maanantai 31. joulukuuta 2012

Burrarrd


Malli: Burrard,  Glenna C. julkaistu Twist Collective Winter 2012
Lanka: Drops Lima, 65% villaa, 35% alpakkaa
Menekki: 
Puikot: 4 ja 4,5 mm (?) 
Napit: Drops 20mm poltetut puunapit

Olen ollut oranssin neuletakin tarpeessa jo jonkin aikaa. Kun huomasin että Dropsin Lima - lankaan tulee uusi oranssi väri, tilasin sitä Lumoavasta Langasta takillisen verran. Suunnitelmissani oli neuloa yksi toinen malli, mutta Twist Collectiven ilmestyttyä alkoivat palmikot kiinnostamaan. 



Burrard oli helppo malli  neuloa, vähän toki piti tarkistella että saa oikeat käännöt oikeaan kohtaan, mutta pääasiassa kuviot ovat hyvin loogiset. "Palmikot" ovat aika erikoiset. Ne eivät ole aran - palmikoita, eivätkä oikestaan kelttiläisiä tai viikinki- palmikoitakaan. Silti, niissä on kaunis, polveileva rytmi.  

Dropsin Lima - lanka on erinomainen lanka palmikkoneuleisiin. Alpakka antaa hiukan pehmentävää pörröä, kierre on mukava ja palmikot erottuvat hyvin. Toki lanka ei ole laskeutuvaa, ei lainkaan, mutta tällaisen neuleen tuleekin olla istuva. Siksi neuloin mukisematta kaikki kappalet erikseen ja ompelin saumat. Saumat näet tukevat tällaisen neuleen mallia hyvin ja istuvuus paranee.  

Hihoista taisi tulla aavistuksen pitkät, muta en anna sen häiritä. Lämpimän (ja lämpimän värisen) neuletakin myötä kiitän teitä lukijani yhteiestä vuodesta 2012. 
Hyvää neulevuotta 2013 toivottaa Prosessineuloja! 

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulupipo

Viime postauksen kommenteissa kyseltiin  keskeneräisen pipon ohjeen perään. Tässä tulee:


Lanka: Drops Alpaca, kaksi eri harmaata, vihreää, oranssia ja pinkkiä
Väriyhdistelmä itse suunniteltu
Puikot: 3mm
Fiilis: Jees! 




Aloitin tämän pipon pikuneuleen tarpeeseen sen kummemmin sitä suunnittelematta. Niinpä väriraitojen balanssi ei ole ihan just tismalleen mieluinen - jos oikein ottaisin ja suunnittelisin värit, tekisin varmasti toisin. Mutta toki tästä tuli tosi kiva näinkin. Malli on myssymäinen, ja sopii hyvin päähäni. Ohuesta Alpacasta tehtynä tämä ei ole kaikkein lämpimin, mutta mukava joka tapauksessa. Hyvä tapa käytää ne jämät kauniiseen malliin.

Tupsunkin tein, mutta jos tekisin komean tupsupipon, tekisin tämän Kate Daviesin uuden mallin.

Prosessineuloja toivottaa iloista joulun aikaa lukijoilleen, palataan taas pian sen valmistuneen oranssin neuleen kanssa!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukuu vie neulojasta mehut

... mutta ei pelkällä neulomisella. Päinvastoin, tuntuu että neulojan into katoaa kaiken muun tärkeän ja vähemmän tärkeän kiireellisen asian alle. Kova on kilpajuoksu pyhiä kohti!

Olenhan toki neulonutkin. Valmiiksi asti sain uudet pöllölapaset :


Malli: Horatio and Oren, Snowy owl aikuisen koossa
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3mm

Koko: lapsen koko
Fiilis: ovathan vain nämäkin kauniit! 

Jo neljännet pöllölapaset tälle syksylle. Minun käsialallani sain aikuisen pienimmästä koosta pienet lasten lapaset Maija- langalla. Kuvio oli jo helppo, sillä paljon samaa on tässä lumipöllössä kuin sen harmaissa kavereissa. Ikävä kyllä näiden saaja asuu kaukana, enkä voi ottaa kivaa kuvaa lapasista käytössä. 



Kaksi paria Fredrika - sukkia, molemmissa Gjestal Janne lankana. Kuvasta ei uskoisi, mutta viininpunaisen parin varsi on yhden kuviomallin verran lyhyempi. Menekki on silloin aika tarkkaan 100g Jannea. Sinisissä sukissa varsi on pidempi, ja kolmas kerä oli pakko aloittaa. Jalan koko on sellainen 37-39 näissä sukissa. 

Fredrikat ovat ilo neuloa kierrettyjen silmukoiden ja helpon kantapään vuoksi - suosittelen lämpimästi! Lankana voi hyvin käyttää laajan värikasrtan Jannea tai Seiskaa. Ohjeen löydät tästä. 


Täsääs vielä hiukan ylivalottunut kuva sukanvarren kuviosta ja kantapään alusta.  

Niin ne neuleinnon rippeet... 


Pakko oli aloittaa uusi pipo...


jottei vahingossakaan tulisi viimeisteltyä Oranssia. Nyt jos jotenkin jaksaisi edes ottaa toisen näistä käsiinsä, voisi joskus saada valmistakin. Ehkä tämä blogissa julkistaminen tuo vähän potkua... Miten on neuleinnon laita siellä ruudun toisella puolella? 



maanantai 3. joulukuuta 2012

Harmaa norjalainen


Talvi, se on täällä taas! Kuvaa ottaessa oli vain  -20 astetta. Huomaa höyryävä hengitys.  


Malli: Mukaelma Dropsin mallista  
Lanka: Drops Alpaca, yhteensä 6 kerää pääväriä ja kaksi kerää kaarokkeen värejä
Puikot: 3mm bambu-Addit ( parhaat puikot Alpacalle!)
Fiilis: No onhan se kiva! 



Langat olivat ostettuina jo aikoja sitten, neulominen vain antoi odottaa itseään. Neuloin vartalo- osaa ja hihoja pitkään, aina välillä kun siltä tuntui. Silmukkamäärät laskin itse Elizabet Zimmermannin Percentage- systeemin mukaan. Alkuperäinen ohje kun on pieni liivi, minä kaipailin uutta kaarrokepuseroa Alpacasta. Tämä mustavalkoinen pusero on ollut yksi rakkaimmista neuleistani, ja se on saanut tosi paljon kehuja. Jos siis haluat neuloa kaarrokeneuleen, mutta kirjoneule hirvittää, tässä voisi olla se sopiva malli juuri sinulle. 
On kiva huomata että osaan sen verran neulematikkaa, että tuloksena on sopivan kokoinen ja istuva neulepusero. Tein muuten taakse pariin kohtaan muutaman lyhennetyn kerroksen, jotta neule istuisi mukavasti ylle. 

Harmaa ja valkoinen olivat itsestäänselviä valintoja, mutta tehosteväriksi  ehdin jo miettiä kolmea muutakin väriä. Lopulta  oranssi vei voiton. ( Oranssia on muuten nytkin puikoilla villatakin verran!)