sunnuntai 28. elokuuta 2011

Puikoilla ja pingottumassa

Kyllä täällä neulotaankin... minulla on paha tapa postata vain niistä valmiista - ja ne kirjavat tossutkin unohtuivat blogista. ( Täytynee korjata virhe myöhemmin)

Puikoilla tulossa syksyksi jotain lämmittävää ja kirjavaa.

Perusharmaa - työnimellä kulkee Dropsin alpakasta harmaa pieni neuletakki.

Eniten valmiina on pienen pojan roboneule. Katsotaan, saanko kuvia paidan käyttäjästä, voi olla että otan vain valmiista puserosta sitten kuvat. Välimatkaa on kuitenkin se 500km, niin en voi vain piipahtaa ottamassa kuvia.

maanantai 22. elokuuta 2011

Demi, uusintakierroksella

Myönnetään. Olen niitä ihmisiä jotka katselevat mielellään lempielokuviaan ja tv- sarjojaan uusiksi. Luen vuosienkin jälkeen tiettyjä kirjoja toiseen, kolmenteenkin kertaan. Fiktion kanssa kokemus on samlla kertaa tuttu mutta tuore - vanhakin kirja on uusi, sillä minä en ole enää se sama lukija kuin silloin joskus. Luen siis jollain tavalla uutta tarinaa, uusin silmin.

Neuloessa tunne ei välttämättä ole sama. Neulojan taidot ovat kyllä kasvaneet, ohjeidenluku - ja sovelluskyky on parantunut entisestä... vaan jokainen lanka ja jokainen ratkaisu on uusi.

Neuloin ensimmäisen Demin muistikuvani mukaan vuonna 2005-2006. Se on tosiaan jo lahjoitettu ystävälle kauan sitten - lieneekö enää lainkaan käytössä?

Olen aina tykännyt Demin modernista ilmeestä. Modernista sinänsä, että se ei sisällä niitä kaikkein perinteisimpiä Aran-kuvioita. Keskustan "kukkakori", niitä kehystävät epäsymmetrisen vahvuiset silmukka"köydet" ja reunojen täytteenä oleva viistot viivat ovat modernin tuntuinen tulkinta Aran- neuleesta.

Minun teki vain mieli neuloa täksi syksyksi sellainen pehmeä, perinteinen - muttei kuitenaan täysin - palmikkoneule. No, Aran-neuleen tyyppinen tästä tuli.

Malli: Demi / Kim Hargreaves (?). Kirjasta Knitting Vintage style, Rowan
Lanka: New Lanark Aran, väri sheep black. Noin 500g. Puhdasta villaa...
Puikot: 4,5mm ja 5mm

Langaksi valikoitui pitkään marinoitunut New Lanarkin aran-vahvuinen villa Skotlannista.
Tämä lanka pehmeni huomattavan paljon pestessä, vaikkei aivan posken pehmoinen ole vieläkään. New Lanark on itsenäinen kehräämö hiukan Edinburghin alapuolella, jossa voi mainosti myös käydä tutustumassa. Nämä lankani olen tilannut sieltä postitse - voin suositella. Tästä linkistä pääset tutustumaan New Lanarkin maailmanperintökohteeseen yleensä ja tästä lankaostoksille nettikauppaan .

tiistai 9. elokuuta 2011

Annis

Malli: Annis, Knitty.com
Lanka: Wollmeise 100%, väri Fuksia ( versuchkanichen) menekki 100g
Koko: 2 mallikertaa lisätty ohjeeseen, syvyys 30 cm ja leveys 184cm
Puikot: ?? ehkä 5mm

Hmm... mitäpä tästä sanoisi? Että malli on kiva ja looginen. Neulominen on hyvää harjoitusta nyppyjen tekemiseen. Lankaa on vaikea kuvata oikein, ja lukuisen yrityksien jälkeenkin väri on "väärin" kuvassa. Oikeasti tämä on sellainen kypsän punajuuren värinen. Sopii siis syksyyn mitä parhaiten. Valmis tämä on ollut jo kauan. Muutto uuteen kaupunkiin kesken loman on vähän vienyt bloggausterää. Nyt huivin löydyttyä kelpaa siitä blogata.

Annis on loistava huivimalli: helppo neuloa ja kaunis pukea päälle. Pehmeästä merinosta tehtynä ajattelen tämän menevän parhaiten takin kauluksen alle syksyn tuulia vastaan. Mallin suunnitelija, Susanna IC on julkaissut kauniita maksullisia ohjeita jotka ovat hyvin samantapaisia kuin tämä malli. Tässä linkki Ravelryn suunnitelijasivulle.



sunnuntai 7. elokuuta 2011

Sinikello vai leinikki?

Buttercup, ohjeen nimikokasvi, on iloisen keltainen leinikki. Oman versioni työnimenä taasen on ollut Bluebell, sinikello. (Paitsi kun tarkistin Wikipediasta, bluebell onkin hyasintin tapainen sipulikasvi... ja meidän sinikellomme pikemminkin harebell tmv.)

Malli: Buttercup ravelryssä myös ohjeen lataus
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo, noin 5,5 kerää kokoon M
Puikot: 3,5mm

Kiitos kommenttilaatikon kannustukselle! Eihän se vaatinut kuin muutaman kerroksen kumpaankin hihaan ja hiukan päättelyä.
Tunnen selvästi, että keli on kääntynyt kesän kuumista ilmoista hiukan kylmemmäksi, joten voi olla että tätä puseroa käytetään enemmän ensi kesänä. Se on väljä, ja aika tarkoituksella. Kesälläkin on käyttöä ei-niin-pintaa-nuoleville puseroille, ja bambusekoitteesta tehtynä tämä laskeutuu kauniisti.
Buttercup on hyvin nopsa malli neuloa, sillä suurin osa on rauhoittavaa sileää neuletta pyörönä. Minä lisäsin kaula-aukkoon hiukan leveämmän reunuksen ja neuloin sen pienemmän kaula-aukon aivan ohjeen mukaan.