Näytetään tekstit, joissa on tunniste Drops. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Drops. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kovan onnen takki


"tuohon minä sen napin sitten laitan!"

Malli: Summer Festival, Gerogie Hallam
Lanka: Drops Baby Merino, noin 11 kerää
Puikot: kuka niitä enää muistaa… 3mm?



Tämän mallin piti syntyä kerran neulotuista ja puretuista langoista. Sitten tarvittiin lankaa pari kerää lisää. Kun jatkoin neulomista, huomasin noin 15 cm jälkeen että kappas - väriero on niin suuri kuin olisin raidan lisännyt! Ei kun purkuhommiin. Ja tilaamaan lisää lankaa. Varasto ei tällä kerralla vajunnut lainkaan.
Tämä mokoma sai jäädä odottelemaan pitkäksi aikaa, että edes viitsin laittaa päälleni. Sitten huomasin, että hihat ovat viimeistelypesussa venähtäneet liian pitkiksi…. Eikä tuntunut olevan aikaa hakea just hyviä nappejakaan, koskapa nykyisellä kylällä valikoima on kauniisti sanottua suppea.  Niinpä tämä takki on maannut kaapissa häpeämässä ainakin lokakuusta saakka. 

Ohje on huomattavan monisivuinen ja aika taiteellisesti kirjoitettu, mutta luotettava ja selkeä, kun vain tottuu erilaiseen kirjoitustyyliin. Lanka on tietenkin aivan ihanaa. Takin istuvuus on erinomainen, tämä rakenetaan hieman kuin Atelier - takki: ensin neulotaan hartiat, siiten siitä jatketaan hihat ja helma. 

Nuo hauskat pitsikuviot nopeuttavat neulomista - tylsä edestakainen sileä neule saa vähän jännitystä aina reikärivin kohdalla. Kovan onnen takki ei ole ohjeen sytä, vaan olosuhteiden. Olispa hauska joskus syyttää huonoa voitelua tai huutaa havuja, mutta nyt vain osui useampi pieni vastoinkäyminen tähän yhteen työhön. Lopputulos on toki kiva, pehmeä ja istuva. Vielä kun malttaisi etsitä napit ja ehkä lyhentää hihat, niin tämä voisi olla jatkuvassa käytössä. 

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kevyttä koukuttelua

Lanka: Drops Big Delight väri 08, hiukan alle 2 kerää
Koukku: Nro 6



Joku päähänpisto se oli. Tapahtui aikaisemmin syksyllä Tapion kaupassa Päntäneellä. Ihan siinä Big Delight-hyllyn edessä. 

Aikomukseni oli tehdä huovutetut tossut Big Delightistä. Sitten muistin että se virkattu kauluri näytti myös hyvältä. Joten kaulurilangat lähtivät mukaani. Tämä on pehmeä ja muhkea - saan kiedotua kaulan ympäri 3 kertaa ihan vaivatta. Virkkaaminen vaatii hiukan kärsivällisyyttä, sillä tämä on aika iso. Ne "aallot " eivät ehkä kuvasta näy, mutta pitkien pylväiden rytmi tekee tosiaan pinnasta hauskasti mutkittelevan. Tykästyin näihin väreihin ja kiedon toisinaan huivin niin, että näen lempivärini. 



Tämä pusero odottaa vain viimeistelyä. Minusta tuntuu että kaapistani puuttuu rentoja villapuseroita, sellaisia, jotka nykäistään takin alle lämmikkeeksi. Neuloinkin sitten sellaisen varastolangoista ja lehtihyllystäni löytyneestä mallista - hyvä! Hassuahan se on, jos ei käytä sitä mitä on hankkinut. Palataan asiaan pian, nyt lapasia neulomaan. 

maanantai 1. syyskuuta 2014

Glaize ja Cotton merino


Malli: Glaize, Robin Melanson

Lanka: Drops Cotton merino, 350g
Puikot 4mm


Tässä oma, simppeli versioni Glaizesta. Aion aikaisemmin tehdä langasta jotain muuta - kieltämtättä tämä malli olisi kauniipi sievästi melereratusta langasta. Hihoista jätin pois "salmiakkikuviot", sillä uskon että nämä ovat minulle edullisemman näköiset. Ohje on TC:n tapaan selkeä ja helppo neulottava. Tässä mallissa saumat ovat omiaan: joustavalle puserolle saadaan ryhtiä, ja syvän halkion vuoksi neulomaan joutuisi joka tapauksessa edes-takaisin. 

Muuten tykkään kovasti puseron mallista: laskettu pääntie napeilla ja hiukan vajaamittaiset hihat ovat lempiasioitani puseroissa! Cotton merino taas on ensiluokkainen uusi tuttavuus: pehmeä, sileä, kevyt mutta lämmin lanka. Sillä on muuten upea värikartta, oletteko huomanneet? Lanka on pyöreää ja paksumman tuntuista kuin moni muu DK:na myytävä lanka. Sopisi siis pehmoisiin ympäri vuoden käytettäviin  puseroihin ja asusteisiin. Lanka on lisäksi superwashia, mutta vailla villaisen SW - langan liukkautta. 

Tämä neule sai alkunsa jo kylmän kevään aikana, mutta niin vain sai odottaa tänne saakka nappeja ja valokuvausta. Koitan jatkaa näiden viittä vaille valmiiden viimeistelyä, vaikka puikoilla on juuri nyt ainakin 4 eri työtä.

Ja vielä psst kaikki Etelä- Pohjalaiset neulojat: Seinäjoen Tikkuajien neuletapaamisesta tiedotetaan omassa blogissaan. Blogi sen vuoksi, että kaikki eivät ole FB - aktiiveja ja kommentointi onnistuu ilman kummempia kommervenkkejä.

maanantai 4. elokuuta 2014

Seacoast


Lanka: Novita Kaisla, noin 5 kerää
Puikko: 4,5mm 
Fiilis: erävoitto


Ylemmässä kuvassa värit ovat hienosti rikkaat, todellisuus on jossain näiden kahden välillä. 
Seacoast on ylhäältä alas neulottava, perinteisesti säteittäin lisättävä neule, jota ei ole tarkoitettu pysymään olkapäillä. 

Kuvittelen, että tavallisena kesänä tämä neule on passeli puettava vaikka bikinien ja shortsien kanssa, vilpoisan unitiretken jälkeen. Nyt, liki 30 asteen lämmössä …sanotaanko vaikka, että ei ole tukalan kuuma, mutta ei varsinaisesti ole neulekeli. 

Fiilis on hiukan plääh, johtuen ehkä siitä että ostin langan päähänpistosta. Kuvittelin neulovani erään idean mukaisen puseron jo pitkään varastossa olleesta ohjeesta, mutta se ei ottanut tuulta alleen.  Jostain takavasemmalta kuului sellainen naputtava ääni, joka sanoi että "kyllä se lanka on nyt vaan neulottava, ei saa kasvattaa lankavarastoa" ja Seacoast tuntui sopivan. 

Helppo ja joutuisa oli neuloa. Laskeutuvammasta, tyylikkäämmästä langasta tämä olisi aika kiva malli. Toki täytyy huomioida, että kaarroke on erittäin venyvä. En silti ole erityisen tyytyväinen, mutta ei kai sitä jokainen neule voi olla ihan napakymppi? Eikä tuota tiedä miten paljon tämä pääsee vielä käyttöön. 



Lanka: Drops Bomull- Lin, noin 3,5 kerää
Koukku: 3,5?? 
Fiilis: Tosi hyvä!

Siitä ikimuinoisesta Bomull- lin:istä tuli kuin tulikin kiva kassi. Mallikuvio on erittäin helppo muistaa ja minun silmääni kaunis. Tämän mallin lankavaihtoehtona on Dropsin Paris, josta löytyy varmasti jokaiselle lempiväri - tosin minä kiinnostuin niistä uusista jeans - väreistä. 

Olen tässä ohella aloitellut Virkkuri 2 - kirjasta tonkkaa, mutta Mopparin virkkaaminen ottaa todella kovasti käsiin. Siispä se saa edetä vähän kerrallaan. Kirjopussukka on virkattu, mutta odottaa vain kasaan ompelua. Sen valmistumista hidastaa sopivan nahkaremmin löytäminen, minun kohdalleni kun ei osu kirppiksellä niitä sopivia vöitä. 

torstai 16. tammikuuta 2014

Lintulapaset


Malli: Lintulapaset,
Eva Trotzigin kirjasta Lämpöisiä lapasia ja suloisia sukkia

Lanka: Drops Fabel valkoinen ja sininen, muutama metri kirkkaan pinkkiä sukkalankaa
Puikot: 2mm minipyöröt ja sukkapuikot peukaloihin



No vihdoin! On aika hienoa että näillä leveyksillä on nähty aurinkoa jo useana päivänä. Toistaiseksi en ole ollut kotona  päivänvalon aikaan, mutta pian sekin on mahdollista. Päivähän pitenee kukonaskelin eikä harakan askelin. Vaikka harkaoita on  näisstä tämänkertaisissa lapasissa. Ja pian on taas tilaisuuksia ottaa neulekuvia päivänvalossa. 

Nämä lapaset näin kirjan kannessa ja se oli menoa se. Sain kirjan kohtuullisesssa ajassa kirjastosta. Kirjassa on useita kauniita malleja, ja jokaisella on oma kertomuksensa. Kaikki ohjeet eivät sovellu aloittelijoille ja osaan kaipasin lisäselvennystä. Toisaalta kirjasta löytyvä myös hyvät perusohjeet joista on helppo aloittaa. Kokonaisuutena kirja on tosi viehättävä ja kauniisti valokuvattu. (Minulla on muutama muu kirjan malli vielä mielessäni.)

Neulomisesta ei sitten juuri ole kerrottavaa. Koko on 2mm puikoilla sopiva pieneen naisen käteen. Lankaa kului yhteensä 50g. Halusin neuloa nämä sukkalangasta, sillä lapaset voivat oikeasti kulua rikki - ja näitä valkoisella pohjalla olevia täytyy pestä usein. 

Seuraava neulomus  (tai pari sellaista) on valmiina. Vielä ne pikku jutut, parit langanpäät ja silmukoinnit. Niin, ja se valokuvaus. Katsotaan, paistaako aurinko viikonloppunakin. 

tiistai 19. marraskuuta 2013

Virran viemää eli kahden projektin vanki


Se innostus, kun se iskee on vaan pakko päästää irti ja antaa virran viedä. 


Muuta syytä ei minulla ole. Olen virkannut ja sommitellut ja vielä jaksaa jaksaa tehdä. Ihan tosissani kokeilen eri värisiä kukkasia vierekkäin ja ihmettelen kokoamisohjetta. 
Eihän minun pitänyt nyt aloittaa virkkaustyötä? Tai ylipäätään virkata mitään usemmasta palasta. 


Kun on se edellinen innostuspusero jo näin pitkällä. Tuleekohan siitä kuitenkaan tarpeeksi kiva? 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Testit läpäissyt pipo


Malli: Skinner hat, Ravelryssä
Lanka: Drops baby merino, aloe 1 kerä
Puikot: 3,5mm


Tätä pipoa on testattu syksyissessä kelissä jo parin- kolmen viikon verran. Se on kiskaistu laukusta päähän sateella ( suojaa kivasti syksyn tihkussa), tuulessa( pitää kutrit kurissa jopa oululaisessa kelissä) ja pikkupakkasessakin. Lanka on hyvä pipolanka, ei kutita ja on tasaisen pehmeää. Superwash takaa sen että peseminen ei jännitä liikaa. Minulla on aika lailla pipoiksi sopivia jämälankoja, onneksi sain näin supistettua lankavarastoani. 


Malli on helpo oppia ja siksi nopea neuloa että män tekee parissa päivässä- eikä tosiaan tarvita 48 tuntia neulomista! Oikean talven myssyt ja pipot saavat olla vähän paksumpia, mutta "välikausipipo" on tosiaan tarpeen. Tämä on "Kahden euron pipon" kanssa  päässyt säännölliseen käyttöön.

Lukijani, onko sinulla mielessä joku kiva pipomalli jonka olet juuri neulonut  tai aikeissa tehdä? Pidätkö tiukasti istuvista vai myssymäisistä pipoista enemmän?

torstai 31. lokakuuta 2013

Melkein gorillan kädet


Ptäisi varmaan mennä mallikurssille. Tai alkaa vuokraamaan nättejä vaatteita neulekuvien "stailausta " varten. Tuntuu taas sitä että neulekuvissa ei ole kivaa ideaa ja kädet vaan roikkuvat olkapään jatkeina. No, eivät ainakaan roiku polvissa, mutta silti sitä tuntee olevansa aika gorilla joskus. Asia varmaan korjautuisi ottamalla vielä 10 kertaa enemmän kuvia... mutta muistan tämänkin kuvauskerran, aika kiireellä tuolla tuulessa taloyhtiön pihalla hypittiin.  

Aika kauna olen näitäkin kuvia seisottanut valokuvakansiossa, ajatellen että ehkäpä ne parantuisivat  odottamalla. Ihme kyllä en jaksa kuitenkaan viritellä uutta kuvauskertaa, joten olkoon näin. 



Malli: Agnostura, Ysolda Teague. Kirjasta Little red in the city
 Lanka: Drops Merino extra fine, noin 350g
Fiilis kiva malli, mutta onko onnistunut neule? 


Tässä kuvassa näkyy mainiosti kuinka "takakavennukset "  ovat hiukan liian alhaalla. Lieneekö syynä venyvä neulos vaiko mittausvirhe, sama kai se. Periaatteessa Agnostura on mahtava: merino sopii kuin  nakutettu kierrettyihin silmukoihin, yksityiskohdat ovat kauniit ja mali helppo neuloa. Silti se jokin puuttuu ja varsinkin näistä kuvista.... 
Tiedän että moni kommentoija ottaa itsekin neulekuvia. Onko teillä jotain patenttiratkaisua,  käsien asentoa, paikkaa tai muuta niksiä, jolla saa mainiot neulekuvat? Vnkkejä otan kiitollisena vastaan. 

torstai 17. lokakuuta 2013

Kupla-lapaset


Malli: Kupla -lapaset, 
Lanka: Drops Karisma väreissä 45, 50, 60, yhteensä 70g
Puikot: 3,5mm
Fiilis: Mainiot! 


Kuvista näkee että lapaset ovat olleet jo hetken valmiina. Tänään satoi komea, ainakin kolmen tuuman syvyinen ensilumi tänne Perämeren rannalle. On aika hauskan näköistä kun maa on valkeana ja osa puista vielä keltaisia lehtiä täynnä. 

Kuplat olivat hauskat neuloa! Tekniikka on tosi koukuttava - yhden kuplarivin jälkeen ei mene kuin hujaus ja taas pääsee pudottamaan silmukoita. Minulla on pienet kädet ja neuloin peukalon jälkeen vain 7 riviä kuplia ennen päättelyä. Langat löytyivät omista varastoista. 
Nämä voivatkin olla tämän syksyn edullisimmat  lapaset: ilmainen ohje ja langat jemmoista! Neulominen on hauskaa ja tulos kuohkean lämmin... miten näistä voisi olla tykkäämättä? 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kahden euron pipo


Pipo omalla ohjeella, mutta inspiraatio 
Materiaalikulut 1 kerä Drops Alpaca Silkiä, hinta 2,65€
Menekki pipoon oli 19g, noin 2€
Fiilis: todella kiva!



Etsin Oulun Käsityömessuilta Rowanin uutta Angora Haze - lankaa. Nähtyäni Kalastajan Vaimon kauniin beanien päätin että sellaisen minäkin tarvitsen. Vuosien takaa oma lempimyssyni on juuri angorasekoitteesta tehty, suora, ohut pipo. Näillä alkusyksyn viileinä ja tuulisina päivinä kevyt myssy on ihan paikallaan. 
Angora Hazea ei osunut haaviini, mutta Kippovalimo Böökin standilta otin testiin yhdesä neuleystävän kanssa Dropsin Alpaca Silkiä. Langat vastaavat toisiaan metreissä, vaikka vaikutelma on varmasti  vähän erilainen. Alpakan pörheys on himmeää, mutta pohjan kaunis kiilto tulee oletettavasti silkistä. Lanka on tavattoman pehmoista, ei kutita lainkaan! 


Pipoa voi pitää näinkin, tosin jätän tämän tyylin hyvin paljon itseäni nuoremmille. 

Haluatko tehdä samanlaisen? 

Luo noin 90s 4mm lyhyelle pyöröpuikolle. Minun tiheyteni on 20s/ 10cm. Pipo kyllä venyy käytössä!

Neulo suljettuna neuleena, ensin 1o 1n 6krs. Merkitse kerroksen aloituskohta. Neulo sitten sileää neuletta noin 22cm. 
Aloita kavennukset tähtimäisesti vähän tähän tapaan: kavenna joka 10. silmukka, neulo välikerros. Kavenna nyt joka 9. s, mutta sijoita kavennukset edellisten kavennuksien puoliväliin. Älä siis kavenna samassa kohdassa kuin edellisellä kerralla! Neulo välikerros, ja kavenna nyt joka 8. silmukka, sijoita kavennukset edellisten väliin. Neulo taas välikerros. 

Kavenna tässä kohdassa silmukat loppuun. Neulo kaksi yhteen, kaksi oikein. Seuraavalla kerroksella kaksi yhteen, yksi oikein. Kaksi kerrosta kaksi yhteen. Jäljellä jää alle 10s. Jätä pitkä pätkä lankaa ja katkaise, päättele päälaen loput silmukat ja päättele langanpäät. 

Mallaile peilin edessä uutta edullista pipoasi! Jäljelle jääneestä langasta voi neuloa vaikkapa testitilkun neulepuseroa varten... 

Ohje on aika summittainen, mutta eiköhän siitä selvän saa. Yhtä myssyä ei kannata kovin jännittää vaan neuloa vain! 
Voit tarpeen mukaan luoda vaikka 95s, jaa kavennukset suunnilleen tasan samalla idealla. Lanka ja neulepinta on kauniin huopamaista, eikä siitä huomaa jos joku kavennuskohta ei olekaan tismalleen symmetrinen.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Wrapped in leaves


Malli: Wrapped in leaves, kirjasta Botanical Knits.
Suunnittelija: Alana Dakos
Lanka: Drops Lima tumma turkoosi, noin 330g
Puikot: 4mm 
Väri on luonnossa ihanan kirjava turkoosi. 


Syksy saa, ja sen mukana tarvitaan lämmintä kietoutumishuvia. Ostin langat tähän huiviin jo joku aika sitten, nyt  niistä tuli aivan muutamassa päivässä huivi. 
Dropsin Lima on mainio lanka: villaisa, vähäsen  pörröinen ja tiheys on hyvä moniin neuleisiin. 
Malli on helpoista helpoin: Aloitetaan niskasta ja lisätään sopivasti. Alareunan silmukat jätetään puikolle ja lehdet neulotaan edes-takaisin yksi kerrallaan, kunnes reuna loppuu.  

Näissä valokuvissa on kokeiltu vastavaloon kuvausta. Jos tarkkaan katsoo, erottuu langan pieni "pörröisyys" ääriviivojen kohdalla. Syksy on joskus todella kaunis, ja vaikka valo vähenee voi kirkas päivä olla ihan huikaisevan hieno. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Inspiraation iskuja

Ihan vain tulin kertomaan, että Brooklyntweedin syysmallisto on taas kerran todella kaunis. Nyt jo todella etsin korvaavaa lankaa BT Loftille ( 251metriä/ 50g), sillä tämä Oshima- malli on todella kivan näköinen. Vinkata saa kommenteissa - mikä lanka olisi (kaksinkertaisena) noin 16s/ 10 cm, kauniin tweedmäinen ja kohtuullisella vaivannäollä hankittavissa? Dropsin kiva Silke-tweed -lanka olisi ollut OK, mutta se lakkautetiin jo ajat sitten.

Toinen inspiraation isku tuli Dropsin sivuilla - uutuuslanka Alpaca Silk, 10 väriä alpakan ja silkin sekoitetta, joka on harjattu pöyheäksi.  25g kerässä on 140m, ja tiheys on 17s/ 10 sm 5mm puikoilla.

Dropsin sivuilla on taas käännöskone tehnyt sanasta luxurious hupaisan käännöksen "luksullinen"- kivalta lanka kuitenkin vaikuttaa. Ja hintaa jää vain 2,65€/ kerä. Vielä taitaa joutua odottamaan hetken ennenkuin lanka on kauppiailla. Laskin että naisen puseroon menisi noin 150g eli hintaa jäisi noin 16€ ei-muoviselle pörröpuserolle. Ei paha ollenkaan.

Tässä pohtiessa odottelen viimeistely- inspiraatiota. Tai ehkä viimeistely ei vaadikaan enää inspiraatiota vaan perspiraatiota.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Sukkasatoa jo heinäkuussa


Malli: Lebowski- sukat, Tour de Sock 2013 - malleja
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,25mm Knit pro sukkapuikot
Fiilis: leppoisa, kuten esikuvallaan Big Lebowskilla




Nämä sukat olivat todella nopeat tehdä, kuten Tourille osallistunut neulojakaverini kehui! Kiinnostuin näistä hienon kantapään vuoksi. Sen neulominen olikin taas ongelmanratkaisua parhaimmillaan - siis intarsiaa. Sanotaanko vain, että toinen sujui paremmin kuin ensimmäinen. Osasin tehdä siihen tarpeeksi pitkät " kerät" joista neuloa. Nämä ovat aika mukavat jalassa, mitä nyt sileä kantalapu ei istu aivain yhtä hyvin kuin vahvistettu. Ovat varmasti komeat vaikka puukengissä tai pistokkaissa, joissa kantapään  kuvio vilkkuu. 


Lanka: Regia Garden Effects väri 03306
Puikot:  2,25mm Knit pro sukkapuikot
Malli: Oma toe-up, tässä 64s ympärysmitta 
Matkanueleena Japanissa mukana: neulottu valmiiksi Suomessa 

Tällä Japanin matkallani en olisi tarvinnut matkaneuletta. Miksikö? Ei vain ollut aika tai energiaa neulomiseen. Sen sijaan rantaloma, josa illat kuluvat leppoisaaan tahtiin - siellä se neule on paikalaan. Lentokoneessa ja kentälä neulominen voi olla paikallaan jos vaihdot ovat pitkät ja aikataulu on inhimillinen. Mutta väsyneenä, ahkerasti asioita järjestelevänä matkalaisena parasta rentoutumista on usein vain katsoa elokuvaa tai lukea.  Neuleen esille ottaminen ja neuleeseen keskittyminen ovat olleet parilla viime matkalani aivan liian vaativia ponnistuksia. 

Juna- ja automatkoilla taasen on helppoa ja mukavaa neuloa - näille lähden usein ihan "ihmisten aikoihin" eikä väsymys paina. 

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Papillon, toisen kerran



Malli: Papillon, sunnittelija Svetlana Volkova. 
Lanka: Drop Cotton light väri 13, menekki 390g
Puikot: oliskohan 4mm ja 3,5mm 
Fiilis: Ou jee! 



Tämä on toinen kerta saman kauniin mallin kanssa. Pusero neulotaan ylhäältä alas - ensin resorit, jotka yhdistetään. Sitten hihan silmukat luodaan nk. contiguous- menetelmällä.

Puseron istuvuus on hyvä, mutta aivan ehdottomasti tämä malli täytyy neuloa vähän todellisia mittoja tiukempana, jotta kaunis pitsimalli "aukeaa" edessä. Cotton light on muuttunut vuosien varrella, muttaon edelleen minusta maino kesälanka. Tuntu on hyvin puuvillainen, mutta neulottaessa lanka joustaa. Ranteet siis säästyvät kokopuuvillan kovuudelta. Valmis neule on kevyt- Tästä voisi vaikka tehdä kesäisen palmikkoneuleen - ei varmasti venyisi polviin saakka! Minä ostin langat Kippovalimo Böökistä, joka taitaa olla Suomen pohjoisin Drops Superstore.

Fiilis on hyvä - sain juuri mitä halusinkin, eli kesäisen pikkuneuleen, joka sopii hyvin niin hameen kuin housujenkin kanssa.  Olen kovin ihastunut tähän orvokin väriin. Silti mielessäni ovat jo tulevan syksyn värit, veikkaan että tumma viininpunainen ja purppura tulevat olemaan muodissa ainakin vaatteissa.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Jackson creek cardi


Malli: Jackson creek cardigan
Suunnittelija Glenna c. Osta ohje tästä
Lanka: Drops Merino extra fine, siniharmaa
Menekki: 480g kokoon 37"
Puikot: 4mm
Fiilis: Kesä! 


Tämä on jo toinen Glenna C.n malli lyhyessä ajassa. Tykästyin Burrard - mallin vähän epätavallisiin "palmikoihin"  ja sama asia viehättää tässäkin mallissa. Langaksi valitsin tarkoituksella tosi pehmeän merinon, sillä tästä piti tulle kylmän kesän takki. Sellainen lämmin muttei hiostava... No kesä on tosiaan täällä ja niin lämpimänä että aivan heti en pääse tositoimiin tämän neuleen kanssa.



Pieni kömmähdys kävi nappien paikkoja laskiessa, sillä viimeinen nappi tuli jälkeenpäin neulottavaan pääntien reunukseen. Jos neulon tämän mallin uudelleen, teen reunuksen ensin, ja sitten nappilistat  "ylös asti" jolloin saan napinlävet täsmällisemmin. (Mielessäni on jo tulevaisuudessa sama malli villaisemmasta langasta. )
Tykkään valtavasti kauniista pääntiestä ja ylimäärinen väljyyskin saadaan kyllä kuriin valitsemalla pienempi koko. Tämä ihana kesäkeli on kyllä osasyyllinen neuleiden hitaseen valmistumiseen. Mielie tekee  liikkua ulkona ja nauttia kauniista säästä. Ja helteen tainnuttamana ei oikein neulominen suju. Olen kuitenkin edistynyt molempien violettien neuleiden kanssa, niistä lisää myöhemmin. 


lauantai 11. toukokuuta 2013

White pine


Malli: White pine cardigan, Amy Christoffers
Lanka: Drops Karisma, 525g Väri nro 50.
Puikot: 3,5mm
Fiilis: No jaa. Ei se paha ole.




Se on tämä keli. Taivas pilvistä harmaana. Vihmoo vettä aivan jatkuvasti, joskus vähemmän, joskus enemmän. Joku kevät muka? Syksyltä tämä tuntuu. En halua lukea yhtä ainutta uutista siitä miten ihanaa on tuolla jossain eteläisessä Suomessa. Lähettäkää se aurinko tänne Perämeren rannalle! 

Turha odotella kauniita ilmoja neulekuvausta varten - laitetaan olkkariin vähän valoa ja otetaan tällaiset aika staattiset kuvat. Pitäis varmasti opetella vähän poseeraamaan :) 


Takki istuu ihan hyvin ja langan kirjava väri elää kauniisti pintaneuleessa. Kai tämä on työvoitto, sillä lanka oli jo neulottuna kertaalleen. Kannatti toki purkaa ja neuloa parempi malli. Mutta tätä samaa lankaa on nyt pyöritelty jo niin kauan, että uutuudenviehätys on tosiaan kadonnut. Ehkäpä takin viehätys tulee esiin tässä pikkuhiljaa. Nyt ei vain jaksa innostua. Onneksi työn alla on jo muita neuleita! 

perjantai 3. toukokuuta 2013

Spring foliage


Malli: Spring foliage, kirjasta Botanical Knits
Suunnittelija Alana Dakos. Lisätietoja ja kauniita kuvia täältä.

Lanka: Drops Alpaca, alle 50g
Puikot: 3mm
Fiilis: ihanan keväiset!


Nämä ovat ehkä parhaat kämmekkäät ikinä. Iloinen väri! Lehtikuvioita! Ja tajuttoman hyvin istuva malli. Tämä ei pyöri käsissä vaan istuu kuin ... noh, kuin hansikas. Ainoa tyylirikko ovat puikojen vaihtumiskohtaan tullut raita, mutta kestän sen kyllä. Nämä kädessä voi uhmata pientä  räntäsadetta ja kylmiä aamuja, sillä mieleen tulevat tuulessa suhisevat vihreät lehdet. 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset


Neulominen on päättynyt, mutta tämä Still light ei kyllä ole vielä valmis. Ehkä se loppumattoman tuntuinen helma olisi voinut olla merkki jostain... Kerron ensin hyvät, sitten huonot uutiset. 


Hyvät uutiset: 

- Yläosa istuu OK. 
- Väri on edelleen mieluinen.
- Malli on edelleen kiva.
-Jos tykkää vaan neuloa eikä välitä että tulee joskus valmista, niin neulomista vielä on!
- Lankaa riittää, ja reilusti sittenkin.


Huonot uutiset: 

- Taskut alkavat 6cm liian alhaalta. ( Vertasin ensimmäiseen Still lightiini.)
-Helma tulee huolestuttavan lähelle polvia. Tämä jos mikä on hupaisan näköistä komeat 150cm pitkän Prosessineulojan yllä. 
-Purkutöitä on luvassa, ainakin puolet tässä kuvassa näkyvästä täytyy purkaa ja neuloa uusiksi
-Motivaatio yllämainittuun purkuun ja neulomiseen on kuin tämät maaliskuu: pakkasen puolella. 


Juuri nyt eivät hirveästi piristä hovikuvaajan vinot kommentit " neuleprosessin ihanuudesta." Pakko aloittaa jotain kivaa, jotain pientä, jotain mistä tulisi joskus valmista tai tässä tulee pian syvä epäusko.

Omaksi opiksi merkitsen muistiin: Jos aiot toistaa hyvin istuvan puseron, vertaile nyt ihmeessä sitä tekeillä olevaa siihen hyvään! Se mainio puoli tässä on ompelemiseen verrattuna, että purettua lankaa voi neuloa uudelleen. Leikattua kangasta kun ei voi taikoa uudelleen ehjäksi. 

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ja vielä kerran, jaksaa, jaksaa

" Neulo taskujen jälkeen suoraan vielä 26 cm, ja sitten tee resoria". Neulon uudemman kerran Veera Välimäen Still Light - tunikaa. Tästä näet ensimmäisen versioni. SL on yksi rakkaimmista, eniten käytetyistä neuleistani. Rakastan sen tummaa harmaata väriä eikä itse pusero ole pahemmin kulunut. Mutta  juuri siksi on hyvä idea neuloa toinen, eikö vain? Vaaleampi väri, sama lanka ja sama malli. Kun nyt jaksaisi helman loppuun saakka... Saa sitten nähdä miltä näin vaalea tunika näyttää sitten valmiina  päällä. 


Kun tikuttelee 3mm puikoilla sitä alkaa kaivata jotain nopeaa, hauskaa ja helppoa. Ompelua siis.


Kas, kuvassa näkyy huoleton käsin ompelu-- tämä on Suuren käsityölehden ( 1/ 2013) ohjeella tehty Kahdeksankulmainen neulatyyny. Toki ompelin sen koneella, mutta täyttöaukon suljin aika ronskisti vain käsin. 


Ja tämä pikkuisen hölmistyneen näköinen tintti on samasta Suuren Käsityöleden numerosta oleva linnun muotoinen neulayyny. (Tammikuu 2013). 

Tein nämä niistä aineista, joita kotona löytyi - molemmat olisivat upeita tyylikkäämmistä kankaista tehtyinä. Täytteeksi laitoin Novitan  Hahtuvaista, joka on sopivan kuohkeaa ja pehmeää. Viikonlopun aikan harjoittelin uuden Ottobre Woman - lehden  kansikuvan mallin mukaan viskoositrikoisen t- paidan ompelua. Malli on mainio ja ohje selkeä. Minun puseroni ovat toki yksivärisiä. Treenasin aika lailla reunan kaitalehuolittelua, mutta pitää sanoa että saumuri vie ompelukonetta trikoon ompelussa kyllä 5-0. 

tiistai 26. helmikuuta 2013

Juuri oikeaan aikaan




Malli: Knoll, Michele Wang. Julkaistu Brooklyn tweed winter 2013- kokoelmassa. 
Lanka: Drops Lima, 60g pieneen kokoon
Puikot: 3mm? 
Fiilis: tarpeeseen tulevat! 


Lima on liian paksu lanka näihin lapasiin - ja hiukan liian pörröinen. Valmiista lapasista meinasi tulla liian suuret. Pelastin ne kikkailemalla kuvion pienemmäksi. Kierrettyjä silmukoita on aina ihana neuloa. Tässä kuvassa ne näkyvät hiukan venytettyinä, kuten kädessä pitäessä. Hovikuvaajan kiireiden vuoksi poseerasin itse käsimallina. 


Niin, siitä tarpeesta. Vain vuoden ahkeran käytön jälkeen kukkalapasien peukalo kului puhki! Epäilen syyllisen olevan auton ratin ompeleet. Näitä nimenomaisia lapasia on käytetty paljon autoillessa. Rattinaisen lapasen peukalo pääsee parsittavaksi.  Olen kuullut hauskan sanonnan parsimisesta: "nythän se vasta alkaa kestää" joten katstotaan miten jatkossa käy. 



Vuoden käytön jälkeen nämä lapaset vain porskuttavat, peukaloa lukuunottamatta: pinta on tiivis ja sileä, ovat istuvat ja ohuet kädessä. Kaksinkertainen Alpaca taas takaa lämmön. Voin suositella!