Näytetään tekstit, joissa on tunniste retriitti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retriitti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Portti 2012



Auringonlasku Marjaniemessä perjantaina


Perjantai-illasta sunnuntaille olin Pohjoisen neuletreriitissä PORTTI 2012:ssa. Hailuoto on upea paikka - sellainen, jonne kaipaa uudelleen takaisin. 
Retriitn teemana oli tänä vuonna villapaita. Ohjelmaan kuului mahtava selonteko aidon tikkuripaidan historiasta ja sen omaleimaisista piirteistä. Oli hienoa kuulla paidasta aivan lähteestä saakka ja nähdä monta erikoista  ja hienoa yksityiskohtaa ko. paidasta aivan omin silmin. 


En onnistunut ottamaan retriittirakennuksesta  kuvia - oleskelimme ja majoituimme majakasta hiukan oikealle, vanhassa luotsirakennuksessa. Mukavan yhdessäolon ja kiiinnostavan ohjelman lisäksi oli aivan fantastista päästä välillä ulos tuulettumaan. Kaunis paikka ja hieno sää houkuttelivat kävelemään merenrantaan.


Ja iltasella näin majakan valon syttyvän auringon laskiessa. Ikävä kyllä en hoksannut käydä tunnelmoimassa tähtitaivasta ja majakkaa yöllä. 


Pääsimme opastetulle käynnille majakkaan - kapeat portaat vievät huipulle, jossa on tämän kallis ja monimutkainen valolaite. 



Mutta valoa riittää Hailuodossa muutenkin. Koko taivas ja maa hehkuu auringonlaskun aikaan niin hienoa valoa, että pikkukamerallakin saa näin kauniita kuvia. 


Auringonlaskut olivat hienoja molempina iltoina. Marjaniemessä hurisevat tuulimyllyt, ja niitä näkyi myös lauttarannassa. Lauttamatka olikin jännä kokemus, merivesi vain pärskyi mennessä kasvoille. 
Ostin Luovon Puojista matkamuistoksi itselleni Satup - kassin, johon on painettu lautan säännöllinen aikataulu. Puoji on auki kesäisin ja sieltä kuten myös nettikaupasta löytyy muun muassa aitoja tikkureita  ja niistä sovellettuja hinoja hattuja ja lippiksiä. 


Majakka ja luotsit liittyvät Marjaniemen historiaan kiinteästi. Oppaan mukaan Ouluun tulevat laivat työllistävät luotseja yhteensä noin 1000 luotsauskertaa vuodessa. Kuvassa luotsin laiva - pilot tarkoitaa nimenomaan laivan luotsia, eikä alkuperäisesti lentokoneen pilottia tai tv- sarjan koejaksoa taikka uuden asian koemielessä tehtyä projektia. 


Niin, se neulominen? Ja mahtava yhteishenki? Valtavasti uusia ideoita, lankoja, malleja, materiaaleja, välineitä? Vanhoja ja uusia tuttavuuksia? Sitä neulomista ja kehräämistä? No niitä kaikkia oli tientenkin paljon. Tarvitseeko sitä edes sanoa - tai jakaa kuvin. Tiedätte kyllä. Jos ette, tulkaa ensi vuonna kokemaan tämä hurmaava paikka. Jäin siihen käsitykseen että ehkäpä täällä neulotaan ensi vuonnakin.