keskiviikko 16. helmikuuta 2011

I've got the blues


Viime aikoina olen taas myllänyt lankavarastojani ympäri. Jalo aikomukseni on neuloa jo kotoa löytyvistä langoista, mieluiten niistä, joita olen hillonnut pitkiä aikoja. Ravelry on kyllä korvaamatoman kätevä apu, kun pohtii riittääkö lanka tai tarkastelee mitä tästä langasta on jo tehty.

Mutta lankavaraston puutteita se ei kyllä korvaa. Lankakaupassa minuun iskee jokus kahden kerän hulluus - otan kivaa lankaa pari kerää, aikomuksena tehdä pipo tai lapaset. Arvaahan se, että kotona mietin vuoden-parin kuluttua että mikä ihmeen malli näistä pitikään tehdä? Ja näitä kahden kerän ihmeitä kun ei ole yksi eikä kaksi valikoimissa. Voisi ajatella , että inspiraatio iskisi uudelleen, mutta näköjän se salama ei osu samaan neulojaan kahta kertaa.

Yksi konsti jolla koetan innostua neulomaan lankavarastosta on isompien erien hypistely ja värien fiilistely. Yllätyin kun huomasin että minulla on näin montaa eri sinistä vähän suurempia eriä. Nyt on ollut jo niin pitkä harmaa kausi, että aloin jo itsekin ajatella että koko lankavarastoni koostuu harmaista ja muista luonnonväreistä.

Kuvassa siis vain näytteeksi muutama kerä. Löytyy TeeTee lenkkialpakkaa, Novitan Saanaa alimmaisena, sitten päällä Dropsin Classic Alpacaa sinisenä ja muutamia keriä Rowanin Limaa etualalla. Suurin ongelma näille langoille ovat jo moneen kertaan muuttuneet suunnitelmat: mistään en voi taikoa samaa värierää lisää, hyvä jos edes samaa lankaa. Ja metrimäärä on tietenkin aikoinaan hankittu vain jotain tiettyä, ei- enää -niin- kiinnostavaa neulemallia varten.


Tässä hyvä osoitus varastoni sinisyydestä: Dropsin Alpacasta tulossa on Laar. Todella kivaa neulottavaa, selkeä ohje jossa on runsaasti kivoja yksityiskohtia... mutta lankaa on uhkaavan vähän. Ja tämä lanka on marinoitunut vain lyhyen aikaa, noin neljä vuotta.

Ei kai muu auta, kuin neuloa, tehdä parhaansa ja katsoa mihin se päivän lankamäärä riittää, näin urheilutermein ilmaistuna. Miten te muut löydätte inspiraatiota lankavarastosta? Onko teillä sama "mysteerikerien" ongelma?

17 kommenttia:

Pikkis kirjoitti...

Täällä yksi kanssa pähkäilee... Kaappiin ei mahdu enää yhtään uutta kerää, mutta kun ei saa noita vanhojakaan käytettyjä.. Välillä iskee inspis että jämät pitäis saada pois, mutta sitten taas löydän itseni lankakaupasta "ostoslistan" kanssa ja hiippailen nolona pois muovipussillinen uusia ihanuuksia kainalossa! No, nyt projektina taas "kaappiin lisää tilaa" ja neulon ystäväni siskon kesällä syntyvälle vauvalle kaikkea pientä ja juuri äsken sain itselleni valmiiksi toisen tossukoista jotka bongasin Ravelrysta (http://www.ravelry.com/patterns/library/non-felted-slippers)!
Tytöille pitäis väsäillä kevääksi säärystimiä ja muuta "tylsää" neulottavaa, mutta ehkä tämä tästä :)

Marika kirjoitti...

Mun lankavarastoni (usean kymmenen kilon...) muodostuu juurikin noista 1-2 kerän mysteereistä. Tosin en muutenkaan ole kovin innostunut suurien neuleiden kutomiseen.

outi kirjoitti...

Taitaa olla kevättä täälläkin, ihan samoja olen miettinyt. Siis että jemmoista voisi neuloskella kummallisuudet ja pisimpään marinoituneet pois. Mulla on todella paljon yhden kahden kerän ostoksia. Lisäksi kaiken maailman vajaat kerät ja lankanöttöset. Olen mietiskellyt ns. jämälankaprojekteja; en kuitenkaan haluaisi heittäytyä vallan hulluttelemaan vaan ihan käyttötavaraa pitäisi tietysti saada. Tuskinpa kaikista kuitenkaan tiskirättejä muotoutuu, katellaan. Tsemppiä sinne sinisille!

Miia-Rebekka kirjoitti...

Yhden ja kahden kerän ihmeitä löytyy meikäläisenkin lankavarastosta. Niitä tulee sitten käytettyä mm. raitasukkiin, joihin oon jäänyt ihan koukkuun. Kaikista langoista vaan ei voi sukkia neuloa, joten niiden kanssa ollaankin sitten ihmeissään. Myssyjä onneks saattaa saada paristakin kerästä aikaiseksi. Itseasiassa mulla on just nytkin puikoilla myssy eräästäkin yhden kerän ihmeestä :D .

Inspiraation saatan saada tutkimalla Ravelryä tai sitten ihan vaan kattelemalla lankavarastoani ja pyörittelemällä keriä käsissä.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Pikkis: joo, koetan vältellä lankakaupoja kuin ruttoa. Kevääksi himoan oranssia tai punaista neuletta, ja niitä värejä ei ainakaan löydy!

Marika: Oho. Mutta tokihan niitä voi yhdistellä - tai sitten vaan koettaa houkutella se mysteeri paljastamaan salaisuutensa: miksi ne kerät oikein voisivat tulla?

Outi: Alan jo harkitsemaan sellaisen " one skein wonder" ohjekirjan hankkimista, tää peli ei vetele! Ihmettelen vaan, miksi piti ostaa eräätkin kerät...

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Miia- Rebekka: no myssyt! Siinä kyllä oiva ratkaisu liikakerälle tai parille. Ja yleenstäkin se raidoittaminen voisi olla osin ratkaisu. On vaan joskus tosi vaikea hoksata mitä kummaa voisi kerästä- parista tehdä.

Pikkis kirjoitti...

Heitänpä vielä tällaisen haasteen!

http://www.ravelry.com/patterns/library/totem-pole-socks

Sukat olivat niin erikoisen näköiset, että niitä piti ihan klikata nähdäkseen paremmin! Sukat siis tehty kaikennäköisestä langasta eri tyyleillä, löytyy joustinta vaaka- ja pystysuoraan, ainaoikeeta, sileään...
Nämä ajattelin ainakin itse toteuttaa jämälangoistani, eikä haittaa vaikka jämät loppuisivat kesken, sukan voi jättää odottamaan uusia pätkiä :)

Krista kirjoitti...

Mulla ei varsinaisesti ole tuota parin rullan ongelmaa, mulla kun on tapana ostaa lankaa kerralla tarpeeksi...
Siis sillä tavalla tarpeeksi, että juuri tein paidan johon menikin vain 3½ kerää, "jämiksi" jäi 5½ kerää =D
Nyt olen keräillyt vajaita jämärullia yhteen pussiin ja ajattelin lahjoittaa päiväkodille.
...paitsi, että niistä sais kyllä hienot toteemisukat! =)

Pikkis kirjoitti...

Toikin on muuten tosi hyvä idea että lahjoittaa päiväkotiin, koska siellä ei välttämättä rahaa riitä "ylimääräiseen" eli lankojenkin harkintaa täytyy huolella harkita sitten kun askarteluidea on valmis! Meillä muksut kyllä harjoitelleet virkkuuta noilla pätkillä, mutta silti niitä on ihan liikaa :D

Kardemumma kirjoitti...

Mulla kanssa melkoinen määrä yhden kerän jäämiä.. Juuri mitään lankaa ei ole varastossa enempää kuin kerä tai kaksi samaa erää ja sävyä. Intohimoinen sukankutoja, mutta välillä tekee mieli tehdä jotain muutakin. Keränloppuja ei juuri ole, sillä aina välillä teen jämälankatyön, johon saan ne keränloput upotettua. Kaapit kyllä pursuaa mitä ihmeellisimpiä lankavalintoja.

Heidi kirjoitti...

Voi kyllä, ihan sama ongelma. Lanka- ja käsityöinnostuksen alkuvaiheessa tuli ostettua vaikka mitä, ilman kunnollista ajatusta siitä mitä langasta oikeasti voisi tehdä. Löytyy sitä yhtä ja kahta kerää sekä outoja värejä :D .

ArualMaria kirjoitti...

Sama juttu, täältäkin löytyy aikamoinen kasa noita yhden ja kahden kerän ongelmia... Monet niistä on tullut ostettua ilman sen kummempaa suunnitelmaa, tyyliin: lanka on niin ihanaa/noin halvalla kun saa, kyllä siitä jotain keksii neuloa. Eikä varmasti ole riittävästi mihinkään järkevään projektiin... :-P

Satu kirjoitti...

Hehee. Mulla on tapana ostaa lohdutuslankoja, palkitsemislankoja ja piristyslankoja. Tai raitalankoja, mikä on kaikkein hulluinta. Sitten niitä keriä pyörii tuolla. Ei niistä ikinä mitään tule. Paitsi raitaa voi tietysti koittaa...

Vilma kirjoitti...

Jep, tunnistan itseni. Mulla on vain se huono tilanne, että ne kerät harvemmin ovat samaa väriä tai edes sinne päin. Siis kun sulla on noin nätisti yhteensointuvia sinisiä, että niistä voisi vaikka yhdistellä jotain isompaa. Mulla taas on yks kerä sinistä, kaks punaista ja siellä täällä mitä sattuu. Aikamoista värisirkusta siis. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Jösses, taisin osua hermoon! kiva lukea että en ole yksin tässä suossa :-)

PIkkis: ne sukat ovat hauskat; vähän kuin räsymatto!

Koo: minäkin lahjoitan päiväkotiin, mutta toisaalta, kun aikomus oli neuloa niistä kahdestakin jotain...

Kardemumma: Ihailtavaa tuo, että upotat jämäprojekteihin langanloput!

Heidi: todellakin näin. Pitäisi kai käyttää jotain metrimäärähakua Ravelrystä ja kokeilla löytyykö sopiva idea mysteerikerälle...

ArualMaria: Joo, usein on kanssa se ongelma, että lanka on NIIN ihanaa ( ja siten usein kallista) että ei kehtaa heti ostaa paljoa...

Solveig: Kyllä tämä on vähän jo huvittavan puolella :P Minulla aina pistää vähän vastaan tehdä ihanmitäsattuu - neuleita, joihin saa jämät hukattua. Pitäisi olla sitä ideaa ja inspiraatiota, kun neulomiseen ei kuitenkaan ole rajattomasti aikaa...

Vilma: Heh, ehkä tulevaisuus on vain raita - ja kirjoneuleiden?? Noita sinisiä minulla on kaikkia noin puserollisen verran - aika huvittavaa että ne ovat niin lähellä toisiaan. Sekin hillitsee neuleintoa, jos samalla värilä puurtaa liian pitkään.

Kaisa kirjoitti...

Kuulostaapa tutulta! Kaiken lisäksi varastosta ei ikinä löydy sopivaa lankaa niihin ohjeisiin mitä haluaisi neuloa...

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

hei Kaisa! Se se vasta onkin ongelma! Minä yritän kovasti ihastua varastolankoihini, järjestelen ja pengon niitä jotta osaisin sitten taas tykästyä niihin...