Näytetään tekstit, joissa on tunniste kudonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kudonta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. syyskuuta 2008

Sadonkorjuu

Blogissa on ollut hiljaista, mutta ahkerana olen kyllä ollut! Olen haaveillut puissa kutomisesta jo monta vuotta. Aika ei vain riitä kansalaisopiston kursseille. Onneksi on Taito-keskukset! Kävin tutustumassa paikallisen keskuksen kutomoon ja tein kuvassa näkyvän maton. Kutominen oli yllättävän helppoa - katsotaanhan siinäkin mallia, kuten neuloessa.. ja huolehditaan kireydestä ja siisteistä reunoista... kuten neuloessa. Kuvan matto on noin 85cm leveä ja 200cm pitkä, kuteena harmaa trikoo ja musta pellavanaru. Ihastuin kutomiseen - kun vain saan aikaa järjestymään, voisin tehdä lisääkin kodin kaunistukseksi.

Kuvassa on Placed Cable Aran, syksyn 2007 Interweave Knitsistä. Koko on 38" ja menekki melko tarkkaan 600g Novitan harmaata Ainoa. Minulla on miljoona neuletakkia, joten puserolle on ihan tarvetta. Ainakin lämpöisenä kotipuserona tämä toimii mainiosti. Toki Tapion kaupassa olisi ollut Ainoa muunkin värisenä, mutta viime syksyinen harmaa kauteni on palannut. Osansa on varmasti syksyn ihanalla väriloistolla- sen vastapainona harmaa miellyttää minun silmääni. Moni on upean näköinen syksyn värisissä neuleissa, minä taas näytän maksavaivaiselta lämpimän murretuissa sävyissä. Niitä tyydyn vain ihastelemaan ulkona!
.. puikoilta on hypännyt muutakin pientä, mutta siitä lisää myöhemmin.