Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kuohkeita pintoja

Huhhuh. Nyt pitää kiirettä opintojen kanssa ja kummasti sitä menee lukiessa ja kirjoittaessa aikaa niin, että EI tee mieli lukea tai kirjoittaa vapaalla- edes blogeja tai omaa blogia. Vielä on puristettava reilu kuukausi, sitten alkaa putki päättymään.  Kiitos kaunis teille, jotka olette  jaksaneet kurkata tännekin ja jättää kommentteja :) 

Tartun kyllä useinkin neuleeseen, mutta en ole innostunut jatkamaan sitä norjalaista kirjoneuletta. Pakkohan sitäkin on pian jottei jää kesken. Mutta sen sijaan tein tarpeeseen parit neulomukset.


Malli U, ryppyvarsisukat, Novita Sukkalehti 
Lanka: Novita Nalle, noin 130g
Puikot: Varressa 3mm, terässä 2,5mm
Fiilis: juuri kuten halusinkin!

Käyn kerran - pari viikossa tunnilla hengittämässä syvään, ja siinä sivussa teen joogaliikkeitä. Tunnilla olen paljain jaloin, mutta tunnille matkaan usein jo trikoot päällä. Näin talvella onkin kiva nykäistä polveen ulottuvat sukat jalkaan mennen ja tullen, sekä tunnin loppurentoutuksen/ shavasanan ajaksi. Nämä ovat siis täsmäsukat - ja hyvät tuli. Tein varren aikuisen koon mukaan, mutta tiukensin ja kavensin terää aika lailla, jotta sukka istuu koon 36 jalkaani. Sädekavennus on erityisen kiva näissä sukissa. Haitarimaisen varren voi vetäistä pitkäksi tai sitten olla ihan reilusti sukat makkaralla. 



Lanka: Lima 100% villa, hiukan alle 50g kutakin väriä.
Puikot: 3,5mm
Fiilis: lemppariainesta!

Vaikka minulla on paljon kirjoneulelapasia, pidän tosi paljon Karismasta neulomistani Kupla- lapasista. Suunnitelin ensin  tälle langalle toista työtä, ja kun suunnitelmat muuttuivat keksin tehdä näistä Kuplat. Tämä superpehmeä 100% villa ei varmaankaan kestä lumipallojen pyörittelyä yhtä hyvin kuin superwash-Karisma, mutta ei haittaa. Ulkona näet sulaa ja sulaa lisää… vielä parkkipaikalla on sohjoa jäljellä, ja varjopaikoissa lunta. Mutta jos tätä tahtia jatkuu, ollaan pian keväässä! 




Niin, ja nyt se nolo osuus. Minut haastettiin ja vieläpä ilahdutettiin bloggaajien ilahdutushaasteessa. Vaan minäpä sujuvasti unohdin koko homman, kunnes oli myöhäistä. Mutta tänään lähetin kahdelle ei- bloggaavalle neuleystävälleni Naistenpäivän kunniaksi postikortit. Eikä lainkaan hullumat, sillä löysin sievät kuvat neulojista!

On ikävää, kun muuttaa paljon. Matkan varrella kun tapaa mahtavia neulojia, joiden seuraa jää kovasti ikävä. Ehkäpä näin saan osain tästä haasteesta tehtyä ja  kortit ehtivät perille ilahduttamaan näitä kahta tuttua neulojaa. 





maanantai 17. marraskuuta 2014

Lunta odotellessa


Malli: hatusta sovellettu, idea Novita Syksy 2014 
Lanka: Lang yarns Novena, 2 kerää eli 50g (110m/ 50g)
Tiheys on 23s, mutta neule on hyvin venyvää! 
Pätkä valkoista Floricaa kirjailuun
Puikot 3,5 mm
Fiilis: kiva! 



Lumipallopipo oli Novitan syksy- lehdessä. Alkuperäisen ohjeen löydät tästä.

Ihan sellaisenaan en leikkin lähtenyt, vaan otin jälleen kerran mitä varastosta löytyi. (Koskapa ei ollut alkuperäiseen ohjevahvuuteen sopviaa lankaa ) Mieleeni tuli, että tätä kivaa ideaa haluaisi ehkä joku muukin kokeilla, joten naputtelin tähän oman ohjeeni. Soveltuu DK - vahvuiselle langalle, joka joustaa jonkin verran ja jolla saa tiheydeksi noin 23-25cm /10cm.

Siispä Lang yarns Novenaa 2 kerää, loin 104s ja neuloin 3,5cm 1oikein, 1 nurin ribbiä. Sitten neuloin suoraan kunnes myssyn korkeus luontireunasta on 27cm. Kavensin aika nopeasti, ensin yhdellä kerroksella 8s ( jokaisen sukkapuikon aussa ja puolivälissä.) 
Sen jälkeen kavensin 1 krs *neulo kaksi, neulo kaksi yhteen* ja yhden välikerroksen. Seuraavalla kerroksella  *neulo 1, neulo 2 yhteen* ja välikerros. Viimeinen kavennuskerros olikin  * neulo 2 s yhteen* koko kerroksen ajan. Katkaisin pitkän langanpään ja päättelin loput silmukat. 

Koska Novena oli minulle uusi tuttavuus, olin neulonut pienen mallitilkun. Harjoittelin "lumipallojen" kirjontaa tähän tilkkuun, neljännen jälkeen löytyi oma käsiala. Käytännössä tein ensiksi 1,5s levyisiä pistoja poikittain 3, ja samojen pistojen päälle toiset 3 pistoa. Florica oli vanhaa, pehmeää ja löyhäkierteistä, joten sain ihan kivoja lumppareita. 
Mietin kirjailujen asemia näin - haluan että kuviot ovat tasaisesti ympäri pipoa. Mutta eivät tasavälein tai kaikki samalla "kerroksella" olevat samalla korkeudella. Taisin aloittaa alareunasta, ja katselin hieman mihin kohtaa sopisi mukavasti vielä yksi. 


Lunta ei ole juuri täällä E-P:llä näkynyt, vaikka tavallisesti on kuulemma pysyvä lumi maassa näin marraskuun puolivälissä. Sitä odotellessa ehtii kyllä neuloa oman Lumipallo - pipon jos toisenkin! 

tiistai 28. lokakuuta 2014

Otetaan mitä kaapista löytyy…


Malli Nro 8 Naisen neuletunika, suunnittelija Lea Petäjä
Novita syksy 2014
Lanka: Novita Seitemän veljestä, omaan kokooni meni 480g
Puikot 4,5mm

Tässä päivän muutamana ihmettelin miksi minulla ei ole kuoritakin alle sopivia neulepuseroita. Käytin lähes koko ajan välikerroksena vain yhtä ja samaa neuletta. Tarvitsin puseron, joka kestää krouvimpaakin käsittelyä ( jumppasalin pukkarinlokeroon survomista) ja joka olisi kivan näköinen. 

Ei muuta kuin varastoon penkomaan lankoja ja malleja metstästämään. Syksyn Novita -lehdestä oli mieleeni jäänyt kaunis poolopuseron malli, ja jo kahden vuoden hilloamisen jälkeen sein sen neulottua varastolangoista. Nämä langat oli tarkoitettu aivan toiseen Novitan malliin, joka jäi kuitenkin aloittamatta. Jännäsin langan riittävyyttä, mutta nyt näen että olisin voinut hyvinkin neuloa yhden kuviokerran lisää lehtiä. 

Neuloin vartalo-osan pyörönä, ja koetin sovittaa kuvion siten että pääntien reuna näyttäisi symmetriseltä. Säästelin siis  lankaa ja mietin etukäteen miten pitkän puseron haluaisin. 
Aloitin jo neulomaan hihoja poimimalla silmukat kädentien reunoista, mutta sitten iski epäilys. Kädentiet ovat nimittäin todella syvät, ja pohdin saanko lyhennetyt kerrokset sittenkään oikein. Hihat neuloin perinteiseen tapaan tasona. Hikukan tuosta huomaa, että olkasauma haluaa pömpöttää, ehkä koetan varovasti muotoilla sitä vielä uudelleen. 

Muuten viimeistelin paidan pesemällä sen hyvällä villapeseuaineella koneessa ja kuivaamalla tasaiseksi. Kätevää siksikin, kun langat olivat majailleet varastossa aikansa. Ja koska tämä pusero on käyttöpusero, sen pitäkin sietää konepesua. Katsotaan vain, miten lanka kestää. 



maanantai 4. elokuuta 2014

Seacoast


Lanka: Novita Kaisla, noin 5 kerää
Puikko: 4,5mm 
Fiilis: erävoitto


Ylemmässä kuvassa värit ovat hienosti rikkaat, todellisuus on jossain näiden kahden välillä. 
Seacoast on ylhäältä alas neulottava, perinteisesti säteittäin lisättävä neule, jota ei ole tarkoitettu pysymään olkapäillä. 

Kuvittelen, että tavallisena kesänä tämä neule on passeli puettava vaikka bikinien ja shortsien kanssa, vilpoisan unitiretken jälkeen. Nyt, liki 30 asteen lämmössä …sanotaanko vaikka, että ei ole tukalan kuuma, mutta ei varsinaisesti ole neulekeli. 

Fiilis on hiukan plääh, johtuen ehkä siitä että ostin langan päähänpistosta. Kuvittelin neulovani erään idean mukaisen puseron jo pitkään varastossa olleesta ohjeesta, mutta se ei ottanut tuulta alleen.  Jostain takavasemmalta kuului sellainen naputtava ääni, joka sanoi että "kyllä se lanka on nyt vaan neulottava, ei saa kasvattaa lankavarastoa" ja Seacoast tuntui sopivan. 

Helppo ja joutuisa oli neuloa. Laskeutuvammasta, tyylikkäämmästä langasta tämä olisi aika kiva malli. Toki täytyy huomioida, että kaarroke on erittäin venyvä. En silti ole erityisen tyytyväinen, mutta ei kai sitä jokainen neule voi olla ihan napakymppi? Eikä tuota tiedä miten paljon tämä pääsee vielä käyttöön. 



Lanka: Drops Bomull- Lin, noin 3,5 kerää
Koukku: 3,5?? 
Fiilis: Tosi hyvä!

Siitä ikimuinoisesta Bomull- lin:istä tuli kuin tulikin kiva kassi. Mallikuvio on erittäin helppo muistaa ja minun silmääni kaunis. Tämän mallin lankavaihtoehtona on Dropsin Paris, josta löytyy varmasti jokaiselle lempiväri - tosin minä kiinnostuin niistä uusista jeans - väreistä. 

Olen tässä ohella aloitellut Virkkuri 2 - kirjasta tonkkaa, mutta Mopparin virkkaaminen ottaa todella kovasti käsiin. Siispä se saa edetä vähän kerrallaan. Kirjopussukka on virkattu, mutta odottaa vain kasaan ompelua. Sen valmistumista hidastaa sopivan nahkaremmin löytäminen, minun kohdalleni kun ei osu kirppiksellä niitä sopivia vöitä. 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kukkahuivi on valmis!


Malli: nro 31. Kukkahuivi, Novita Joulu 2013

Suunnittelija Sari Niiranen
Lanka: 3 kerää Novita Usva väri 884,
1,3 kerää vihreää Novita Nallea väri 391
Alle 1 kerä Novita Nalle väri 523
3,5mm koukku

Fiilis: hyvä! 

Tämä oli monella tavalla opettavainen projekti. Eipä tosiaan ollut helppo ja nopea, mutta hauska tehdä. Valmista huivia katsellessa ja sovitellessa huomaa, että ylimmän rivin olisi voinut jättää pois ja silti huivin koko olisi riittävä. Tämän kauniin mallin voisi  kyllä tehdä pehmeämmästä langasta, sillä Nalle on vihreänä aika karheaa. Huivin yläreunan pituus on 150cm ja niskasta kärkeen syvyys on noin 70 cm. Mitat otettu huivista rentona - pingottamalla tämä venyy komeasti. 

Jotain omituisen viehättävää tässä mallissa vain on - olisiko nuo jouluisat värit? Muistot lapsena ihastelluista kukilla somistetuista pitsiliinoista?  Yhtä kaikki pidän valmiin huivin ulkonäöstä paljon, vaikka se ei ihan ilmiselvästi istukaan omaan tummanharmaaseen tyyliini. 



Alla vielä klassinen "olkkarin lattialla" kuva, ei kovin kaunis mutta tästä näette miten koetin sovitella punaiset, vihreät ja surkat kukat suhteellisen tasaisesti kautta huivin. Vihreä "pohja" ja punainen reunus  tekeävät tästä nätin, jouluisan kokonaisuuden. Näihin kuviin ja tunnelmiin:  toivotan lukijoilleni mitä mainiointa Joulun aikaa ja mukavia käsityöhetkiä pyhien aikana!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pieninä palasina maailmalla

eli huomioita virkausprojektista. 

1. Virkkaminen ei ole se kaikkein tutuin juttu minulle. Ei se vaikeaakaan ole, mutta todella erillaista kuin neulominen. 

2. Yllättävää miten työlästä voi olla tehdä oikea määrä paloja: virkkaat nätin kukan kahdella värillä, toista vielä 44 kertaa.  2. a) Tämän piti olla nopea projekti. Miten väärässä olinkaan!


3. Värillä on väliä. Et voi virkata  ja yhdistää saman tein, vaan virkkaa ensin kerästä esiin eri väriset kukkaset ja sitten yhdistä. Muuten huivisi on aika läikykäs. 

4. Ei, ei ole vielä valmista vaikka kolme kerää Usvaa on jo kukkasina. 


5. Onkohan ohje ihan luotettava? Palojen yhdistäminen ei ole vaikeaa jos hoksaa aloittaa reunuskaaret oikeasta paikasta. 

6. Langanpäitä syntyy järkyttävä määrä. Vaikka kuinka päättelisin aloituspään sinne pyörykän keskelle.  No, onhan tässä kolme lankaakin.  

7. Päättelyn tuloksena syntyneet irtonaiset langanpätkät valtaavat hetkessä koko asunnon. 

8. Jaksaa, jaksaa vielä. Nimittäin yläreunan kukat ja reunuksen kahdella värillä.

Ps. Tästä on tulossa Novitan Joululehden kansikuvahuivi. 



tiistai 19. marraskuuta 2013

Virran viemää eli kahden projektin vanki


Se innostus, kun se iskee on vaan pakko päästää irti ja antaa virran viedä. 


Muuta syytä ei minulla ole. Olen virkannut ja sommitellut ja vielä jaksaa jaksaa tehdä. Ihan tosissani kokeilen eri värisiä kukkasia vierekkäin ja ihmettelen kokoamisohjetta. 
Eihän minun pitänyt nyt aloittaa virkkaustyötä? Tai ylipäätään virkata mitään usemmasta palasta. 


Kun on se edellinen innostuspusero jo näin pitkällä. Tuleekohan siitä kuitenkaan tarpeeksi kiva? 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Cinnie sinisissä


Malli: Cinnie, Bonne Marie Burns / Chicknits
Lanka: wanha Novita Wool, noin 350g?
Puikot: 3,5mm


Tänä on Cinnien 2. versio. Sain inspiraation Chic Knitsin uutiskirjeestä, jossa Bonne Marie oli neulonut tämän mallin vähän pidempihihaisena ja vilasekoitteesta. Varastolanka ja jo kertaalleen ostettu ohje siis puikoille. Kannattaa muuten kurkata täältä blogista kaunis merinovillainen Cinnie. 

Tästä tuli kiva, onnistuneempi kuin ensimmäisestä. Tällaista edestä avointa mallia neuloessa on tärkeää katsoa että malli istuu hyvin olkapäistä ja että rinanympärysmitta on riittävä. Eli kokoa valitessa  miettiä hieman omia mittojaan. Muuten saattaa käydä niin, että valmis takki on koko ajan kainaloihin päin matkalla. Tämän joustavan takin saa halutessaan kiinni vaikka neulalla. 




Cinnie neulotaan keskiselästä - selkäraidan jälkeen ranteita kohti, sitten yläosan valmistuttua alaspäin. Lopuksi vielä resori etureunaan. Suosittelen tutustumaan Chic knitsin malleihin - ne ovat istuvia, yksinkertaisia neuloa mutta hyvin kauniita ja helposti pidettäviä. 

Joskus joku  kommentoija huokailee maksuohjeista. Onhan toki niin, etttä kaikki maksuohjeet eivät anna ihan täysiä vastineita rahalle.  Chic knitsin ohjeet ovat todella huolellista työtä, mallit ovat kaunniita ja moderneja. Hinta- laatu - suhde on erinomainen. 

torstai 22. elokuuta 2013

Kesäpusero elokuulle

Minulla oli aika hienot kuvat aivan uusimmasta neuleestani - harmaasta villapuserosta. Kappas vain, että ne eivät selviytyneet tietokoneeni kovalevyn remontista. Aika paljon kuitenkin säästyi, mutta jostain syystä osa kuvia ja muutakin on jossain rikkinäisen kovon uumenissa, pikku bitteinä.


Lanka: Novita Bambu, noin 6,5 kerää
Puikot: 3,5mm 
Fiilis:  perusharmaata! 


Hoksasin että on kokonaan jäänyt raportoimatta erinomaisen kesäpuseron valmistuminen. Tämä malli on mainio t-paidan korvike, kun pitäisi olla hiukan enemmän vaatetta päällä kuin vain trikoopusero. Trigere neulotaan ylhäältä alas. Kyljissä kulkee kaksi pienä pitsiraitaa, joiden välissä lisätään nurjalla lisää väljyyttä.

Aika monta keräpueroa olen tenhytn ennek uin myönisn itselleni ettäpehmeä harmaa voi sekin olla kesäväri. Ja että oikeasti tarvitsen pienen, peittävän puseron joka sopii niin farkkujen kuin hameenkin kanssa. Trigere on juuri sellainen!

Novitan uusi Bambu on mukavampaa kuin se vanha. Nyt on sama hyvä laskeutuvuus, ja kiva kierre - vanha oli rakenteeltaan "ketjumaista" ja pyrki halkeilemaan ja purkautui rumasti. Tosin saapa nähdä onko saman nimistä lankaa lainkaan ensi kestän valikoimissa.... On sitten aina Hjertegarnin mainiot bambulangat jäljellä, toivon mä.

Kotian saada valokuvaajan kanssa uudet kuvat napsittua uudesta puserostani. Pidetään peukkuja että kone ei hajoa uudelleen!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Elämme mielenkiintoisia aikoja



Ja pohdimme erinäisiä kysymyksiä, kuten

1) Tuleeko tästä oikeasti sukka? 



 2) miten sitä ainaoikeaa nyt taas sitten silmukoitiinkaan?


3) Miten Novitan syksyn 2012 lankakarttaan on valittu värit ja laadut? 
Tennesee nimittäin lopetetaan, asian vahvisti Neulomossa Novitan henkilökunta.

Tämän linkin takaa löydät PDF:n. Joskus keskusteluja lukiessa tuntuu että koska kaikkia ei voi miellyttää koko aikaa, on tuotteen tai palvelun oltava ihan surkea. Siispä keskityn mielestäni positiiviseen: Isoveljessä oli kivoja värejä, mm. lehmuksenvihreä ja petrooli. Yönsininen näytti alustavasti kiinnostavalta, löytyy mm Nallesta, josta olen neulonut runsaasti.  Ja hurjaa kyllä, Silmu -langan pinkinkukertava väri oli minusta hieno. Jos neulon siitä kaulurin , uskallan vain käyttää sitä kotosalla ;-)

4) Miksi olen, onneton, unohtanut saamani tunnustuksen? Kiitos Sanna, Pehmeitä paketteja - blogista.


Olen aika huono jakamaan näitä eteenpäin. Voin ehkä raottaa "salaisuuksien verhoa" ja kertoa asiaankuuluvat seitsemän ajankohtaista asiaa Prosessineulojasta: 

1. Lankavaraston koko on hyvä asia: aina löytyy puserolangat. 
2. Lankavaraston koko myös ahdistaa. Jos ei enää kiinnosta neuloa niitä langoista, mitä löytyy, pitäisi niistä kai päästä eroon. Mikähän olisi paras tapa myydä lankoja eteenpäin? Ravelry, blogi, Neulomo vai huuto.net? 
3. Uusin neuleeni on parhaillaan kuivumassa kastelun jäljiltä. 
4. Olen huono neulomaan pitsihuiveja, mutta nyt puikkoja kutkuttaa pitsi ja pahasti.
5. En ole vielä päättänyt lajejani Ravhellenic Gamesiin. Haluaisin kyllä osallistua! 
6. Purin juuri laadukkaasta langasta neulomani liivin. Malli on hyvä, mutta ei oikein koskaan tullut käytettyä. Niinpä lanka on nyt suoristettuna, seuraavaa mallia odottamassa.
7. Rakastan Addin lyhyitä pyöröpuikkoja, niin 30cm taivutettuja minipyöröjä kuin sukan neulomiseen pareittain käyttämiäni 40 cm suoria pyöröjä. 




perjantai 25. toukokuuta 2012

Papillon ja haaste


Malli: Papillon, suunnittelija Svetlana Volkova. Ohje ostettu Ravelrystä 
Lanka: Novita Miami, menekki kokoon 36" 260g
Puikot: 4mm (?)
Fiilis: lisää  kesäpuseroita! 


Tykästyin Papillonin erikoiseen pitsikuvioon ja venepääntiehen. Puhtaan puuvillan neulominen vähän jarrutti intoa. Lopullinen niitti oli kun hoksasin kaksi asiaa jossain puuskassa ostamastani Novitan Miamista. Asia 1: Novitan Miami on hyvin samanlaista kuin paljon kalliimpi Rowanin Calmer - lanka. Asia 2: Tiheys sopisi hyvin mallin ja jotain uutta pitäisi saada puikoille nyt. 

Miamin neuletuntuma oli mukavampi kuin pelkän puuvillan - puuvillaahan tässä on kuitenkin puolet. Lanka on hyvin venyvää, ja koon valinnassa tuli tepposet. Neuloin ensimmäisen version liki helmaan kun tajusin, että siitä tulee säkkimäinen, eivätkä pitsit ainakaan erotu. Siispä pusero purkuun hihoihin saakka ja uusiksi kokoa pienempänä. Voisin hyvinkin tehdä tämän mallin uusiksi, niin on ohje selkeä ja valmis pusero on helppo pidettävä. 
Vinkkini onkin että tämän mallin tulee olla istuva, neule aina venyy ja kaunis pitsikuvio erottuu paremmin. Minua viisaammat ehkä tunnistavat, voisiko pitsimalli olla japanilainen alun perin? (Ravelryssä näkyy vähän paremmin.)


Olen saanut oikein mukavan haasteen Maame Neuloo - blogista. Alla vastauksia, mutta en tällä kerralla laita haastetta eteenpäin. (Vaikka tähän saisi itse keksiä kysymykset!) 

Mikä on viimeisin käsityö jonka olet saanut valmiiksi? 
  • Viimeisin valmistunut neule on Papillon, viimeisin käsityö on pellavahousut kesäksi. 
  • Mikä on lemppari neuleesi? (sellainen jota tulee neulottua aina uudestaan)
  • Olen neulonut muutamankin ganseyn kahteen kertaan, Eriskay ja Norfolk ganseyt Alice Starmorelta.  Ehkä varpaista ylöspäin neulottavat perussukat Wendy Johnsonin ohjeilla, kahdella minipyöröllä. 
  • Kauanko olet harrastanut käsitöitä? Ilokseni olen harrastanut ompelua sellaiset reilun 20 v ja neulomista - olisiko ollut vuosi 1995- 96 kun aloin neuloa puserokaupalla? Koulussa neulominen oli silkkaa tuskaa eikä ompelukone ollut kaverini. 
  • Missä neulot? (kotona, bussissa, puistossa) Neulon telkkaria kuunnellessa, kaikissa julkisissa liikennevälineissä, automatkoilla apukusukin paikalla, kyläillessä... 
  • Lempi lankalaatusi?  Eniten taitaa olla neuleita Dropsin Alpacasta, sanotaan vaikkapa se. Ohut tai DK - paksuinen villa on yleensä se kaikkien omimman tuntuinen. 
  • Ensimmäinen neuleesi? Ala-asteella opeteltiin neulomaan tekemällä tossut. Ensin neulottiin ainaoikein noin neliön mallinen lappu. Sitten jatkettiin 2o, 2n ja muistaakseni kavennettiin kärkeä. Neliön pääty ommeltiin kiinni, siitä tuli tossun takasauma, ja kavennettua osaa kai ommeltiin hiukan matkaa kiinni myös, siitä tossun kärki. Viininpunaista lankaa, ja voi sitä tuskan määrää... Ei vieläkään naurata, mutta ehkä olen jo päässyt yli puikkokammostani :D 
  • Inhokki väri/värit? Sellaista ei oikeastaan enää ole. Jokainen väri toimii oikein yhdisteltynä jonkin toisen kanssa. Vähiten kaapistani taitaa löytyä keltaoranssin värisiä - ja yleenstäkin ruskealla murretun värisiä neuleita. 
  • Mistä ostat lankasi, netistä vai täytyykö lankaa päästä hypistelemään? Olen aika uskollinen asiakas, Lumoava Lanka ja Tapion kauppa ovat suosikkejani. Tampereella ilahdun joka kerta Lankaideasta ja yllätyin Aili Jokisen laajasta valikoimasta. Lankaa mietin aina johonkin tiettyyn projektiin, joten en hurmaannu pelkästä langasta. Voin siis hypistellä hyvinkin pitkään. Helpointa on ostaa tuttuja lankoja, joten suosikkejani ostan kyllä netistä myös. 
  • Mikä saa sinut onnelliseksi juuri nyt? Kummitätiä ilahdutti kummitytön kirje, jossa oli hieno piirros ja itse kirjoitettu viesti. Lisäksi mukana oli kummityttösen pisin ketjuvirkkaus. Hän on ekaluokkalainen. 
  • Mistä löydät uudet neuleohjeesi ja ideat? Selailemalla lehtiä ja kirjoja, Ravelryn ystävät- toiminnon kautta. Usein inspiraatio on usean pikku tekijän summa, väri tuolta, lanka täältä, malli sieltä. Olen siinä mielessä helppo, että neulon mielelläni myös juuri ohjeen oloisen neuleen. Pääsen siis nauttimaan neuleprosesssista, kun asiat on valmiiksi mietitty. 
  • Neule josta olet eniten ylpeä? Hmm. Vaikea kysymys. Ehkä ennen blogia neulottu Dale of Norwayn Ingeborg. ( Ravlink)  Sitä neuloessa moni ennen vain muilla neuleilla harjoittelemani taito "puhkesi kukkaan" ja lopputulos on viimeistelyä myöten täydellinen. Kirjoneulepinta on siistiä, norjalaiset koneella ommellut steekit ja niiden viimeistely onnistuivat. Kaksinkertainen reunus, neulottu ja virkattu menivät myös hyvin. Harmi kyllä Ingerborg ei oikein pääse käyttöön, vaan raukka odottaa varastossa... 


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ankkurinappi


meri on musta ja aallot rantaan lyö
Sinua ja laivaa odotan joka yö

kun kohdattiin / oli pimeää
kun erottiin / oli pimeämpää.
ankkurinappi / vain muistoksi jäi,
ankkurinappi/ Sinun puserosta jäi

- J. Karjalainen




Malli: Gathering stripes, Veera Välimäki 
Lanka: Novita Wool "uusi"petrooli  ja valkoinen, yhteensä 360g kokoon 36" 
(Huom! Sukkiin käytän kaksia 40 cm minipyöröjä)


No, eivät fiilikset ole misssään nimessä samat kuin laulussa. Prosessineuloja viihtyy hyvin aurinkoisilla lenkkipoluilla ja mukavissa sohvannurkissa, ei niinkään myrskyävillä rannoilla kaipaillen. Kun etsin tähän puseroon sopivia nappeja, nuo ankkurinapit vaan iskivät ja lujaa. 
En edes osaa kuvitella tätä puseroa muulla värityksellä kuin sini/ turkoosi - valkoinen. Mielessä kun väikkyvät klassiset mariniere- puserot, esimerkkejä löytyy vaikkapa ranskalaiselta St. James - merkiltä.   Lopulta uusi Wool edullisine hintoineen sai minut valitsemaan väriksi turkoosin. Wool on kovin laskeutuva lanka, ja sillä on minun tiheyksilläni taipumus lörpsähtää pesun jälkeen. Malitilkku on siis enemmän kuin tarpeen.  
Olen kahden koon välissä ja laskin itselleni sopivan 36" koon silmukat. Hihansuiden suhteen olen kahden vaiheilla, taidan purkaa hihaa kyynärvarren verran, ja kaventaa vielä lisää ranteeseen päin. En pitä liian lötköistä hihansuista, ja käännetty reunus on suhteellisen painava myös. Vielä siis pieni fiksaus, jos vain löydän sen kadonneen minipyörön jostain... 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kevätmyssy



Lisääntyvä valo on ihan hyvä juttu neuleblogin kuvia ajatellen. Joskus valo ulkona voi olla liiankin kirkas ja pitää valaista sisätiloissa. Hovikuvaajani sai aika kivoja valo- ja varjo- kuvia myssystäni. 


Malli: Norie ( Puffin eli Lunni Shetlannissa puhutulla gaelin kielellä)
Mallin tekijä on sama Gudrun Johnston, joka on suunnitellut edellisen postauksen huivin.
Lankana lakkautettu Novita Wool Sävy , noin 70g
Puikot 3,5mm 

Norie on oikein passeli myssy tähän alkavaan kevääseen, jossa keli tuntuu vaihtuvan laidasta toiseen hetkessä.  Vain tuuli, tuo ehtymätön Perämeren luonnonvara, se pysyy. Onneksi myssy tai pipo pitää hiukset jotenkin ojennuksessa.  
Tämä malli on tarpeeksi väljä taiteltavaksi nätisti päähän. Ei tosin näytä hullummalta vaikka antaisi pipon pääliosan "roikkua". Laskeutuvammasta langasta tehtynä voisi toimia tosi kauniisti - esim.   Dropsin Baby Alpaca Silk voisi olla mainio tähän malliin. 


Aivan toisiin tunnelmiin  päästään tässä versiossa, jonka lahjoitin kummitytölleni. Hän ei tosin sanonut piposta puhelimessa mitään - lieneekö ollut vain diplomaattinen? Lankana Novitan Wool, mehukkaan pinkin värisenä. Menekki oli sen suunnilleen 70g. Mallineule on nimeltään Cat's paw eli kissantassu. Reikäkuvio todellakin muistuttaa kissan pehmoista tassua, valitettavasti sitä ei näistä kuvista huomaa.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

"Turo"

Meillä käynyt nuori kyläilijä kaappasi tämän lampaan heti nähtyän tiukkaan otteeseen. Kulki hetken ympäristöä tutkien ja kertoi sitten minulle lampaan nimen: " Turo". Eihän siinä muuta täti voi kuin antaa lampaan uuteen kotiin. 


Malli on Novitalta, lankana Novitan valkoinen Softy, jota kului kerän verran. Musta lanka on myös Novitan markettilankaa, Katria kai. Koukku numero 5.  Ehtaa muovia molemmat. 
Ohjeen löydät  Novitan talvi 2011 numerosta.
Silmät olivat vaativa projekti: leikkasin huovasta monen monta palaa kunnes olin tyytävinen. Kiinnitin turvasilmät ommellen. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.



Turo - ei siis Late Lammas - on aika kookas kaveri, korkeutta tuli noin 17 cm. Ihan amigurumista ei voida puhua. Lankaa vaihtamalla ja koukkua pienentämällä saisi varmasti enemmän taskuun menevän koon, tällaisenaan Turo sopii paremmin kainalohalitteluun. 


Lähikuva saparosta. 

Olen iloinen että varastossa  pyörineistä langoista tuli lopulta jotain tosi hauskaa. Virkkaaminen ei ollut vaikeaa ja sujui todella sukkelasti. Ompeleminen ja täyttäminen taas vaativat vähän ajatusta, kun en ole niin tottunut leluntekijä. Halusin panostaa hyvään ulkonäköön enkä vain lätkiä osia kiinni miten sattuu - niinpä sovittelin korvia, päätä ja saparon paikkaa hetken jos toisenkin.  Saapa nähdä kuinka kauan Turo pysyy valkoisena, niin rajua rakkautta se näytti saavansa osakseen. Olen todella iloinen siitä että lammas oli jokun toisenkin kuin vain minun mieleeni. 

Ensi kerralla, lukijat,  jotain aivan  muuta. 

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kovin tyttömäistä


Malli: Francisca Hat, Knitscene Winter 2011
Lanka: Adriafil Carezza, noin 70g. 
Puikot: 4mm

Jotkut asiat ovat kovin tyttömäisiä - kuten pärheän pehmeä angoralanka. Ostin tähän malliin langat syyslomalla Tampereella Aili Jokiselta. Langassa on 70% angoraa, 20% muovia ja 10% villaa. Varauduin vähän liikaakin, sillä lankaa jäi yli 1,5 kerää. Ehkäpä siitä saisi vaikka pienet kämmekkäät - tai raidoittamalla joka toisen kerroksen vaikkapa lämpimät aluslapaset?


Koetin vangita angoralangan ihanan "sädekehän", mutta vaikeaa se oli. Varsinainen pipomalli vaatisi vähän tuotekehittelyä, sillä resori jäi turhan löysäksi. Angora on ilmeisen karvaava lanka, lämmin ja kevyt, mutta myös vailla villan "muistia" ja joustavuutta. Mielenkiintoinen tuttavuus toki. Moni netistä tuttu neuloja vannoo Puffalan puodin Pupu- puffa langan nimiin - sitä voisin kokeilla seuraavaksi kun kaipaan angoralankaa. 




Muistanette tästä blogista taannoisen lapaskimaran uudesta Novita- lehdestä? Olihan sitä pakko jatkaa neulomalla nämä kirjoneulelapaset. Lehden mallissa olevat värit ovat tosi kauniit:  luonnonvalkoista,  uutta pehmeää oranssia ja tiilenpunaista. Kaivoin langat omasta varastosta, joten väripaletissa on puhtaan valkoinen, vanha, tumma oranssi ja vanha pinkki Wool. Minulle tulevat karkit ja pastillit mieleen näistä hauskoista pikku pyörylöistä. Pitsirannekkeineen varsin tyttömäistä tällä kerralla.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Atelier

Tämä neule melkein jäi blogista pois. Valmistui ajat sitten, ja jäi odottamaan kuvia. Mutta kovasti vain puikoilta tuli muutakin vamista joka päästi blogiin esille. 
Likeltä liippaa silti, sillä valokuvaamisen kanssa tuli nykyaikaisesti sanottuna haasteita. Umpimusta neule kirkkaassa kevään valossa meinaa näkyä kuvissa vain mustana aukona. 



Malli: Atelier,  Heidi Kirrmaier
Lanka: Novita Wool, pitkään varastossa marinoitua
Menekki: 450g kokoon M1 eli 37"
Puikot: 3,5mm 


Aelier on nerokas malli: istuva ja mielenkiintoinen neulottava. Sileää pintaa rytmittävät - ja istuvuutta lisäävät- pienen ainaoikein - raidat. Olen iloinen että sain soviteltua selässä olevat "raidat" juuri oikealle korkeudelle. 


Takki istuu hienosti päälle, etumus pysyy kauniisti auki, ei hötky eikä lörpötä joka suuntaan. Kaikkiaan tämä on juuri sellainen äärimmäisen perusneule kaikille meille, jotka pidämme avonaisista neuletakeista.

  Langaksi valikoitui Wool kahdesta syystä: Ensimmäiseksi, tiesin että Woolilla on taipumus lörpsähtää ja laskeutua. Tämä malli kun vaatii laskeutuvan neuloksen.  Toiseksi, minulla on varastossa kahteen mustaan Wool -takkiin langat.  Oli siis jo aikakin neuloa yksi!  Ikävä kyllä näin kirkkaana kevätpäivänä tämä musta takki on kovin tylsän näköinen. Mielessä on neuloa tämä sama malli vaikkapa uudesta petroolista Woolista tai alpakasta. Tosin silloinhan pitäisi jo ostaa lankaa.

Olen näet pyrkinyt inspiroitumaan varastossa olevista langoistani, enkä ostella aina uusia lankoja. Toistaiseksi periaate on ollut helppo pitää, sillä en pakota itseäni neulomaan esimerkiksi kaikkia Novitoja pois tai neulomaan X kiloa tai Y kappaletta varastoprojekteja. Tiedän että nämä konstit ovat hyviä motivoimaan monia neulojia mutta tunnen itseni: väkisinkin rikkoisin näitä sääntöjä pelkästä uhmasta. Nyt, kun pakkoa ei ole, on helpompi hakea inspiraatiota yhdistelemällä ohjeita varaston lankohin. Toki ostan harkinnan mukaan uusia ohjeita - esimerkiksi Martina Behmin huviohjeet ovat hyvä syy vihdoinkin neuloa Wollmeisejä. 




lauantai 11. helmikuuta 2012

Sormiharjoituksia

 Kaikki uudet asiat vaativat harjoittelua. Harjoitellessa opitaan tekemään, ei tekemään täydellistä.  Tämä on minulle vaikeaa, sillä ajattelen turhan usein että heti ensikokeilulla pitää jo osata ja mielellään upeasti.  Tuloksena tästä asenteesta vain on, että ei viitsi kokeilla uutta, koska riski epäonnistua on suuri ( Epäonnistua = tulos ei ole käytännöllinen ja/tai kaunis ja viimeistelty.) Mutta ei kai sitä aina voi neuloa lapasia Dropsin Alpacasta 3mm puikoilla? Tällä kerralla oma lankavarasto ja uusi Novita - lehti saivat aikaan ketjureaktion.


Valikoima valmiita lapasia, koko pieni nainen - lapsi


Malli: Novita kevät 2012, Malli 6. lapaset virkatulla koristeella
Lanka: kaksinkertainen Novita Huopmanen
Puikot: 8mm (Heinäseipäillä neulomista!)
Menekki lapsen kokoon noin 70g

Novtan ohjessa nämä on tehyt Kelo- langasta. Tästä väristä kaikki lähti, olin ihmetellyt keltaista Huopas- kerää varastoa järjestellessä. Muistin  kerän kun näin lehden lapaset ja ajattelin kokeilla kaksinkertaisella langalla. Tiheys on hyvin lähellä Keloa. Höyrytin ja harjasin lapaset juuriharjalla vielä lopuksi. Virkatusta koristeesta lisää alempana..


Malli: nukitetut lapsen lapaset, koko 110cm Novitan taulukosta
Lanka: 7 veljestä ja keltainen Huopanen
Puikot: 3,5mm

Nämä lapaset inspiroi Mary Oljen kirja. Neuloin joka neljännen silmukan joka neljännellä rivillä kaksinkertaisella langalla. Vedin sormilla sopivan kokoisen lenkin Huopasta nurjalle puolelle. Enpä tiedä, olisiko nukkalanka pitänyt kuitenkin kinnittää eri tavoin, mutta höyrytyksn jälkeen Huopanen on siistin näköinen pinnalla. Leikkasin sisäpuolen lenkit auki, jotta sinne eivät sormet jää kiinni. Nämä ovat lämpimät ja varsin kestävän oloiset lapaset. Pääsevät toivottavasti lapsituttujen käsiin.  


Malli: Novita kevät 2012, Malli 5. Virkatut lapaset
Koko: lapsen ( sopivat minulle)
Lanka: isoveli, menekki 120g
Koukku: 5mm

Tässäkin idea lähti varastossa pyörineestä ruskeasta Isoveli- kerästä. Lehteä selaillessa muistin että tuota aivan samaa väriä löytyy minultakin - kokeillanpa siis virkata lapaset! Valmista tuli hyvin nopeasti, virkkasin niin innolla että peukalon syrjä puutui. Valmis pinta on yllättäen hyvin joustavaa, mutta tiivistä. Kuvittelisin että tällaiset lapaset meisivät hienosti vähän kovempaan kulutukseen, varsinkin jos alla ovat toiset lapasset tai sormikkaat. Varastossa minua odottelee Taito E-P: n kirjovirkattavien Hippa- rasojen  tekopaketti, joten panokset kovenee! 


Virkatut koristeet, luonnosteluja
Lanka Nalle, Wool ja Florica
Koukku 3 mm ja lisäksi kirjailuja

Näiden virkattujen pingviininen kanssa se hermo meni. Jos erilaisten lapasten neulominen oli hauskaa, nämä saivat otsasuonet tykyttämään. Vieläkään en ole varma siitä että nämä ovat tarpeeksi kivoja.

Tuotekehittely näkyy vasemmalta ylärivistä alariviin. Ensimmäinen, silmätön, on virkattu tismalleen ohjeen mukaan. Ja se on vino koko lintu. Toisen ja kolmannen kanssa purin ja sumplasin ohjetta itse. Sain kuin sainkin pingujen päät symmetrisiksi keskilinjaan nähden. Mutta virkattu pinta värinvaihtoineen ei minusta ollut kiva.
 Niinpä alarivin yksilöihin en virkannut nokkaa ja otsaa, vaan kirjoin ne jälkikäteen. Nyt alkaa jo näyttää sievältä.  Siltikin, minusta söpön näköiseksi tarkoitetun pitää näyttääkin söpöltä. Saa nähdä voinko kuitenkin tässä vaiheessa luovuttaa ja hyväksyä työni käyttöön. Taidan kuitenkin ommella nuo kaksi viimeisintä keltaisiin tumppuihin.