäisen kerran kaipaan kunnollisia silmukkamerkkejä, sellaisia, joissa olisi parit vaikkapa kirjaimin A,B,C,D ja/ tai numerot 1-5. Niiden avulla pysyisin hyvin kiinni palmikoissa ilman että "luen" neulepintaa. Säästäisi siis hiukan aikaa. Nyt käytössä ovat puuvillalangasta tehdyt pienet lankalenkit ja Prymin klemmarin malliset muovimerkit. Jos mieleenne tulee vastaavat, hihkaiskaa! Kuten kuvasta näkee, en ole kovin perehtynyt silmukkamerkien käyttöön...

2 kommenttia:

tohveli kirjoitti...

Haa! Muillakin siis ongelmia lankavalinnan kanssa.

Tein Novitan Luxus Cloud -langalla paitaa kainaloiden alle asti ennenkuin havahduin tekeväni melkoisen tilavaa tekelettä. Kovin pieni siitä ei ollut kyllä tarkoituskaan tulla mutta ylimääräistä tilaa oli vielä parikymmentä senttiä. Mallitilkun olin tehnyt ja silmukat tarkaan laskenut, vaan ei se käsiala kyllä ole sama "isossa neuleessa". Jännityksellä odotetaan Karisma-neuleesi valmistumista!

Nasti kirjoitti...

Hienolta näyttää! Kiva nähdä valmis neule. Minulla ei ole mitään oikeita silmukkamerkkejä, käytän hakaneuloja :)