perjantai 25. toukokuuta 2012

Papillon ja haaste


Malli: Papillon, suunnittelija Svetlana Volkova. Ohje ostettu Ravelrystä 
Lanka: Novita Miami, menekki kokoon 36" 260g
Puikot: 4mm (?)
Fiilis: lisää  kesäpuseroita! 


Tykästyin Papillonin erikoiseen pitsikuvioon ja venepääntiehen. Puhtaan puuvillan neulominen vähän jarrutti intoa. Lopullinen niitti oli kun hoksasin kaksi asiaa jossain puuskassa ostamastani Novitan Miamista. Asia 1: Novitan Miami on hyvin samanlaista kuin paljon kalliimpi Rowanin Calmer - lanka. Asia 2: Tiheys sopisi hyvin mallin ja jotain uutta pitäisi saada puikoille nyt. 

Miamin neuletuntuma oli mukavampi kuin pelkän puuvillan - puuvillaahan tässä on kuitenkin puolet. Lanka on hyvin venyvää, ja koon valinnassa tuli tepposet. Neuloin ensimmäisen version liki helmaan kun tajusin, että siitä tulee säkkimäinen, eivätkä pitsit ainakaan erotu. Siispä pusero purkuun hihoihin saakka ja uusiksi kokoa pienempänä. Voisin hyvinkin tehdä tämän mallin uusiksi, niin on ohje selkeä ja valmis pusero on helppo pidettävä. 
Vinkkini onkin että tämän mallin tulee olla istuva, neule aina venyy ja kaunis pitsikuvio erottuu paremmin. Minua viisaammat ehkä tunnistavat, voisiko pitsimalli olla japanilainen alun perin? (Ravelryssä näkyy vähän paremmin.)


Olen saanut oikein mukavan haasteen Maame Neuloo - blogista. Alla vastauksia, mutta en tällä kerralla laita haastetta eteenpäin. (Vaikka tähän saisi itse keksiä kysymykset!) 

Mikä on viimeisin käsityö jonka olet saanut valmiiksi? 
  • Viimeisin valmistunut neule on Papillon, viimeisin käsityö on pellavahousut kesäksi. 
  • Mikä on lemppari neuleesi? (sellainen jota tulee neulottua aina uudestaan)
  • Olen neulonut muutamankin ganseyn kahteen kertaan, Eriskay ja Norfolk ganseyt Alice Starmorelta.  Ehkä varpaista ylöspäin neulottavat perussukat Wendy Johnsonin ohjeilla, kahdella minipyöröllä. 
  • Kauanko olet harrastanut käsitöitä? Ilokseni olen harrastanut ompelua sellaiset reilun 20 v ja neulomista - olisiko ollut vuosi 1995- 96 kun aloin neuloa puserokaupalla? Koulussa neulominen oli silkkaa tuskaa eikä ompelukone ollut kaverini. 
  • Missä neulot? (kotona, bussissa, puistossa) Neulon telkkaria kuunnellessa, kaikissa julkisissa liikennevälineissä, automatkoilla apukusukin paikalla, kyläillessä... 
  • Lempi lankalaatusi?  Eniten taitaa olla neuleita Dropsin Alpacasta, sanotaan vaikkapa se. Ohut tai DK - paksuinen villa on yleensä se kaikkien omimman tuntuinen. 
  • Ensimmäinen neuleesi? Ala-asteella opeteltiin neulomaan tekemällä tossut. Ensin neulottiin ainaoikein noin neliön mallinen lappu. Sitten jatkettiin 2o, 2n ja muistaakseni kavennettiin kärkeä. Neliön pääty ommeltiin kiinni, siitä tuli tossun takasauma, ja kavennettua osaa kai ommeltiin hiukan matkaa kiinni myös, siitä tossun kärki. Viininpunaista lankaa, ja voi sitä tuskan määrää... Ei vieläkään naurata, mutta ehkä olen jo päässyt yli puikkokammostani :D 
  • Inhokki väri/värit? Sellaista ei oikeastaan enää ole. Jokainen väri toimii oikein yhdisteltynä jonkin toisen kanssa. Vähiten kaapistani taitaa löytyä keltaoranssin värisiä - ja yleenstäkin ruskealla murretun värisiä neuleita. 
  • Mistä ostat lankasi, netistä vai täytyykö lankaa päästä hypistelemään? Olen aika uskollinen asiakas, Lumoava Lanka ja Tapion kauppa ovat suosikkejani. Tampereella ilahdun joka kerta Lankaideasta ja yllätyin Aili Jokisen laajasta valikoimasta. Lankaa mietin aina johonkin tiettyyn projektiin, joten en hurmaannu pelkästä langasta. Voin siis hypistellä hyvinkin pitkään. Helpointa on ostaa tuttuja lankoja, joten suosikkejani ostan kyllä netistä myös. 
  • Mikä saa sinut onnelliseksi juuri nyt? Kummitätiä ilahdutti kummitytön kirje, jossa oli hieno piirros ja itse kirjoitettu viesti. Lisäksi mukana oli kummityttösen pisin ketjuvirkkaus. Hän on ekaluokkalainen. 
  • Mistä löydät uudet neuleohjeesi ja ideat? Selailemalla lehtiä ja kirjoja, Ravelryn ystävät- toiminnon kautta. Usein inspiraatio on usean pikku tekijän summa, väri tuolta, lanka täältä, malli sieltä. Olen siinä mielessä helppo, että neulon mielelläni myös juuri ohjeen oloisen neuleen. Pääsen siis nauttimaan neuleprosesssista, kun asiat on valmiiksi mietitty. 
  • Neule josta olet eniten ylpeä? Hmm. Vaikea kysymys. Ehkä ennen blogia neulottu Dale of Norwayn Ingeborg. ( Ravlink)  Sitä neuloessa moni ennen vain muilla neuleilla harjoittelemani taito "puhkesi kukkaan" ja lopputulos on viimeistelyä myöten täydellinen. Kirjoneulepinta on siistiä, norjalaiset koneella ommellut steekit ja niiden viimeistely onnistuivat. Kaksinkertainen reunus, neulottu ja virkattu menivät myös hyvin. Harmi kyllä Ingerborg ei oikein pääse käyttöön, vaan raukka odottaa varastossa... 


maanantai 21. toukokuuta 2012

Fulminantti startiitti

fulmnantti : lehahtanut (Lat. fulminat- salaman iskemä) 
start: aloitus 
-iitti: tulehdukseen viittaava (Gr. adjektiivin loppuosa)
eli yksinkertaisemmin sanottuna: 
äreä startiitti. 

Ilmenee palavana haluna aloittaa uusia neuleprojekteja. Tartunnan aiheutti ensimmäinen todella lämmin iltapäivä näillä leveyksillä viime keskiviikkona. Oireenkuvaan kuuluu ostaa saman tien langat päähänpistosta syntyneeseen ideaan, mutta aloittaa heti hiukan toisen mallinen neule samoista langoista. Vaikka samana päivän olisi jo aloittanut suunnitellusti yhden kesäisen neuleen. 



todistuskappale 1: koetilkku kesäisestä langasta - Dropsin Bomull Lin. Ohje on jo tulostettu ja sohalla käden ulottuvilla. 


 Startiitin pahin oire: limenviherä alpakkaneuletakki. 
Vaikka olisi se punainen Papillon valmis ja toinen sukka vasta puolivälissä? Tätä vain pitää neuloa, vaikka ei ole edes deadline nähtävissä. 


Kolmas vakava oire: Kevät pitsinen kesäneule Dropsin Muskatista. Hylätty aloituksen jälkeen kuin märkä rätti koska yhtäkkiä alkoi myös virkkuukoukkua syyhyttämään. 

Miten tästä paranee? Hevoskuuri antibioottia vaiko annetaan taudin edestä luonnollista kulkuaan?



perjantai 18. toukokuuta 2012

Sukka, soveltaen

Yksi mielestäni  näteimmistä kuvioista on Nancy Bushin Tiit's socks - malissa. Kuvio ei toki ole Nancyn itse keksimä, vaan se on perinteinen virolainen kuvio nimeltään kitsisilmakiri eli vuohensilmä.  Aikomuksenani oli ensin neuloa sukat ohjeen mukaan, mutta sitten huomasinkin luoneeni silmukat kärkialoitusta varten... hups. Ajatelin että keksin sitten matkan varrella minkälaisen kantapään teen. 


Neuloin tähän sukkaan kaksi erilaista kantapäätä - ja purin molemmat pois. Eivät istuneet mielestäni tarpeeksi hyvin. En myöskään halunnut neuloa sukkaan kiilaa, se näytti jotenkin hassulta. 
Kaivoin siis Gibson- Robertsin Ethnic socks & stockings - kirjan esiin, ja sieltä löytyi apu. 
Ensiksikin, jätin kantapään silmukat odottamaan, tällä kerralla molemmat rivit omille apulangoilleen. Kun tiheys on korkea, on helpompi purkaa kantapäätä odottavat silmukat kun yksi rivi on selkeästi omalla langallaan. 



Näin ilman kiilaa neulottu sukka saattaa kinnata nilkasta, mutta sitä voi estää tekemällä kantapäähän kikka kolmosen: thumb-join heel:in.


Poimin siis odottamassa olleet silmukat ja neuloin ensin suoraan lyhyen matkaa. ( Siitä tulee nimitys peukalonnivel-kantapää: suoraan neulottava pätkä on suunnilleen peukalon 1. nivelen pituinen.)  Sen jälkeen aloin kaventaa nauhakavennuksena. Sovitin sukkaa jalkaani ja kun kantapään koko oli hyvä, päättelin loput silmukat "nauhan" vierestä kiinni. 
Tässä vaiheessa alkoi jo harmittaa, että kärki on eri paria - jos olisin aloittanut "lappualoituksella" olisivat kärki ja kanta samaa paria. Toinen sukka on jo tulossa, nyt toivottavasti vähän nopeammin kun tiedän minkälaisen kantapään teen. 

tiistai 8. toukokuuta 2012

Punaista puikoilla

Kantapäät 

Malli: Skew, Lana Holden /  Knitty Winter 2009
Lanka: Regia strtch color, 63gramaaa koon 37 sukkiin!
Puikot: 2,5mm minipyöröt 

Nämä sukat ovat lukumääräisesti  Ravelryn suosituimmat. Kaikkiaan 3264 paria kirjattu - pian saan minäkin oman projektini sinne joukon jatkoksi. Malli on tosi looginen ja hauska, toimii hienosti kahdella pyöröllä ja varmasti magic loopillakin neulottuna. Langaksi valikoitui useamman vuoden marinoitunut Regia, vaikka vahva ehdokas oli nätisti raidoittuva Fabel. Aika sotkulta tälläinen väri näyttää, mutta toimii kivasti näissä sukissa. Resorin tein 1o kiertäen, 1n, sillä ohjeen mukainen oli liian lerpun tuntuinen. 
Kaiken kaikkiaan Skew on hauska tapa tarkastella sukkaa- miten peitän jalkaterän istuvalla tavalla? Tuleeko lukijoille mieleen muita erikoisia sukan rakenteita?  Mitä olette itse neuloneet, onnistuivatko ne? 


Skew - sukat syntyivät tosi nopeasti, sen sijaan tätä kaunokaista tahkoan ja tahkoan, ei tunnu loppuvan. Vaikkei mikään mekko olekaan. No, ehkä siinä sivussa neulottava, päänvaivaa  teettävä sukka selittää osan  näennäisestä "hitaudesta". Kun saan ensimmäisen sukan valmiiksi voi niistäkin jo kertoa blogissa. 

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Shellseeker


malli: Shellseeker, Heidi Kirrmaier eli Pipibird
Lanka: Drops Merino extra fine, valkoinen 01 ja sininen 23
Puikot: Olisiko olleet 4mm... 
Fiilis: tulee tarpeeseen! 

Bongasin Shellseekerin Ravelryssä ja jonotin sen joku aika sitten. Ihastuin fiilikseen: neule kuin collegepusero, mukava ja vielä tasku! (Kahdeksankymmenluvulla lapsuuden ja nuoruuden elänyt aina kaipaa sitä rakasta college-paitaa.) Lankaa oli hankala valita, mitein pääni puhki mm. erilaisia villa- puuvillasekoitteita. Lopulta muistin että Merino Extra Fine on pehmeä, joustava ja siinä on kauniit värit. Lanka on vieläpä superwash-käsitelty, joten voin huoletta pitää ja pestä puseroani. Eikä muuten ole yhtään liian lämmin näille kylmille kevätkeleille!  

Ohje oli taattua laatua ja voin todella suositella tekemään raitojen vaihtumiskohdat  tällä jogless stripe - tekniikalla. ( Stationary jogless stripe, tarkkaan ottaen.) Lanka jousti niin paljon että kohta on varsin huomaamaton.  Tämä malli on aika reilusti mitoitettu. Siksi valitsin yhtä kokoa pienemmän koon aloitukseen ja lisäsin tarvittavat silmukat kainalossa. Kaula-aukosta saa helposti liian suuren! Kovempi puuvillan ja villan sekoite kuten alkuperäisessä ohjeessa varmasti pitäisi kaula-aukon hallinnassa. 

Yksi neuleen viehätyksistä on edessä näkyvä muotoiluraita - todellisuudessa jokaisen keskiedun lisäyksen parina on sivussa kavennus, jotan silmukat vain näyttävät lisääntyvän. Taskun neulominen oli hauskaa- ensin neulottiin taskun "pääliosa", sitten vartalokappale - ja vielä pieni jatke, jotta taskuun saadaan syvyyttä. Lopuksi kaikki tarpeelliset kohdat neulottiin yhteen tai ommeltiin kiinni.
Tykkään lopputuloksesta paljon, mutta kaiken tämän sinivalkoisen jälkeen olen ottanut puikoille reippaita punaisia värejä. Niistä lisää ensi kerralla!