sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Joulupallot - et varmasti voi neuloa vain yhtä!

 Minulle ainakin kävi niin, että neuloin yhden, sitten toisen ja pian oli mennyt viikon neulomiset pallojen kanssa. Kuvasta puuttuu yksi kaunis pallo - löysin sen imuroidessa, ja se odottaa vielä viime silauksia. Vinkkini on laittaa kaavion päälle leveä viivoitin, jota on helppo siirtää aina rivien edetessä. Näin neulominen on nopsaa ja helppoa, ei tarvitse laskea missä kerroksella mennään.

Mallit kirjasta Joulupallot / Arne & Carlos
Lanka: punainen varastosta löytynyt Novita Nalle ja luonnonvalkoinen  Viking Vilma, 150g
Puikot: 3mm ( sormikaspuikot olisivat loistavat joulupallojen neulomiseen, sukkapuikot ovat vähän turhan pitkät.
Täyte: puhdasta trasselia

Neuloin kerästä Vilmaa ja liki täydestä kerästä Nallea yhteensä leipurin tusinan eli 13 joulupalloa. Punnitsin muutaman pallon, ja sain langanmenekin keskiarvoksi 11g / pallo. Neulekäsialani on aika jämäkkä, lähestulkoon tiukka.  Valikoin malleja hiukan fiiliksen mukaan - pyrin tekemään kivasti vaihtelua kuvioihin. En oikein tiedä mitä näille tekisi, ikuunaan ripustaminen voisi olla seuraava projekti. Eilisessä Knit in Pub -tapaamisessa sain vähän liikaakin ideoita kransseista, katsotaan kykenekö itse toteuttamaan  niitä... 

Neulotut joulupallot ovat aika kuuma aihe  juuri nyt, ainakin Ravelryn keskusteluista ja blogipostauksista päätellen. Jossain luin, että eräässä kirjastossa oli 26 varausta Joulupallot - kirjaan.Ei taida ehtiä aivan täksi jouluksi?  Moni jahtaa ilmaisia ohjeita palloihin vieraskielisiltä ja kotimaisilta sivuilta  ja toiset neulovat kuviot oman mielensä mukaan.

Joulupallot - kirja on kyllä todella kaunis, kiitos neulovalle kaimalleni joka sen esitteli! Tottakai pallon neulominen ja perinteisen neulekuvion käyttäminen on helppoa itsenäisestikin. Mutta kirjasta välittyy taianomainen tunnelma, ja saa kurkistaa kahden neulesuunnittelijan luovan prosessin taustoihin.
 Arne ja Carlos eivät tosiaankaan ole mikään vitsi, vaan luovia ammattilaisia.  He ovat suunnitelleet itse osan pallojen kuvioista, joten he eivät suinkaan ryöstökalasta perinteistä - näinkin olen kuullut heitä kuvailtavan.  Arne & Carlos ovat ehtineet julkaista norjankielellä jo uuden kirjan neulotuista nukeista - tuleekohan näistä samanlaista hittiä? 

Hyvää ensimmäistä adventtia lukijoilleni - mikä on oma suhteesi näihin neulottuihin joulupalloihin? 

22 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Komia satsi sulla!

Meillä äiti sekä anoppi näitä vääntää, joten odottelen joulua ettei mun ite tarttis.. ;)

outi kirjoitti...

Ne ovat ihania, ne pallot. Ja parhaimmillaan isossa porukassa.

Raitalammas kirjoitti...

Mulla on vasta kaksi, mutta haluaisin niitä vielä paljon lisää. Sulla on asiat jo hyvällä mallilla!

-maria- kirjoitti...

Minä en ainakaan vielä ole yhtään tehnyt, mutta tunnetusti lämpenen hitaasti... - todennäköisesti siis vuoden päästä väännän näitä hiki hatussa ;-)

(Tosin minulla kyllä on tallessa Helsingin Sanomissa ollut perusohje, eli mistäpä sitä tietää...)

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Oih ja voih, miten ihania!!!! Minä tykkään, mutta ei taida meikäläisen löysällä neulekäsialalla onnistua... tai, jos oikein kovasti yrittäisi, ehkä...
Kuulin palloista vasta edellisen viikon neuletapaamisessa Mallilta, hän siellä myös punavalkoista palloa aloitteli Hesarissa olleella ohjeella.
Olet sinä mahd. nopea kaikessa!

kaisa kirjoitti...

Ohhoh! Ihania ne on, just tuollain ryhmässä. Tekisin, jos vain jaksaisin.

Judiuni kirjoitti...

Mä olen pidempään julistanut, etten ala mitään joulupalloja neulomaan, mutta joulupallokilpailuun on kyllä osallistuttava ja niin jouduin taas nielemään sanomisiani. :(

Sini kirjoitti...

Mä oon kattellu noita monessa blogissa ja ohjekin on ollu jo jonkun aikaa tossa pöydällä mut en oo uskaltanu alottaa. Just koska veikkaan että sit en muuta teekään :D.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Maija: sulla on hyvin ulkoistettu tämä homma :D

Outi: porukka on se avainjuttu. Pitäisi tehdä kaikki ne porokuvioiset vielä.

Lammas: siitä se lähtee, pikku hiljaa neuloen niitä on sinulla pian monta.
-maria- : onneksi joulu tulee joka vuosi; näitähän voi aina tehdä lisää pikku hiljaa.

Tellu: No, vähän "lipsahti" ja neuloinkin palloja useamman kuin aioin :)
Kaisa: Kiitos. Näitähän voi tehdä aina jos kirjoneulotuttaa, ei vain jouluna?

Judiuni: trendien allonharjalla tässä mennään, ovatko röyhelöhuivit seuraavana? :D

Sini: Mä mitoitin tämän saatavilla olevien lankakerien mukaan; siltikin niitä tuli 13! Valitse joku kiva teema ja neulot vain ne?

MeRzU kirjoitti...

6 päivää, 6 palloa - ja vieläkin vähän syyhyttäisi muutamat neuloa. Hupsista! Eikä miun edes pitänyt näitä neuloa...

Judiuni kirjoitti...

Röyhelölankaan en koske. Niin paljon ei voi mieli muuttua. O_o

hanna_h kirjoitti...

Mulla taitaa olla tällä hetkellä 9 palloa.. Aluksi suhtauduin palloihin puhtaalla uteliaisuudella ja neuloin ensimmäisen palloni hesarin julkaistua lyhennetyn ohjeen joulupalloon. Kun olin neulonut pari, tunsin pientä häpeää: olenko minäkin hurahtanut tähän sesonkivillitykseen? Nyt seison kuitenkin vakaasti pallojeni takana ja pidän niistä :D Oiva kulutuskohde jämälangoille.

Meiju kirjoitti...

Joulupallomania, mahtavaa! Itse olen pysynyt vielä niistä erossa, pelkään just tuota, etten pääse niistä eroon sitten enää ollenkaan ;)

Tess kirjoitti...

Kauniita pallosia ja aikas komea määräkin!

Mie en oo jostain syystä lämmennyt tällä villitykselle yhtään. Voisin siis olla se poikkeus, joka vahvistaa säännön :D Nättejä ne on, ei siinä. Jotenki ei vain kuiten ole mun juttuni.

Kaisa kirjoitti...

Hih, vielä en ole kokeillut, mutta olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että omistan vajaan kerän joulunpunaista Nallea... Se valkoinen pitäisi vain vielä löytää... :) Hyvää adventtiaikaa!

Maikki kirjoitti...

Ihania <3

iso gnu kirjoitti...

Aivan ihania palloja! Pitäiskö noita tehdä -- vaikka joulun jälkeen, kun on aikaa.

Malli45 kirjoitti...

Kauniita ne on ja koukuttavia. Mun palloni eo edelleen samassa vaiheessa, mihin neuletapaamisessa jäi. Munamiehiä...
Voihan noita palloja virkatakin!
Miten trasseli käyttäytyy; on painavampaa, mutta...

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

MerZu: hauskaa, joku muukin tunnustaa koukuttuneensa :)

Judiuni: vannomatta paras, vai miten se meni?

Hanna_h: hmm.. ei hävetä, mitäs jos sitä kerrankin hassuttelee neuloessaan? Pallot ovat aika sympaattisia kuitenkin :)

Meiju : ehkä joulun mentyä sitä rauhoittuu kuitenkin? :D
Tess: ymmärrän kyllä hyvin että aivan kaikki eivät innostu :)

Kaisa: Kiitos samoin! Varo vain, se valkoinen lanka on helppo löytää!

Maikki: Kiitos! En oikeastaan laita kotia jouluiseksi, joten nämä pallot ilahduttavat paljon.

Iso gnu: Pallo on helppo "pikkuneule", voisihan näitä tehdä pitkin vuotta ja sitten viimeistelee jouluksi?

Malli: tosiaan, jos osaa kirjovirkkausta, voisi varmasti virkata! Trasseli oli edullisuuden ja saatavuuden kannata valintani, aika kuohkeaa mutta tosiaan painavaa. En ripusta näitä kuuseen, jotan ehkä sillä ei ole niin väliä.

Sipi kirjoitti...

Vautsi, noin monta palloa!
Hienoja!
Näihin palloihin on kyllä moni hurahtanut..niinpä minäkin sen ensimmäisen palloni tänään tekaisin :D

Krista Pennanen kirjoitti...

Itsekin olen näitä neulonut nyt yhteensä 5. Ohjeet kuitenkin ihan omasta päästä, en ole ikinä edes kyseisestä kirjasta kuullut.

heta kirjoitti...

Hihi, mä tein vaan sen yhden! (Näkyy huomisessa joulukalenterimme luulussa.) Oli niin paljon kaikkea muuta. Ensi vuonna enemmän!