sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kevätmyssy



Lisääntyvä valo on ihan hyvä juttu neuleblogin kuvia ajatellen. Joskus valo ulkona voi olla liiankin kirkas ja pitää valaista sisätiloissa. Hovikuvaajani sai aika kivoja valo- ja varjo- kuvia myssystäni. 


Malli: Norie ( Puffin eli Lunni Shetlannissa puhutulla gaelin kielellä)
Mallin tekijä on sama Gudrun Johnston, joka on suunnitellut edellisen postauksen huivin.
Lankana lakkautettu Novita Wool Sävy , noin 70g
Puikot 3,5mm 

Norie on oikein passeli myssy tähän alkavaan kevääseen, jossa keli tuntuu vaihtuvan laidasta toiseen hetkessä.  Vain tuuli, tuo ehtymätön Perämeren luonnonvara, se pysyy. Onneksi myssy tai pipo pitää hiukset jotenkin ojennuksessa.  
Tämä malli on tarpeeksi väljä taiteltavaksi nätisti päähän. Ei tosin näytä hullummalta vaikka antaisi pipon pääliosan "roikkua". Laskeutuvammasta langasta tehtynä voisi toimia tosi kauniisti - esim.   Dropsin Baby Alpaca Silk voisi olla mainio tähän malliin. 


Aivan toisiin tunnelmiin  päästään tässä versiossa, jonka lahjoitin kummitytölleni. Hän ei tosin sanonut piposta puhelimessa mitään - lieneekö ollut vain diplomaattinen? Lankana Novitan Wool, mehukkaan pinkin värisenä. Menekki oli sen suunnilleen 70g. Mallineule on nimeltään Cat's paw eli kissantassu. Reikäkuvio todellakin muistuttaa kissan pehmoista tassua, valitettavasti sitä ei näistä kuvista huomaa.

8 kommenttia:

outi kirjoitti...

Tuo eka kuva on kuin jostain maalauksesta; hyvin kuvauksellinen. Minä luovutin Rikkeni miehelle, täällä tarttis kans pipoa.

Emma kirjoitti...

Kauniin harmaa kevätmyssy :)

Neulisti kirjoitti...

Suloisia myssyjä. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Outi: Tämä on hiukan "rikkemäinen" istuvuudeltaan, ehkä mies ei nappaa pitsimyssyä kuitenkaan? Linkin takaa voi ostaa vain tämän ohjeen, jos jää vaivaamaan.
Emma: Kiitos! Harmaa on tämä kevätkin, vielä...
Neulisti: kiitos kaunis, kummityttö ei tosin myssyään kehunut, taitaa olla ihan tavallinen vain.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

On nätti pipo. Harmi kun näytti olevan maksullinen malli, muuten olisin hetim kopsannut ohjeen.. ;o))

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Pirjo-Riitta: Kiitos! Hyvin samantapaisia msyysköitä löytää ilmaiseksi teintkein Ullasta ja Gardnstudio dropsin sivuilta, ja jos englanti sujuu, Knitty - neulelehdestä. ( Ovat varmaan sinulle tuttuja, mutta sanon nyt kuitenkin)

Oma pipomallini on kirjast Shetland Trader book 1, josta olen jo neulonut pari neuletakkia.

KahviKaneli kirjoitti...

Tosi kaunis malli. Uskaltaiskohan kokeilla? Minun pääni on vain siitä ihmeellinen, että tuntuu, että mikään pipo tai myssy ei näytä istuvan päähäni. Baskeri ehkä jotenkin..no, ei sekään.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis malli tuossa myssyssä!