Näytetään tekstit, joissa on tunniste Islanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Islanti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesä kylmä, takki lämmin




Lanka: Istex Lett Lopi, kaarrokkeen pinkki on erikoisväri suoraan Islannista
Fiilis: Kiva takki, mutta… 

Olen aikaisemminkin tehnyt parhaani kehuakseni islantilaisen villalangan upeita ominaisuuksia. Kun on kosteaa ja tuulista, pitää isalannin villa neulojan sopivan lämpöisenä ja kuivana. Istuvan mallinen neule säilytää mukavasti kehon lähellä lämpöä, mutta tuulettuu polyesteri- fleecejä paremmin. 

Ainoa mutta tämän neuleen kanssa on sen reilu pituus. Voisi olla lyhyempikin, mutta koska neule on steekattu en aio muuttaa sitä enää. Ostin ohjeen ja langat suoraan Icelandic knitterin sivuilta keväällä, ja takki valmistuikin kai huhtikuussa. Poseerauskuvatkin on otettu silloin. 

Kaarrokkeen kuviointi on tribuutti Veera Välimäen Color Affection - huiville. Tämän ohjeen mukana tulee seikkaperäisesti suunniteltu koetilkun ohje. Tilkku neulotaan ohjeen langoilla ja sen avulla harjoitellaan niin lyhennettyjä kerroksia kuin steekkaustakin. Hieno idea! Vaikka et olisi koskaan aiemmin neulonut lyhennettyjä kerroksia tai steekannut, niin voit harjoitella. Ajatus on, että mallitilkusta tulisi pieni pussukka. Kurkkaa koetilkut Ravelrystä. 



Tätä mallia ja lankaa voin suositella varauksetta! Teille, jotka eivät perinteiseitä islantilaiskaarrokkeista pidä: tästä mallista löytyy kokoja melkein vauvasta vaariin. Mali on unisex ja suora, mutta ohje neuvoo tekemään naisten mallin kavennuksilla. Väriyhdistelmiä voi luova neuloja tehdä loputtomiin. Lett lopia ostaisin kuitenkin suoraan Islannista, vaikkapa Shopicelandic - sivujen kautta.





Tässä vielä kuva viime viikon maanantailta, lämmintä +12 ja kevyttä vesisadetta…Kovasti samanlainen kuin tulevan viikon sääennustus. Sainkin pellavaneuleeni kätevästi valmiiksi, mutta kyllä villa vain vie voiton. Takin selästä näkee, että se on napattu suoraan laatikosta. 



tiistai 18. helmikuuta 2014

Loskarajalla

Sätiedotuksen mukaan loskaraja kulkee Oulun korkeudella. Sen uskon: ulkona litisee, lotisee ja räystäiltä tippuu sulamisvesi. Talitiaiset ovat jo aloitaneet kevätlaulut. 
Neulojat varmaan hurahtavat pian keväisiin virkkausprojekteihinsa. Missä se talvi on? Joko se on ohi? Vieläkö voi neuloa villaa? Pessimisti tuttavani veikkaili maaliskuun aikana satavan kuitenkin  metrin lunta, joka ei sula kuin kesäkuuksi. 



Pipon malli: Veera Välimäen Contemporary, lankana Hjerte Garnin Vidal Alpaca, 1,5  kerää

Tämä on toinen versio samasta mallista. Vidal Alpaca on kiva tuttavuus: pehmeä, hyvä DK- vahvuus ja kerankin värikäs valikoima. Tosin kokonainen puserollinen on jo sitten hinnoissaan. Nämä langat olivat olleet varastossa jo 2,5 vuotta.

Lapasten malli: omalla silmukkamäärällä, inspiroituminen Jonna Hietalan  Kerällä- kirjasta.
Lankana Lett lopia jämävarastosta. 


Niin, olihan tässä hetken aikaa oikein paukkaupakkasia. Niiden aikana neuloin huvikseni nukitetut lapaset. Idean sain Kerällä - kirjaa selaillessani. Minun piti sovittaa kokoa omaan pieneen käteeni, joten otin silmukat "näppituntumalla." Nukitetut lapaset ovat kyllä ihanan lämpimät. Ja vielä helpot neuloa: joka kolmanteen silmukkaan ja joka kolmannella rivillä neulotaan kaksinkertaisena nukkalanka päävärin kanssa yhteen. Nukkia voisi toki olla tiuhemassakin tai pidempiä kuin minulla. 



Ja katsokaapa mitä postipoika toi tänään: Lisää iki-ihanaa Lett-lopia, suoraan Islannista! Vaikka talvi olisi jo ohi, on Suomen kevät viileä ja kostea ( ja kesä myös, jos niikseen tulee). Viileissä ja kosteissa oloissa on ulkovaatteissa yksi kuitu ylitse muiden: islantilaisen lampaan villa. Se on niin kvyttä, lämmintä, hengitävää ja tuulta pitävää - oikeaa luonnon "teknistä materiaalia". Näistä kauniin vaaleista väreistä kelpaa neuloa jotain keväistä ja kivaa. 





sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Aftur


Malli: Aftur, Istexin ilmaismalleja. 
Omat muokaukset: kaksisuuntainen vetoketju ja vyötärömuotoilut

Lanka: Istex Lett Lopi, ostettu shopicelandic.com

Puikot:  4,5mm
Fiilis: Rakkkautta vain.... 


Tämän islantilaisneuleen langat ovat olleet minulla jo vuoden, pari varastossa. Tänä syksynä tuli vahva olo siitä että tarvitsen toisenkin islannin lampaan lämpimästä villasta tehdyn neuletakin. Niin, sen harmaa - valkoisen Brynjan lisäksi. Tämähän on kauniin maanläheinen ja suorastaan värikäs. 


Tästä tuli rehellinen työvoitto: neuloin ensimmäisen version kaarroketta myöten valmiiksi ihan neulomisen hurmassa, kunnes epäilys iski. Sovitus sen vahvisti: väljää oli joka suuntaan viitisen senttiä liikaa. Omat muotoiluni näyttivät vain hassuilta ylisuuressa paidassa. Purkuunhan se meni, ja saman tien uusiksi. Muokkaukset tein suunnilleen samoin kuin Brynja- takissa: keskelle etu - ja takakappaleita.

Steekin tein keskelle ihan näppituntumalla. Vahvistin sen ompelukoneella, sillä vaikka tämä on tarttuvaista villaa, steekin leveys ei päätä huimannut. Neuloin eteen reunukset ja ompelin vetskarin tikkipistoilla. Otin näistä vaiheista valokuvia, kiinostaako ketään postaus aiheesta?

Valokuvat napattiin kylmällä parvekkeella. Olisin voinut poseerata vaikka kuinka pitkään, sillä tämä takki on suloisen lämmin, kun tuulee ja kosteus käy luihin ja ytimiin. Kaksisuuntaisella vetoketjulla voi sitten säätää kuinka paljon lämpöä itse tarvitsee. Viimeistelin neuleen huolellisella pesukka, jossa koetin houkutella sisäpuolen karvanpäitä tarttumaan kavereihinsa kiinni. Niinpä tämä takki ei pistele laisinkaan. Ensimmäinen Lett-Lopi neuleeni nimittäin melkein jäi käyttämättä, koska se kutitti niin paljon. Kevyen käsinpesun jälkeen ongelma poistui ja Brynja on ollut yksi rakkaimmista vaatteistani. Käyttöön tämäkin Aftur pääsee, rakastan Islannin lampaan villaa ja malli passaa hyvin.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Syyskuun statuspäivitys

Puikoille

Eli mitkä langat ja mallit odottavat pääsyä puikoille? 




Puikoille pääsyä odottaa Alice Starmoren Virtual Yarns - yrityksen Oregon kit. Siihen kuuluu AS Hebridean lankoja ja ohje kämmekkäiden, kaulurin, myssyn ja hansikkaiden neulomista varten. Nyt kyllä toivon että minulla olisi kerijälaite! Nämä kaikki kauniit värit täytyy keriä ennen kuin voi aloittaa. 

Puikoilla

Mitä neulon nyt?


Aftur Lett Lopista.Tämä on ilmaisohje Istexin sivuilta, Lett lopia ja muitakin Istexin lankoja saa edullisesti suoraan Shopicelandic.com ista.  Hintoihin ei sisälly alv tai postikulut, mutta pienen tilauksen kulut  jäävät varsin alhaisiksi. 


Nancy Bushin Knot socks Kurpitsan värisestä langasta. Malli löytyy kirjasta Sock knitting Masterclass. Ja kyllä, vaihteeksi neulon neljällä sukkapuikolla, silmukat ovat 3 puikolla. 


Tarkkaan ottaen nämä ovat vielä puikoilla - suloiset pöllölapaset. Nämä kivat pikku kaverit ansaitsisivat kyllä vähän iloisemmat värit.  

Puikoilta

Eli  mitä melkein valmista? 



No, yksi harmaa neuletakin tapainen Cascadesta.  Jonkun pitäisi vain päättää napit, nappien paikat ja tehdä kiinnityslenkit. 

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Modernia vai perinteistä?


Malli: hitchhiker, Martina behm
Lanka: Wollmeise merino 100% Skarabeus
Puikot: 4mm
"Hampaita" 42 kpl


Tässä kuvassa ollaan aika lähellä todellisuutta, yläkuvan sinisen pyseron väri korostaa sinisyyttä. Hitchhiker taitaa olla kaikille tuttu malli, sanon vain että oli hauska neuloa ja kietoutuu kaulalle kuin pieni nukkuva lohikäärme. (Nuot "hampaat" tuovat mieleen sellaisen Puff- lohikäärmeen selän.)


Malli: Icelandic Modern  Lace shawl, Evelyn A. Clark
Värit:  vaalea ruskea 1038, 50g tummempi ruskea 0885, noin 30g ja tumma ruskea 0867 noin 30g. Puikot 4mm pyöröt. 

Niin, onko tämä perinteinen vaiko moderni huivi? Äkkisilmäykseltä tämä islantilainen on tietenkin perinteisempi kuin yläkuvien Hitchhiker. Mutta todellisuudessa malli on ilmestynyt 2010 Knitting Iceland- nettilehdessä. Mallin on inspiroinut museossa nähty huivi.  

Ostin syksyllä 2010 kaksi ohjetta Knitting Iceland- lehdestä ja tilasin niihin langatkin. Kuitenkin neulominen venyi. Kauniin ja hyvin paljon käyttämäni Brynjan sain toki neulottua kohtuullisessa ajassa.Pidemmän aikaa blogiani seuranneet ovat varmaan huomanneet, että en ole kova pitsineuleiden tekijä. Tämäkin malli sai odotella aikaansa, jops niin kauan että huomasin ohjeen olevan nyt ilmaiseksi jaossa Ravelryssä! 
Malli on varsin selkeä ja lanka ohutta, karkeaa Islannin villaa.  Neulominen oli huomattavan paljon helpompaa kuin olin kuvitellut ja tuloksena on hyvin lämmin ja kivasti ylle istuva huivi. Tämä lämmittää kotioloissa mukavasti ihan perinteisesti hartiahuivina. 



Ja opin jotain uutta - miten mitoitetaan värien vaihtumiskohdat tyylikkäästi pitsihuivin reunaan ja tehdään huomaamaton  split splice join. 



maanantai 6. joulukuuta 2010

Unelmia ja ompeluhommia

Joskus sitä joutuu ihan töihin. Brynja oli helppo ja nopea neuloa, 5mm puikoilla ympyränä. Mutta sitten pitäisi pikkuisen ommella, että saa sen unelmien neuletakin.

Siihen olen tyytyväinen, että sain ommeltua valkoisen taitteen varan niin nätisti kiinni, että sitä ei näy oikealta puolelta, ja nurjallakin valkoinen ompeluun käytetyy lanka sulautuu kaistaleen väriin. Minäkö perfektionisti? No, joissain asioissa kyllä.

Sarjasssamme Neulominen, extremeharrastus ompelemme tänään ensimmäistä kertaa Lett-lopista 1 silmukan steekkiä kiinni ompelukoneella. Pisto oli suora ja pituus 1,5mm. Ompelin mustalla, sillä halusin nähdä mihin kohtaan ommel osuu.

Ja ihmeiden ihme - ihan nätti tästä tuli. Sitten osa 2: leikkaamme auki ja toivomme koko sydämestämme että ommel pitää reunan kiinni.

Pitihän se. Poimin silmukat ja neuloin kaitaleet. Ikävä kyllä ompeluhommat eivät pääty tähän.
Nyt pitäisi päättää, ompelenko valkoisen ripsinauhan peittämään tuon "leikkaussauman" ja sitten nepparit siihen kiinni. Vai osaanko elää risureunan kanssa, ja ompelen nepparit suoraan tähän neulelistaan kiinni?
Komentteja ja kokemuksia otetaan vastaan. Brynja nimittäin on kuivumassa pesun jäljiltä.