Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. elokuuta 2014

Seacoast


Lanka: Novita Kaisla, noin 5 kerää
Puikko: 4,5mm 
Fiilis: erävoitto


Ylemmässä kuvassa värit ovat hienosti rikkaat, todellisuus on jossain näiden kahden välillä. 
Seacoast on ylhäältä alas neulottava, perinteisesti säteittäin lisättävä neule, jota ei ole tarkoitettu pysymään olkapäillä. 

Kuvittelen, että tavallisena kesänä tämä neule on passeli puettava vaikka bikinien ja shortsien kanssa, vilpoisan unitiretken jälkeen. Nyt, liki 30 asteen lämmössä …sanotaanko vaikka, että ei ole tukalan kuuma, mutta ei varsinaisesti ole neulekeli. 

Fiilis on hiukan plääh, johtuen ehkä siitä että ostin langan päähänpistosta. Kuvittelin neulovani erään idean mukaisen puseron jo pitkään varastossa olleesta ohjeesta, mutta se ei ottanut tuulta alleen.  Jostain takavasemmalta kuului sellainen naputtava ääni, joka sanoi että "kyllä se lanka on nyt vaan neulottava, ei saa kasvattaa lankavarastoa" ja Seacoast tuntui sopivan. 

Helppo ja joutuisa oli neuloa. Laskeutuvammasta, tyylikkäämmästä langasta tämä olisi aika kiva malli. Toki täytyy huomioida, että kaarroke on erittäin venyvä. En silti ole erityisen tyytyväinen, mutta ei kai sitä jokainen neule voi olla ihan napakymppi? Eikä tuota tiedä miten paljon tämä pääsee vielä käyttöön. 



Lanka: Drops Bomull- Lin, noin 3,5 kerää
Koukku: 3,5?? 
Fiilis: Tosi hyvä!

Siitä ikimuinoisesta Bomull- lin:istä tuli kuin tulikin kiva kassi. Mallikuvio on erittäin helppo muistaa ja minun silmääni kaunis. Tämän mallin lankavaihtoehtona on Dropsin Paris, josta löytyy varmasti jokaiselle lempiväri - tosin minä kiinnostuin niistä uusista jeans - väreistä. 

Olen tässä ohella aloitellut Virkkuri 2 - kirjasta tonkkaa, mutta Mopparin virkkaaminen ottaa todella kovasti käsiin. Siispä se saa edetä vähän kerrallaan. Kirjopussukka on virkattu, mutta odottaa vain kasaan ompelua. Sen valmistumista hidastaa sopivan nahkaremmin löytäminen, minun kohdalleni kun ei osu kirppiksellä niitä sopivia vöitä. 

torstai 26. kesäkuuta 2014

Neuleystävät


Olen viimeaikoina pohtinut neuleystävien merkitystä. Blogilla on suuri merkitys siinä, että en sohvan nurkassa neuloessani ole lainkaan yksin.  Blogini kautta olen hankkinut mahtavia neuleystäviä ja tullut tutuksi monen inspiroivan ja taitavan neulojan kanssa. Minulle kommentoijat ja lukijat ovat neuleystävä, joita en vielä ole tavannut livenä, virtuaalinen kanssakäyminen kun on ihan oikeaa. 
Silti, ihan erityisen ilahduttavaa on kuitenkin tavata oikeassa elämässä ja neuloa ja jutella … kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta erityisesti neulomisesta. Tai vaikka neulepuikoista - niistäkin juttelen sopivassa seurassa vaikka tunnin putkeen eikä riitäkään!

Kiitos ja vilkutus sinne Oulun suuntaan, kortti tuli tänään perille ja saa minut hyräilemään "Mary had a little lamb, little lamb, its fleece was white as snow!"


Neuleystävät, niin tosielämän kuin virtuaalisetkin - ovat tärkeä ideoiden, oppimisen ja kokemuksien jakamisen vuoksi. Niin paljon olen oppinut kuunnellessa muiden taitavien tekijöiden neuvoja. Saanut ihan kädestä pitäen opastusta. Ja ilahtunut tutkiessani toisten taitavien tekijöiden väriyhdistelemiä ja neulemalleja. 
Olenpa saanut myös neuletartunnan - eli aloittanut samalaisen neuleen kuin toisetkin tutut. Loputulokset ovat kuitenkin aina hyvin yksilöllisen ja "oman" näköisiä. En pidä lainkaan pahana sitä, että ideat tarttuvat, sillä käsityön tekemisen into syttyy konkretian kautta. 

Itsehän innostuin raskaan kevään keskellä Molla Millsin Virkkuri 2 - kirjasta, jo ennen kuin kirja oli ilmestynytkään. Tilasin kirjan, mutta erinäisten mutkien kautta päädyin ostamaan se kirjakaupasta, ja samalla reissulla piti heti hakea lankaa edes johonkiin projektiin. Näin tein, mutta tämä optinen virkkausprojekti jäi telakalle muissa myllerryksissä. 

Onnistuin kuitenkin hehkutuksellani ehkä tartuttamaan toisen neulojan, joka ehti tehdä kirjasta 
vaikka mitä hienoa. Sillä välin tämä virkkaus vain odotteli aikaansa. Nyt on minun vuoroni innostua Soilen valmiista töistä, ja totta puhuen materiaalit vain odottavat tekijäänsä… 


Postikusti polki minulle perille uuden kirjan, Botanical Knits 2. Kirjan mukana tuli kauniisti åainettu ylimääräinen ohje ja söpö tiheysmittari. Ostin kirjan aikanaan harkinnan jälkeen sekä sähköisessä että painetussa muodossa. Onko se rahan ja tilan tuhlaamista tilata kirja? Kun iPadilla ja kännykässä voi hyvin tallentaa saman tiedon?

On ja ei ole. Nautin kauniin kirjan katselemisesta. Neulon todennäköisesti useamman mallin tästä kirjasta. Sähköinen kirja on hieno apu ja "varmuuskopio" paperiselle. Paperinen on taas varmuuskopio sähköiselle. Onneksi opus on ohut ja mahtuu muuton jälkeenkin supistettuun kirjahyllyyn.

Lukijani, olet sitä joskus saanut "neuletartunnan" toiselta neulojalta? Mikä malli oli kyseessä?

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kukkahuivi on valmis!


Malli: nro 31. Kukkahuivi, Novita Joulu 2013

Suunnittelija Sari Niiranen
Lanka: 3 kerää Novita Usva väri 884,
1,3 kerää vihreää Novita Nallea väri 391
Alle 1 kerä Novita Nalle väri 523
3,5mm koukku

Fiilis: hyvä! 

Tämä oli monella tavalla opettavainen projekti. Eipä tosiaan ollut helppo ja nopea, mutta hauska tehdä. Valmista huivia katsellessa ja sovitellessa huomaa, että ylimmän rivin olisi voinut jättää pois ja silti huivin koko olisi riittävä. Tämän kauniin mallin voisi  kyllä tehdä pehmeämmästä langasta, sillä Nalle on vihreänä aika karheaa. Huivin yläreunan pituus on 150cm ja niskasta kärkeen syvyys on noin 70 cm. Mitat otettu huivista rentona - pingottamalla tämä venyy komeasti. 

Jotain omituisen viehättävää tässä mallissa vain on - olisiko nuo jouluisat värit? Muistot lapsena ihastelluista kukilla somistetuista pitsiliinoista?  Yhtä kaikki pidän valmiin huivin ulkonäöstä paljon, vaikka se ei ihan ilmiselvästi istukaan omaan tummanharmaaseen tyyliini. 



Alla vielä klassinen "olkkarin lattialla" kuva, ei kovin kaunis mutta tästä näette miten koetin sovitella punaiset, vihreät ja surkat kukat suhteellisen tasaisesti kautta huivin. Vihreä "pohja" ja punainen reunus  tekeävät tästä nätin, jouluisan kokonaisuuden. Näihin kuviin ja tunnelmiin:  toivotan lukijoilleni mitä mainiointa Joulun aikaa ja mukavia käsityöhetkiä pyhien aikana!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pieninä palasina maailmalla

eli huomioita virkausprojektista. 

1. Virkkaminen ei ole se kaikkein tutuin juttu minulle. Ei se vaikeaakaan ole, mutta todella erillaista kuin neulominen. 

2. Yllättävää miten työlästä voi olla tehdä oikea määrä paloja: virkkaat nätin kukan kahdella värillä, toista vielä 44 kertaa.  2. a) Tämän piti olla nopea projekti. Miten väärässä olinkaan!


3. Värillä on väliä. Et voi virkata  ja yhdistää saman tein, vaan virkkaa ensin kerästä esiin eri väriset kukkaset ja sitten yhdistä. Muuten huivisi on aika läikykäs. 

4. Ei, ei ole vielä valmista vaikka kolme kerää Usvaa on jo kukkasina. 


5. Onkohan ohje ihan luotettava? Palojen yhdistäminen ei ole vaikeaa jos hoksaa aloittaa reunuskaaret oikeasta paikasta. 

6. Langanpäitä syntyy järkyttävä määrä. Vaikka kuinka päättelisin aloituspään sinne pyörykän keskelle.  No, onhan tässä kolme lankaakin.  

7. Päättelyn tuloksena syntyneet irtonaiset langanpätkät valtaavat hetkessä koko asunnon. 

8. Jaksaa, jaksaa vielä. Nimittäin yläreunan kukat ja reunuksen kahdella värillä.

Ps. Tästä on tulossa Novitan Joululehden kansikuvahuivi. 



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Patalappuja listalta

Vieläkään eivät ole tähdet kohtdanneet - Oregon on valmis muuta kuvaajan kanssa tekee tiukkaa ehtiä kohdakkain. 
Sen sijaan tässä pieni kimara patalappuja uudesta kirjasta: Patalappuja à la Carte. Kirjan on tuottanut Taito Uusimaa ja Jaana Vehkasalo. Tykkään valtavasti ideasta! Nyt on koottu suomalaisten suosimia erilaisia patalappumalleja kauniiksi kirjaksi. Jotenkin pidän itse kudottuja tiskiluutuja kovin amerikkalaisena hapatuksena, vaikka tiedän hyvin että näin ei ole. Esimerkiksi Amurin työväenmuseossa voi nähdä ajanmukaisia, historiallisia keittiön tekstiilejä - monet käsin virkattuja. 


Lankana käytin Dropsin Safrania, nämä olen virkannut 2,5mm koukulla. 


Tämä malli on nimeltään Aamukahvilla. Kaksinkertainen ruudukko, joka virhataan yhteen ja kirjotaan timanttipistoin. Tuloksena on tukeva ja kaunis patalappu kuumiinkin paikkoihin. Ohje on julkaistu tänä syksynä Suuressa Käsityö - lehdessä. 


Tämä pehmeämpi lappu kaipaa selvästi höyryttämistä, mutta kun tuli muka niin kiire :) 
Malini nimi on Juustokehä - takaraunavirkkausta kaikki tyynni. En ole ihan 100% tyytyväinen värivalintoihin, mutta malli on kiva virkata. Jatkan siis värisommittelua. 


Tässä kaksi romanttisemman näköistä mallia: takana kirjovirkattu Tähtihetkiin ja edessä malli nimeltään Silmäniloksi. On ollut tosi hauska kokeilla ja oppia uutta virkkaamisesta, kuten takareuna- ja kirjovirkkausta. 

Kirjan mallilankoina on Mandarin Petit ja Smart. Seuraavaksi aionkin tarttua villaisiin malleihin; Smartin korvikkeksi voisi käydä ne kaikki Karisman jämät joita kotoa löytyy. Kirjassa on 26 eri mallia, sekä puuvillasta että villasta. Mallit ovat varmasti monelle tuttuja, ympäri Suomea kerättyjä. Omaan kotiin näitä ei ole pakko jättää, sillä nämä lähteävt syyslomareissulle tuliaisiksi - siitä johtuvat erilaiset väritykset. Aika kelpo idea sekin; patalappu on kuitenkin käyttötavaraa mutta voi se olla kauniskin! 


keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

"Turo"

Meillä käynyt nuori kyläilijä kaappasi tämän lampaan heti nähtyän tiukkaan otteeseen. Kulki hetken ympäristöä tutkien ja kertoi sitten minulle lampaan nimen: " Turo". Eihän siinä muuta täti voi kuin antaa lampaan uuteen kotiin. 


Malli on Novitalta, lankana Novitan valkoinen Softy, jota kului kerän verran. Musta lanka on myös Novitan markettilankaa, Katria kai. Koukku numero 5.  Ehtaa muovia molemmat. 
Ohjeen löydät  Novitan talvi 2011 numerosta.
Silmät olivat vaativa projekti: leikkasin huovasta monen monta palaa kunnes olin tyytävinen. Kiinnitin turvasilmät ommellen. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.



Turo - ei siis Late Lammas - on aika kookas kaveri, korkeutta tuli noin 17 cm. Ihan amigurumista ei voida puhua. Lankaa vaihtamalla ja koukkua pienentämällä saisi varmasti enemmän taskuun menevän koon, tällaisenaan Turo sopii paremmin kainalohalitteluun. 


Lähikuva saparosta. 

Olen iloinen että varastossa  pyörineistä langoista tuli lopulta jotain tosi hauskaa. Virkkaaminen ei ollut vaikeaa ja sujui todella sukkelasti. Ompeleminen ja täyttäminen taas vaativat vähän ajatusta, kun en ole niin tottunut leluntekijä. Halusin panostaa hyvään ulkonäköön enkä vain lätkiä osia kiinni miten sattuu - niinpä sovittelin korvia, päätä ja saparon paikkaa hetken jos toisenkin.  Saapa nähdä kuinka kauan Turo pysyy valkoisena, niin rajua rakkautta se näytti saavansa osakseen. Olen todella iloinen siitä että lammas oli jokun toisenkin kuin vain minun mieleeni. 

Ensi kerralla, lukijat,  jotain aivan  muuta. 

lauantai 11. helmikuuta 2012

Sormiharjoituksia

 Kaikki uudet asiat vaativat harjoittelua. Harjoitellessa opitaan tekemään, ei tekemään täydellistä.  Tämä on minulle vaikeaa, sillä ajattelen turhan usein että heti ensikokeilulla pitää jo osata ja mielellään upeasti.  Tuloksena tästä asenteesta vain on, että ei viitsi kokeilla uutta, koska riski epäonnistua on suuri ( Epäonnistua = tulos ei ole käytännöllinen ja/tai kaunis ja viimeistelty.) Mutta ei kai sitä aina voi neuloa lapasia Dropsin Alpacasta 3mm puikoilla? Tällä kerralla oma lankavarasto ja uusi Novita - lehti saivat aikaan ketjureaktion.


Valikoima valmiita lapasia, koko pieni nainen - lapsi


Malli: Novita kevät 2012, Malli 6. lapaset virkatulla koristeella
Lanka: kaksinkertainen Novita Huopmanen
Puikot: 8mm (Heinäseipäillä neulomista!)
Menekki lapsen kokoon noin 70g

Novtan ohjessa nämä on tehyt Kelo- langasta. Tästä väristä kaikki lähti, olin ihmetellyt keltaista Huopas- kerää varastoa järjestellessä. Muistin  kerän kun näin lehden lapaset ja ajattelin kokeilla kaksinkertaisella langalla. Tiheys on hyvin lähellä Keloa. Höyrytin ja harjasin lapaset juuriharjalla vielä lopuksi. Virkatusta koristeesta lisää alempana..


Malli: nukitetut lapsen lapaset, koko 110cm Novitan taulukosta
Lanka: 7 veljestä ja keltainen Huopanen
Puikot: 3,5mm

Nämä lapaset inspiroi Mary Oljen kirja. Neuloin joka neljännen silmukan joka neljännellä rivillä kaksinkertaisella langalla. Vedin sormilla sopivan kokoisen lenkin Huopasta nurjalle puolelle. Enpä tiedä, olisiko nukkalanka pitänyt kuitenkin kinnittää eri tavoin, mutta höyrytyksn jälkeen Huopanen on siistin näköinen pinnalla. Leikkasin sisäpuolen lenkit auki, jotta sinne eivät sormet jää kiinni. Nämä ovat lämpimät ja varsin kestävän oloiset lapaset. Pääsevät toivottavasti lapsituttujen käsiin.  


Malli: Novita kevät 2012, Malli 5. Virkatut lapaset
Koko: lapsen ( sopivat minulle)
Lanka: isoveli, menekki 120g
Koukku: 5mm

Tässäkin idea lähti varastossa pyörineestä ruskeasta Isoveli- kerästä. Lehteä selaillessa muistin että tuota aivan samaa väriä löytyy minultakin - kokeillanpa siis virkata lapaset! Valmista tuli hyvin nopeasti, virkkasin niin innolla että peukalon syrjä puutui. Valmis pinta on yllättäen hyvin joustavaa, mutta tiivistä. Kuvittelisin että tällaiset lapaset meisivät hienosti vähän kovempaan kulutukseen, varsinkin jos alla ovat toiset lapasset tai sormikkaat. Varastossa minua odottelee Taito E-P: n kirjovirkattavien Hippa- rasojen  tekopaketti, joten panokset kovenee! 


Virkatut koristeet, luonnosteluja
Lanka Nalle, Wool ja Florica
Koukku 3 mm ja lisäksi kirjailuja

Näiden virkattujen pingviininen kanssa se hermo meni. Jos erilaisten lapasten neulominen oli hauskaa, nämä saivat otsasuonet tykyttämään. Vieläkään en ole varma siitä että nämä ovat tarpeeksi kivoja.

Tuotekehittely näkyy vasemmalta ylärivistä alariviin. Ensimmäinen, silmätön, on virkattu tismalleen ohjeen mukaan. Ja se on vino koko lintu. Toisen ja kolmannen kanssa purin ja sumplasin ohjetta itse. Sain kuin sainkin pingujen päät symmetrisiksi keskilinjaan nähden. Mutta virkattu pinta värinvaihtoineen ei minusta ollut kiva.
 Niinpä alarivin yksilöihin en virkannut nokkaa ja otsaa, vaan kirjoin ne jälkikäteen. Nyt alkaa jo näyttää sievältä.  Siltikin, minusta söpön näköiseksi tarkoitetun pitää näyttääkin söpöltä. Saa nähdä voinko kuitenkin tässä vaiheessa luovuttaa ja hyväksyä työni käyttöön. Taidan kuitenkin ommella nuo kaksi viimeisintä keltaisiin tumppuihin.