Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuletakki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuletakki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kovan onnen takki


"tuohon minä sen napin sitten laitan!"

Malli: Summer Festival, Gerogie Hallam
Lanka: Drops Baby Merino, noin 11 kerää
Puikot: kuka niitä enää muistaa… 3mm?



Tämän mallin piti syntyä kerran neulotuista ja puretuista langoista. Sitten tarvittiin lankaa pari kerää lisää. Kun jatkoin neulomista, huomasin noin 15 cm jälkeen että kappas - väriero on niin suuri kuin olisin raidan lisännyt! Ei kun purkuhommiin. Ja tilaamaan lisää lankaa. Varasto ei tällä kerralla vajunnut lainkaan.
Tämä mokoma sai jäädä odottelemaan pitkäksi aikaa, että edes viitsin laittaa päälleni. Sitten huomasin, että hihat ovat viimeistelypesussa venähtäneet liian pitkiksi…. Eikä tuntunut olevan aikaa hakea just hyviä nappejakaan, koskapa nykyisellä kylällä valikoima on kauniisti sanottua suppea.  Niinpä tämä takki on maannut kaapissa häpeämässä ainakin lokakuusta saakka. 

Ohje on huomattavan monisivuinen ja aika taiteellisesti kirjoitettu, mutta luotettava ja selkeä, kun vain tottuu erilaiseen kirjoitustyyliin. Lanka on tietenkin aivan ihanaa. Takin istuvuus on erinomainen, tämä rakenetaan hieman kuin Atelier - takki: ensin neulotaan hartiat, siiten siitä jatketaan hihat ja helma. 

Nuo hauskat pitsikuviot nopeuttavat neulomista - tylsä edestakainen sileä neule saa vähän jännitystä aina reikärivin kohdalla. Kovan onnen takki ei ole ohjeen sytä, vaan olosuhteiden. Olispa hauska joskus syyttää huonoa voitelua tai huutaa havuja, mutta nyt vain osui useampi pieni vastoinkäyminen tähän yhteen työhön. Lopputulos on toki kiva, pehmeä ja istuva. Vielä kun malttaisi etsitä napit ja ehkä lyhentää hihat, niin tämä voisi olla jatkuvassa käytössä. 

torstai 11. syyskuuta 2014

Viimeinen kesäneule uunista ulos!



Malli: 27. Jakku, Suuri Käsityö 7/ 2014
Lanka: Blend Bamboo, Hjertegarn - noin 8 harmaata ja vajaa valkoinen kerä
Puikot 3,4mm
Fiilis:  no nyt se on kuvattu!





Aloitin tämän neuleen heti heinäkuun SKn ilmestyttyä. Tämän langan piti päätyä toiseen projektiin, mutta se oli lopultakin liian ohutta. Lehdessä Teeteen langoista tehty söpö jakku tuntui hyvältä mallilta langan materiaalin ja tiheyden suhteen.

Neuloin takin vartalon tasona, mutta hihat suoraan hihanaukkoon. Otin hiukan mallia silmukkamääriin ja edestakaisten kerroksien rytmiin Ann Buddin Top-down Sweaters - kirjasta ja annoin palaa. Saumat eivät minua haittaa, mutta näin valuvassa materiaalissa ommeltu sauma voisi olla turhan paksu. Nyt olalla on juuri sopivasti ryhtiä eikä minun tarvitse tuskailla hihan istuttamisen kanssa.

Edustan pikku röyhelöt, voi hyvänen aika sentään… Virkkasin tarmokkaasti ainakin kolmeen kertaan lehden ohjetta varioiden, eikä jälki ollut nättiä. Otin sitten koukun haltuun ja virkkaisin kuten ajattelin - nyt nuo jo muistuttavat ohjeen valokuvaa! Frilloilla on edelleen taipumus nousta pystyyn ja "kadota" näkyvistä, joten ne täytynee ommella nurjalta puolelta varovasti vielä kiinni.

Takki ei ehkä ole aivan 100% minun tyyliäni, mutta lasken sen voitoksi kuitenkin. Sain neulottua hutilangoista vieläpä kauniin ja siistin takin. Seuraava valmis työ onkin vain pontevaa pingotusta vailla…

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Sateen todennäköisyys 20%


Puikot: 3mm 
Fiilis: Mahtava




Kompastuin toukokuussa Kauhavan Kangas- aitan, nyk. Lankava ovella uuteen tuttavuuteen. Lino on nauhamainen ohut pellavasekoite, jota on todella miellyttävä neuloa. Pesun jälkeen lanka hiukan leviää ja himmenee, mutta ei minun käsialallani muuta muotoaan. 
Sain mitä tilain: pienen, perusneutraalin värisen takkisen, jonka voi heittää t- paidan tai topin päälle kun kaipaa hiukan peittävyyttä. Kun olen itselleni rehellinen, tunnustan että kovin kirkkaan värisest kesäneuleet eivät vain ole minun juttuni. Halusin jotain kovin tavallista ja sellaista tästä tuli! Huomautan vielä että etukappaleet ovat tasamittaiset, yläkuvassa takki on hiukan kallellaan. Takaapäin tämä näyttää ihan tavalliselta pikku neuletakilta. 


Chance of Showers - eli sateen mahdollisuus - oli huikaisevan hauskaa neulottavaa. Takki rakennetaan niskasta alkaen sädemäisillä lisäyksillä, tasona neulottavilla hihoilla ja runsaalla ripauksella lyhennettyjä kerroksia. Kaiken kruunaavat vielä pitkät pitsireunukset. Kaikki tämä fingering -vahvuisella langalla tarkoittaa sitä että neuloa saa ja paljon. Mutta mihinkäs sitä tässä on kiire, helteisenä heinäkuun päivinä. 
Omaa pihaa minulla ei ole, mutta onneksi puistossa saa ihastella jasmikkeita ja köynöskuusamaa. 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesä kylmä, takki lämmin




Lanka: Istex Lett Lopi, kaarrokkeen pinkki on erikoisväri suoraan Islannista
Fiilis: Kiva takki, mutta… 

Olen aikaisemminkin tehnyt parhaani kehuakseni islantilaisen villalangan upeita ominaisuuksia. Kun on kosteaa ja tuulista, pitää isalannin villa neulojan sopivan lämpöisenä ja kuivana. Istuvan mallinen neule säilytää mukavasti kehon lähellä lämpöä, mutta tuulettuu polyesteri- fleecejä paremmin. 

Ainoa mutta tämän neuleen kanssa on sen reilu pituus. Voisi olla lyhyempikin, mutta koska neule on steekattu en aio muuttaa sitä enää. Ostin ohjeen ja langat suoraan Icelandic knitterin sivuilta keväällä, ja takki valmistuikin kai huhtikuussa. Poseerauskuvatkin on otettu silloin. 

Kaarrokkeen kuviointi on tribuutti Veera Välimäen Color Affection - huiville. Tämän ohjeen mukana tulee seikkaperäisesti suunniteltu koetilkun ohje. Tilkku neulotaan ohjeen langoilla ja sen avulla harjoitellaan niin lyhennettyjä kerroksia kuin steekkaustakin. Hieno idea! Vaikka et olisi koskaan aiemmin neulonut lyhennettyjä kerroksia tai steekannut, niin voit harjoitella. Ajatus on, että mallitilkusta tulisi pieni pussukka. Kurkkaa koetilkut Ravelrystä. 



Tätä mallia ja lankaa voin suositella varauksetta! Teille, jotka eivät perinteiseitä islantilaiskaarrokkeista pidä: tästä mallista löytyy kokoja melkein vauvasta vaariin. Mali on unisex ja suora, mutta ohje neuvoo tekemään naisten mallin kavennuksilla. Väriyhdistelmiä voi luova neuloja tehdä loputtomiin. Lett lopia ostaisin kuitenkin suoraan Islannista, vaikkapa Shopicelandic - sivujen kautta.





Tässä vielä kuva viime viikon maanantailta, lämmintä +12 ja kevyttä vesisadetta…Kovasti samanlainen kuin tulevan viikon sääennustus. Sainkin pellavaneuleeni kätevästi valmiiksi, mutta kyllä villa vain vie voiton. Takin selästä näkee, että se on napattu suoraan laatikosta. 



lauantai 21. kesäkuuta 2014

Takaisin puikoissa

Hei lukijani!

Siitä on ollut pitkä aika kun viimeksi postasin. Toivottavasti sinulla menee mukavasti ja neulominen innostaa? Tämä kevät 2014 on ollut varsin työntäyteistä ja kuormittava aikaa minulle, eikä energiaa, innostusta tai jaksamista bloggaamiseen ole ollut. Tuntuu että olen käynyt läpi aika mankelin, vaikka eihän töiden loppumisessa, muuton järjestelyissä ja asuinpaikkakunnan vaihtamisessa sinänsä ole mitään erikoista. Kovasti ne vain vaativat sitä energiaa, jota normaalisti käyttäisi luovaan toimintaan.

Mutta nyt - Prosessineuloja on takaisin puikoissa. Haluan blogata ja ideoita riittää. En ala tässä esittelemään kevään aikana syntyneitä tai keskeneräisiä projektejani, niiden aika on myöhemmin.

Toistaiseksi saa riittää kuva siitä mitä neulon juuri nyt - Heidi Kirrmaierin Chance of Showers- takkia pellevasekoitteesta. Lanka on uusi tuttavuus Kauhavan Kangas-aitasta, Alize Lino, 75% pellevaa, 25% viskoosia. Metrejä on 50g kerässä 170, joten lanka on fingering - vahvuista.



Voit uskoa, hyvä lukija, että neulominen huvittaa taas! Palataan taas pian uusin kuulumisin.

Prosessineuloja Mari

tiistai 21. tammikuuta 2014

Patagonia, Patagonia


Sanonnassa sanotaan, että "aika tavaran kaupitsee". Mutta entä jos yrityksistä huolimatta ei millään meinaa keksiä mitä tekisi laadukkaasta langasta? Siitä, jonka osti vuosia sitten tiettyä mallia varten. Joka ei sitten puikoilla ollutkaan hyvä idea. No, eihän siitä hienosta langasta voi neuloa mitä tahansa, pitää olla hieno malli…. 

Voihan sitä selata Ravelryä. Miettiä muita puseroita.Mutta kun kyseinen väri on lakkautettu. Ja lankaa ostettu nuukasti vain yhtenlaiseen malliin. Minäpä kerron, että sellainen lanka jää kauniisti varaston täytteeksi. Kun eihän sitä ihan mitä vaan voi niin hienosta langasta neuloa.



Inspiraationa malli 40. Kerällä - kirjasta suunnittelija Jonna Hietala
Lanka: Rowan Lima, 84% baby alpakkaa, 8% merino, % nylon
Sävy Patagonia, menekki kokoon 36" noin 400g
Puikot: olisiko olleet 4mm? 
Napit Drops, varastosta.

Fiilis: Suloisen lämmin



Kaikki lähti Kerällä - kirjan selailusta. Siinä muistutetaan miten mukavaa on neuloa aivan yksinkertaisia perusneuleita niistä laatulangoista - sillä perusvaatteita kuitenkin käytetään eniten. Kirjassa on ohje Rowanin Lima - langasta tehdylle neuletakille. Käytin sitä ponnahduslautana, ja sävelsin loput itse silmukkamääriä ja rakennetta myöten. Silti lopputulos on inspiraationsa näköinen ja oloinen, istuu vain paremmin minun ylleni. Tässä alemmassa kuvassa näkyy kauniisti Patagonia - värin heathered - efekti: lanka vaihtaa väriä hienostuneesti, ja näyttää ihan tummansiniseltä tietyssä valossa. 

Tämä takki ei ole kummallinen, vain minun mittojeni mukaan tehty alhaalta- ylös raglan. Ja toisaalta, tämä takki on aivan suloisen kevyt, lämmin muttei kuuma, pehmoinen ja mieluisa. Ennen kaikkea on tämän langan aiheuttama rimakauhu selätetty eikä hyvä lanka makaa varastossa. Ei hullumpaa, vaikka ihan tavallisen näköistä. 




keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Jackson creek cardi


Malli: Jackson creek cardigan
Suunnittelija Glenna c. Osta ohje tästä
Lanka: Drops Merino extra fine, siniharmaa
Menekki: 480g kokoon 37"
Puikot: 4mm
Fiilis: Kesä! 


Tämä on jo toinen Glenna C.n malli lyhyessä ajassa. Tykästyin Burrard - mallin vähän epätavallisiin "palmikoihin"  ja sama asia viehättää tässäkin mallissa. Langaksi valitsin tarkoituksella tosi pehmeän merinon, sillä tästä piti tulle kylmän kesän takki. Sellainen lämmin muttei hiostava... No kesä on tosiaan täällä ja niin lämpimänä että aivan heti en pääse tositoimiin tämän neuleen kanssa.



Pieni kömmähdys kävi nappien paikkoja laskiessa, sillä viimeinen nappi tuli jälkeenpäin neulottavaan pääntien reunukseen. Jos neulon tämän mallin uudelleen, teen reunuksen ensin, ja sitten nappilistat  "ylös asti" jolloin saan napinlävet täsmällisemmin. (Mielessäni on jo tulevaisuudessa sama malli villaisemmasta langasta. )
Tykkään valtavasti kauniista pääntiestä ja ylimäärinen väljyyskin saadaan kyllä kuriin valitsemalla pienempi koko. Tämä ihana kesäkeli on kyllä osasyyllinen neuleiden hitaseen valmistumiseen. Mielie tekee  liikkua ulkona ja nauttia kauniista säästä. Ja helteen tainnuttamana ei oikein neulominen suju. Olen kuitenkin edistynyt molempien violettien neuleiden kanssa, niistä lisää myöhemmin. 


tiistai 28. toukokuuta 2013

Keskeneräisiä

Jos startiitti on tauti, jossa aloitetaan aina vain uusia neuleita, niin mikä on sen vastakohta? Kun ei saa valmiiksi asti, vaikka puuttuisi vain nappi tai hiha? 


Sitä vain neuloo mielellään kolmea suuritöistä neuletta samaan aikaan, välillä vaihdellen. Oli tauti mikä vain, niin valmista saa täällä vielä hetken odottaa. Saattaa olla että  kaikki kilpailijat tulevat maaliin samalla ajalla, ts. valmistuvat yhtä aikaa. 


Usein blogiin kirjoittaminen on auttanut viimeistelemään sen liki valmiin työn, ehkä niin käy nytkin. Toivotaan näin.  Mahtavan lämmin keli vähän vastustaa neulojaa, sillä kukapa silloin villatakkia tarvitsisi? Vaikka pehmeästä merinosta onkin.

lauantai 11. toukokuuta 2013

White pine


Malli: White pine cardigan, Amy Christoffers
Lanka: Drops Karisma, 525g Väri nro 50.
Puikot: 3,5mm
Fiilis: No jaa. Ei se paha ole.




Se on tämä keli. Taivas pilvistä harmaana. Vihmoo vettä aivan jatkuvasti, joskus vähemmän, joskus enemmän. Joku kevät muka? Syksyltä tämä tuntuu. En halua lukea yhtä ainutta uutista siitä miten ihanaa on tuolla jossain eteläisessä Suomessa. Lähettäkää se aurinko tänne Perämeren rannalle! 

Turha odotella kauniita ilmoja neulekuvausta varten - laitetaan olkkariin vähän valoa ja otetaan tällaiset aika staattiset kuvat. Pitäis varmasti opetella vähän poseeraamaan :) 


Takki istuu ihan hyvin ja langan kirjava väri elää kauniisti pintaneuleessa. Kai tämä on työvoitto, sillä lanka oli jo neulottuna kertaalleen. Kannatti toki purkaa ja neuloa parempi malli. Mutta tätä samaa lankaa on nyt pyöritelty jo niin kauan, että uutuudenviehätys on tosiaan kadonnut. Ehkäpä takin viehätys tulee esiin tässä pikkuhiljaa. Nyt ei vain jaksa innostua. Onneksi työn alla on jo muita neuleita! 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Suomen kevät yllätti neulojan



Sovitaanko että kevät ja kesä saavat jo tulla? Otin yllä olevan kuvan tänä aamuna Oulussa siinä klo 7 maissa. Lunta tuli niin, että maa oli valkoinen kello 8 mennessä. Nyt iltapäivällä kaikki on onneksi sulanut. 


Mieleeni juolahti esitellä niitä neuleita, joita olen käyttänyt paljon menneenä talvena. Nämä kaikki ja pari muuta kaveria ovat päässeet jo pesun ja/ tai tuuletuksen jälkeen talviteloille. Linkit vievät tämän blogin postauksiin. ( Jos sinulla on kommentoitavaa, jätä kommentti tähän postaukseen, sillä vanhoihin postauksiin jäetyt kommentit jäävät piiloon - en saa niistä viestejä.)


Kuvassa ylhäältä alaspäin ovat

1. Vihreästä Alpacasta Lightweight pullover
2. Karismasta raidallinen kietaisutakki Quintet 
3. Nepalista harmaa Metro- neuletakki 

Nämä kaikki ovat olleet säännölisessä käytössä tänä talvena. Ohut alpakkainen perusragalan on helppo valinta koska vain. Kietaisutakki on ollut tosi kiva, erityisesti lyhyemmät hihat ovat mieleeni. Harmaa metro- takki on juuri sopiva kun tarvitsee hiukan lämmikettä - sehän on aina edestä auki. Oranssi Burrard lämmittää jo pelkällä värillään. 


2. Islantilaisen lampaan villaa, Lett Lopista Brynja- vetoketjutakki
3. Kaksinkertaisesta Alpacasta tehty norjalainen kaarrokeneule
4. Mustasta Alpacasta ja kirjavasta Fabelista tehty kaarrokeneule, oma sovellus

Näitä neuleita järjestellessä tuli tehtyä muutama huomio. 

1) Dropsin alpaca on ihan syystä lempilankojani. Odotan että toukokuussa on Dropsin perinteiset alpakkalankojen alennusmyynnit, sillä mielessäni on muutama malli, johon ostain mielelläni langat alennushintaan. 

2) Olen todellakin prosessineuloja. Jokaisesta valmiista neuleesta ei tule rakasta luottoneuletta, vaan paljon on neuleita päätynyt laatikkoon häpeämään, lahjoitettu, myyty kirpparilla tai purettu. Silti olen jokaisen neulonut mielelläni neulonut valmiiksi asti. 

3) Varastoa järjestellessäni ja kevät/kesäneuleita hakiessa huomaan että minulla on ehkä jopa vähän liikaa neuletakkeja. Tarvitsen kesäksi yhden tai kaksi pienempää neulepuseroa puuvillasekoitteesta.

4) Minun pitää hiukan hiljentää tahtia neuletakkien kanssa, ja neuloa välillä vaikka sukat tai huivi. Sillä se turkoosinkirjava neuletakki on nappeja vaille valmis! 


maanantai 18. helmikuuta 2013

Golden delicious cardigan


Malli: Golden Wheat Cardigan, Veera Välimäki

Minusta tämä on enemmän omenan kellanvihreä - siksi siis Golden Delicious

Lanka: Drops Nepal 8038 vaalea oliivi
Menekki 520g
Puikot: 4,5mm ja 5mm
Napit: Dropsilta nekin 
Fiilis: aika kiva tuli!



Tämä on toinen kerta saman mallin kimpussa - ensimmäinen versioni löytyy täältä. Käytin sinistä takkiani paljon, ihan takkina ulkona ja kotona pehmoisena kääriytymistakkina. Nyt se on kuitenkin jo venvähtänyt ja rikki rakastettu - kotona kehtaa pitää mutta muuten ei. 

Ostin tätä uutta Nepalin väriä Lumoavasta Langasta, mielessäni oli silloin toinen neule. Sitten välähti: miksi en neuloisi salonkikelpoista versiota niin mainiosta mallista? Eikä tässä pitkään nokka tuhisut näin paksuilla puikoilla. Ihan kuin olisi sen huivin jälkeen varastoitunut neule- energiaa. Tai sitten olin hyvin treenattu! Tein kuitenkin muutoksen: tämä takki on sileää neuletta, toisin kuin ohjeessa, joka on sileää nurjaa. 

Rakastan epäsymmetristä etuosaa, pehmoista kaulusta ja sitä että malli näyttää kivalta kiinni tai auki. 




Voin suositella lämpimästi kaikille kivaa, vähän paksumpaa neuletakin mallia etsiville. Oma lankani oli hiukan ohuempaa- tiheyteni oli 16s/ 10 sm, kun ohjeen mukainen tiheys on 15s/ 10cm.  Se oli helppo korjata hiukan laskemalla kokoja ja soveltamalla. 

maanantai 31. joulukuuta 2012

Burrarrd


Malli: Burrard,  Glenna C. julkaistu Twist Collective Winter 2012
Lanka: Drops Lima, 65% villaa, 35% alpakkaa
Menekki: 
Puikot: 4 ja 4,5 mm (?) 
Napit: Drops 20mm poltetut puunapit

Olen ollut oranssin neuletakin tarpeessa jo jonkin aikaa. Kun huomasin että Dropsin Lima - lankaan tulee uusi oranssi väri, tilasin sitä Lumoavasta Langasta takillisen verran. Suunnitelmissani oli neuloa yksi toinen malli, mutta Twist Collectiven ilmestyttyä alkoivat palmikot kiinnostamaan. 



Burrard oli helppo malli  neuloa, vähän toki piti tarkistella että saa oikeat käännöt oikeaan kohtaan, mutta pääasiassa kuviot ovat hyvin loogiset. "Palmikot" ovat aika erikoiset. Ne eivät ole aran - palmikoita, eivätkä oikestaan kelttiläisiä tai viikinki- palmikoitakaan. Silti, niissä on kaunis, polveileva rytmi.  

Dropsin Lima - lanka on erinomainen lanka palmikkoneuleisiin. Alpakka antaa hiukan pehmentävää pörröä, kierre on mukava ja palmikot erottuvat hyvin. Toki lanka ei ole laskeutuvaa, ei lainkaan, mutta tällaisen neuleen tuleekin olla istuva. Siksi neuloin mukisematta kaikki kappalet erikseen ja ompelin saumat. Saumat näet tukevat tällaisen neuleen mallia hyvin ja istuvuus paranee.  

Hihoista taisi tulla aavistuksen pitkät, muta en anna sen häiritä. Lämpimän (ja lämpimän värisen) neuletakin myötä kiitän teitä lukijani yhteiestä vuodesta 2012. 
Hyvää neulevuotta 2013 toivottaa Prosessineuloja! 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Aftur


Malli: Aftur, Istexin ilmaismalleja. 
Omat muokaukset: kaksisuuntainen vetoketju ja vyötärömuotoilut

Lanka: Istex Lett Lopi, ostettu shopicelandic.com

Puikot:  4,5mm
Fiilis: Rakkkautta vain.... 


Tämän islantilaisneuleen langat ovat olleet minulla jo vuoden, pari varastossa. Tänä syksynä tuli vahva olo siitä että tarvitsen toisenkin islannin lampaan lämpimästä villasta tehdyn neuletakin. Niin, sen harmaa - valkoisen Brynjan lisäksi. Tämähän on kauniin maanläheinen ja suorastaan värikäs. 


Tästä tuli rehellinen työvoitto: neuloin ensimmäisen version kaarroketta myöten valmiiksi ihan neulomisen hurmassa, kunnes epäilys iski. Sovitus sen vahvisti: väljää oli joka suuntaan viitisen senttiä liikaa. Omat muotoiluni näyttivät vain hassuilta ylisuuressa paidassa. Purkuunhan se meni, ja saman tien uusiksi. Muokkaukset tein suunnilleen samoin kuin Brynja- takissa: keskelle etu - ja takakappaleita.

Steekin tein keskelle ihan näppituntumalla. Vahvistin sen ompelukoneella, sillä vaikka tämä on tarttuvaista villaa, steekin leveys ei päätä huimannut. Neuloin eteen reunukset ja ompelin vetskarin tikkipistoilla. Otin näistä vaiheista valokuvia, kiinostaako ketään postaus aiheesta?

Valokuvat napattiin kylmällä parvekkeella. Olisin voinut poseerata vaikka kuinka pitkään, sillä tämä takki on suloisen lämmin, kun tuulee ja kosteus käy luihin ja ytimiin. Kaksisuuntaisella vetoketjulla voi sitten säätää kuinka paljon lämpöä itse tarvitsee. Viimeistelin neuleen huolellisella pesukka, jossa koetin houkutella sisäpuolen karvanpäitä tarttumaan kavereihinsa kiinni. Niinpä tämä takki ei pistele laisinkaan. Ensimmäinen Lett-Lopi neuleeni nimittäin melkein jäi käyttämättä, koska se kutitti niin paljon. Kevyen käsinpesun jälkeen ongelma poistui ja Brynja on ollut yksi rakkaimmista vaatteistani. Käyttöön tämäkin Aftur pääsee, rakastan Islannin lampaan villaa ja malli passaa hyvin.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Elisbeth cardi


Malli: Elisbeth cardi, Chic Knits. Koko 37"
Lanka: Cascade 220värissä Gris, Lumoavasta langasta
Menekki noin 400g, Puikot 4,5mm

fiilis: Mittasuhteet pielessä? 


Mainio malli neuloa, ohjekin superselkeä. Ensin helmaosa kokonaisena, sitten taka - ja yläsivuosat. Pienet hihat perään, ja shaalikaulus poikittain. Nappilenkit tehdään hienosti virkkaamalla, pysyvät varmasti paikoillaan. 

Vaan nyt taisi tehdä lanka tai kokovalinta tepposet. Tuntuu, että ylimääräistä on hiukan joka suuntaan liikaa. Yhtäältä halusinkin vähän väljemmän vaatteen, mutta toisaalta en haluaisi aivan hukkua tänne sisälle. Purkuun? Pitoon? Enpä tiedä. Ehkä pitoon, mutta vaikka vyön kanssa, jotta näyttää siltä että sisällä on ihminen. Toki nämä kuvat eivät näytä koko ihmistä, mutta vähän väljältä tämä neule vaikuttaa. 
Naamakin on syksyn kunniaksi harmaa ja väsynyt - hyvä siis, että sitä ei näissä kuvissa näy. Jatkan Louhittaren luolan Kurpitsa -langasta  sukkien neulomista ja jään tuumailemaan Afturin jatkoa. Se nimittäin meni purkuun ja on juuri saatu neulottua uudelleen. Steekkaus on seuraavana. 



Ai niin, tässä malissa on hauskat ketjupalmikot takana. Mielestäni onnistunut ratkaisu, sillä tämä ei ole mikään aran-neule kuitenkaan. 

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Raitaneule ja sen ohje


Malli: Raituri, itse "suunniteltu"
Koko: M, rinnanympärys noin 97cm, pituus 55 cm

Langat: Drops Alpaca luonnovalkoinen, noin 250g ja 
Drops Delight, väri 10 oliivi- ruoste-luumu, noin 150g
Puikot:3mm ja   3,5mm pyöröpuikko 80 cm ja 3,5mm 30 cm pyöröpuikko hihaa varten 
Muuta: silmukkamerkkejä, neula, napit.( Kuvassa olevassa neuleessa ei ole nappeja.)

Tiheys raidoittaen: 24s/ 10cm 


Neule raidoitetaan neulomalla  sileää neuletta, kaksi kerrosta Delightillä ja 2 kerrosta yksivärisellä Alpacalla. Tee näin:

Vartalo: Aloitetaan neule ylhäältä.  Luo 52 silmukkaa Delightillä. Erota silmukkamerkeillä 1 s etukappaleelle, 6 s hihaan, 38s selkää varten, 6s hihaan ja 1 s etukappaleeseen. 
Neulo raidoittaen,  lisää ragalansaumassa silmukkamerkkien  molemmin puolin jokaisella oikean puolen kerroksella 30 kertaa, sitten joka neljäs kerros 2 kertaa.  Jokaisella raglanlisäyskerroksella tulee 8 silmukkaa lisää hihan ja vartalokappaleiden saumoihin. 
Samaan aikaan muotoile etukappaleen v- aukko näin: Lisää etureunoihin joka 1s joka 4. kerros yhteensä 4 kertaa. Lisää sitten 1 s  molemmissa reunoissa jokaisella oikean puolen kerroksella 14 kertaa. Kun sekä raglan- että etukappaleen lisäykset on tehty, on silmukkamäärä takakpl 102s, hihoissa 70s ja etukappaleissa 51 s, yhteensä 344s. (Voit neuloa raglania pidemmäksi jos pituus näyttää sinusta lyhyeltä.) 

Vartalo-osan ja hihojen erottaminen: 
Ota seuraavalla kerroksella hihan silmukat odottamaan. Laita hihojen alle luotavien silmukoiden keskelle silmukkamerkki "sivusaumaa" varten. Neulo jatkossa keskellä oleva silmukka nurin, jatka muuten sileää raidoittaen. 
 Neulo etukappaleen 51s, laita hihan 70s apulangalle ja luo tilalle 12s, neulo takakappaleen silmukat, siirrä ihan 70 silmukkaa odottamaan ja luo 12s, neulo etukappaleen silmukat. Silmukkamäärä 228s.

Neulo noin 5 cm suoraa, aloita sitten vyötärömuotoilut. Kavenna sivusaumojen kohdalla seuraavasti: neulo 3 s ennen nurjaa sivusaumasilmukkaa, kavenna 2  ja neulo 1 s, saumasilmukka, 1s, ja toinen kavennus. Tee 5-7 kavennusparia noin 3 cm välein.  Sovita neuletta nähdäkseksi kavennusten tarpeen.

Neulo sitten suoraa noin 7 cm tai kunnes vyötärösi alkaa kaartua ulospäin - aloita sitten lisäykset. Lisää 1s päässä sivusaumasta 1 s sauman molemmin puolin yhteensä niin monta kertaa kuin kavensitkin. (Jos neulot takkiasi pidemmäksi, jatka lisäyksiä jos tahdot että takkisi menee myös kiinni.)

Kun neuleen pituus on 52cm ( tai halutun pituinen), katkaise Delight. Vaihda 3mm puikot ja neulo 14 krs ainaoikein Alpacalla, päättele joustavasti. 

Etureunan huolittelu: Poimi etukappaleen reunoista 3mm puikolla ja Alpacalla 3s jokaista 4 kerrosta kohti, neulo ainaoikeaa 10 krs. HUOM! Mittaa ja merkitse, sitten neulo 9-10 napinläpeä tässä vaiheessa. Omat napinläpeni ovat hyvin pieniä, vain 2 s levyiset. 

Hihat: Ota hihasilmukat  3,5mm puikoille apulangalta, poimi luoduista silmukoista 12s, yhteensä 82s. Merkitse hihan keskikohta silmukkamerkillä. 
Neulo raidoittaen suoraan 4cm,  kavenna 1 s päässä hihan keskikohdasta joka 8. kerros yhteensä 13 kertaa. 
Kun hihassa on jäljellä 56s, neulo suoraan kunnes hihan pituus on mieluinen. 
Vaihda 3mm puikot ja neulo 10 krs ainaoikeaa Alpacalla, päättele joustavasti. 

Pese neule käsin kylmässä vedessä, levitä kuivumaan. Päättele langapäät, ompele napit ja nauti raitaneuleestasi! 




Olen kirjoittanut tämän ohjeen parhaan kykyni mukaan. Sitä ei ole tarkistettu, joten käytä omalla riskilläsi.  Kysy kuitenkin, jos on kysyttävää. Tämän ohjeen myynti, kääntäminen ilman lupaa ja kaupallinen käyttö - kuten myös ohjeen kuvien käyttö - on kielletty. 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tuo ontto tunne

Tiedättehän, se kummallinen epäuskoinen tunne joka valtaa neulojan, kun uuden neuletakin hihasta puuttuu enää pari senttiä ja ranneke. Työhön pitäisi liittää uusi kerä. Kerä, jota ei vain löydykään kädenkääntessä sieltä mihin kuvitteli sen jättäneensä.


Tunnelmat ovat kuin  pienellä oravalla, jonka käpy on hukassa - ei jäässä sentään. On sunnuntai-ilta, ja pian tulee taatua neuleohjelmaa, Neiti Marplea 90 minuutin verran Ylen tv1:seltä. Ei huvittaisi neuloa sukkia, kun voisi saada tämän viikkoja tuloillaan olleen takin vihdoin neulottua valmiiksi. Lankaa pitäisi olla kotosalla yli tarpeen, vaan missä kummassa lymyävät 2,5 kerää luonnovalkoista Dropsin Alpacaa ?  
Urheilutermein: jäämme näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kesäpitsi


Lanka: Drops baby Merino, menekki kokoon 37" 230g
Puikot: 3,5mm Knit Picks irtopääpyöröt 

Kesällä pitsineuloneulonta pääsee vauhtiin. Tämän neuletakin pitsi näytti ensin silmääni sellaiselta, että miten tuosta mahtaa selvitä. Onneksi ei tämän helpompaa neulottavaa pitsiä taida edes ollakaan, samaa riviä toistetaan, aloituskohtaa vaihdellen, koko ajan!


Väri on "iloisen harmaa" mutta tylsä minä ei keksinyt sen parempaakaan. Aivan vitivalkoinen on liian hieno, pastelleista ei aina tiedä ja keväällä lankaa ostaessani eivät tummat värit houkutelleet niin yhtään. Vaalea harmaa on aika neutraali ja siksi monikäyttöinen. Kuinka turvallista! 


Neule on aloitettu takakappaleen helmasta ja neulottu ylöspäin. Hihoja varten luotiin silmukat, ja kaula-aukkoa varten pääteltiin. Yhtenä kappaleena neulmoisessa oli todella apua Knit Picksin vaihdettavista kaapeleista ja stoppareista:  oli helppo vaihtaa pidempi kaapeli hihoja varten, ja jättää sopivassa kohdan silmukoita lepäämään lyhyelle kaapelille, jossa on  stopparit päissä. 



Takin on tarkoitus olla aika avonainen edestä. Lanka ja neulos on todella joustavaa joten tätä on helppo nykiä ja venytellä. Istuvuus kun ei ole se kaikkein parhain, koska muotoiluja ei ole. Suositukseni onkin neuloa joko reilusti suurempi  koko vähän joustavattomasta langasta, tai valita oikein joustava lanka. 


Neulekuvat ovat tällä kerralla aika ankeita - harmaata ja tummaa sinistä. Kun ei ole sitä romanttista kukkamekkoakaan, sellaisen päällä tuo neulekin olisi omiaan. Lisään siis väripilkuksi mökkireissulta otetun kukan. Olen pikkuhiljaa keräillyt neuleinspiraation lähteitä ja niistä ei onneksi väriä puutu. 

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Cinnie


Malli: Cinnie, pitkä versio
Ohje ostettu Chic knits, tekijä Bonne Marie Burns
Lanka: Drops Muskat, väri 76. Menekki 36" kokoon 355g
Puikot: Oliskohan olleet 4mm? 
Fiilis: Joko tätä tarkenee käyttää?


Bongasin Cinnien Ravelryn uusien mallien feediä seuraillessa. Olen aikaisemmin neulonut Chic Knitsin ohjeella kivan, modernin palmikkohupparin ja jaksan aina ihailla malliston kivoja ideoita. 

Cinnieen minulla oli jujuna tehdä farkun väriin sopiva, t- paidan tai trikootopin päälle heitettävä kesäjuttu. Jos on oikein lämmintä, ei ihonmyötäinen nakinkuori ole se kaikkein mukavin asu - sitä kaipaa vähän peittävyyttä joskus! Siihen tämä sopii hyvin. Ohjeessa on myös  lyhyt, boleromainen versio, se voisi olla aika kiva lisä kaappiin myös.  Minusta tämä malli on niin nätti, että sopisi myös kesämekon tai juhla-asun pieneksi peitteeksi, sopivassa värissä tietenkin. 


Neule aloitetaan takaa keskeltä pystyn kaiteleen neulomisella. Sivut tehdään yksi kerrallaan, pomitaan silmukat kaitaleesta ja sitten luodan etuosan silmukat. Alaosan silmukat poimitaan seuraavaksi ja neulotaan helma, kaiken kruunaa resori eteen. 
 Mallineuleet ovat tosi kivat, erittäin helpot painaa mieleen. Niinpä pitsin neulominen on varsin leppoisaa. Mitä nyt puuvillalanka ottaa vähän käsien päälle, sama juttu on työn alla olevassa pellavasekoite- neuleessa. Onneksi ei sentään tule kädet niin kipeäksi, että ei voisi neuloa lainkaan! 

Muskatin voisi hyvin korvata Novitan Tenneseellä, mutta kuulin huhun, että Tennessee poistuu Novitan valikoimasta! Lukija, osaatko vahvistaa tai kieltää tätä? Tuntuu, että Tennesee on ollut "aina" Novitan kesälaaduissa. Ikävä kyllä epäilen vahvasti että sen korvaava lanka on askel alaspäin - mutta sen toki näkee sitten joskus tulevaisuudessa. 



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kolea ja vähäluminen

...se suomalainen kesä, nääs. Tarvitsin ihan selvästi ohutta, pirteän väristä neuletakkia. Sellaista, jonka voi kiskaista t- paidan päälle, kun keli onkin kylmempi kuin ikkunasta katsomalla voisi luulla.  Pientä takkia,  jonka voi näppärästi survoa laukkuun, jos oikein porottaa. Värinkin pitäisi aivan selkeästi olla joku iloinen, joka sopisi hyvin laajan mutta pääosin sinisen sävyisen vaatevalikoiman kanssa.

Näistä tarpeista syntyi oma versioni Criasta, olkaapa hyvät:


Tuuli tekee kuvaamisesta aina yhtä hauskaa... Mutta. Tuulessa kuulee taas lehtien kahinaa, äänen jota olen jo ehtinyt kaivata. 


Malli: Cria, Ysolda Teaguen kirjasta Little Red in the City
Lanka: Drops Alpaca, menekki omaan kokooni 260g
Puikot. 3,5mm 
Tismalleen sopivat napit Nappi- Kikasta
Fiilis: voi juku, tästä tuli aika kiva! 

Crian neulominen vaatii uskoa. Koko takki neulotaan yhtenä kappaleena, mutta aloitusta varten neulotaan kaksi pientä kaitaletta, yksi kummallekin olalle. Niistä sitten kasvaa hiljalleen etu - ja takakappale - ja hihan pyöriöt. 
Loppumatkan huristelin helmaa kohti vain kevyesti lisäillen, mutta kirjassa neuvotaan selkeästi miten tehdä esim. neuleeseen rintamuotoilut, jos rinnanympärystä on hiukan enemmän. Minä lisäsin hiukan ohjeesta poiketen sillä halusin että takin napit menvät koko matkalta kiinni.  Ja ohjeessa kokoja todellakin riittää, 17 eri kokoa alkaen ry 71 cm ja päätyen ry 152,5 cm!  Voin suositella kirjaa jokaiselle joka tuskailee istuvien neuleiden kanssa, sillä siinä on hyvät neuvot mallien muokkaukseen + kauniita neuleohjeita. 


Hihanpyöriöt pussittavat tarkoituksella! Neuloin hihat omaan makuuni sopiviksi: ohjeen lyhyt hiha korostaisi kuulantyöntäjän olkavarsiani, ja pitkä hiha taas päätyisi käytössä aina rutatuksi puoliväliin kyynärvartta. 

Olen viime aikoina ommellut aivan neulat punaisina. Uusi saumuri ( Bernina 700D) sai innostuksen palaamaan, yhdessä kivan japanilaisen kaavakirjan kanssa. Kirjan nimi on Simple modern Sewing: 8 patterns to make 25 favourite garments. (Klikkaa tabia preview, niin näet hiukan lisää malleja.)
En kuitenkaan halua laittaa ompeluksiani tänne, ja mietinkin pitäisikö perustaa vallan sisarblogi. Uutta blogia taas  sietää tuumia perusteellisesti, joten toistaiseksi pidän ompelukset odottamassa hetkeään...