maanantai 9. helmikuuta 2015

Kovan onnen takki


"tuohon minä sen napin sitten laitan!"

Malli: Summer Festival, Gerogie Hallam
Lanka: Drops Baby Merino, noin 11 kerää
Puikot: kuka niitä enää muistaa… 3mm?



Tämän mallin piti syntyä kerran neulotuista ja puretuista langoista. Sitten tarvittiin lankaa pari kerää lisää. Kun jatkoin neulomista, huomasin noin 15 cm jälkeen että kappas - väriero on niin suuri kuin olisin raidan lisännyt! Ei kun purkuhommiin. Ja tilaamaan lisää lankaa. Varasto ei tällä kerralla vajunnut lainkaan.
Tämä mokoma sai jäädä odottelemaan pitkäksi aikaa, että edes viitsin laittaa päälleni. Sitten huomasin, että hihat ovat viimeistelypesussa venähtäneet liian pitkiksi…. Eikä tuntunut olevan aikaa hakea just hyviä nappejakaan, koskapa nykyisellä kylällä valikoima on kauniisti sanottua suppea.  Niinpä tämä takki on maannut kaapissa häpeämässä ainakin lokakuusta saakka. 

Ohje on huomattavan monisivuinen ja aika taiteellisesti kirjoitettu, mutta luotettava ja selkeä, kun vain tottuu erilaiseen kirjoitustyyliin. Lanka on tietenkin aivan ihanaa. Takin istuvuus on erinomainen, tämä rakenetaan hieman kuin Atelier - takki: ensin neulotaan hartiat, siiten siitä jatketaan hihat ja helma. 

Nuo hauskat pitsikuviot nopeuttavat neulomista - tylsä edestakainen sileä neule saa vähän jännitystä aina reikärivin kohdalla. Kovan onnen takki ei ole ohjeen sytä, vaan olosuhteiden. Olispa hauska joskus syyttää huonoa voitelua tai huutaa havuja, mutta nyt vain osui useampi pieni vastoinkäyminen tähän yhteen työhön. Lopputulos on toki kiva, pehmeä ja istuva. Vielä kun malttaisi etsitä napit ja ehkä lyhentää hihat, niin tämä voisi olla jatkuvassa käytössä. 

14 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Ihailen aivan valtavasti kärsivällisyyttäsi. Purkaminen, uudelleenkeriminen, uudestaan tekeminen jne turhauttavat minut välittömästi! Takista tuli kuitenkin kovin kaunis ja pitsikuviot ovat hurmaavat :)

Lankakeiju kirjoitti...

Kaunis takki! Nyt alkoi kiinnostaa neuloa tämä malli.

iso gnu kirjoitti...

Kaunis takki!

Kiva kun muutkaan ei muista millä puikoilla on neulottu :)

Niina Risulainen kirjoitti...

Kaunis takki, heti heräsi mielenkiinto taiteellista ohjetta kohtaan. Miten voi kirjoittaa ohjeen taiteellisesti? Runomuodossa, murteella? :D

Ingi kirjoitti...

Kivasti suunniteltu kuvio ja taskut ovat aina plussaa! Tuo lanka on kyllä ihana!

Soile kirjoitti...

Väri on mitä makein. Aikas sissi olit, kun jaksot neuloa, purkaa ja neuloa uudemman kerran. Ihmekös jos neulomus saikin välillä istua kaapissa häpeämässä :)

Minna kirjoitti...

Lopputulos on kyllä hieno! Toivottavasti tuntuu myös itsestäsi vaivan arvoiselta.

Nina kirjoitti...

Aivan upea takki!!! Minusta hihat ovat myös aika muodikkaat noinkin, käärittynä ranteesta. Pitsikuvio on kaunis, väri mitä muhevin ja istuu kauniisti.

Riitu kirjoitti...

Kyllä ne kovan onnen kolhut unohtuu, kun lopputulos on mieluinen. Hyvältä näyttää!

iikku kirjoitti...

Ihana! Ja tuo väri on juuri oikea lila! Tuo on munkin jonossa tuo takki.

MiunMaun kirjoitti...

Lopputulos on tosi kaunis! Toivottavasti tekemisen työläys unohtuu lopputuloksen myötä.

marumummeli kirjoitti...

Joskus vastustaa, ei auta muu kuin purkaminen, mutta lopputulos on sitte aina sen arvonen ku saa työn valamiiksi. Tosi hieno väri ja kaunis tuo kuvio.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiitos vielä kaikille kommenteista!

"taiteellinen" ohje tarkoittaa mm. sitä, että eri kokojen numerot on tehty eri väreillä. MV- tulostimella tulostaessa efekti häviää ja numerot ovat vain suttuisia. Lisäksi tilaa on käytetty testiin sivukaupalla, ja joutuu selaamaa isoa nuppua paperia eri vaiheissa. Eli ei kovin tehokasta neulomista.

Itsessään tämä on kauniisti istuva ja nopea neuloa, jos vain langan kanssa ei tarvitse säätää :D

Anonyymi kirjoitti...

Best baccarat games for beginners | Baccarat and the Casino - FEBCasino
How to Play baccarat at FEBCasino. Learn how to play and win in this online baccarat game. Learn 바카라사이트 rules and 제왕카지노 how to play baccarat 인카지노 game.