sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kaunista ja käytännölistä

Niin, käsitöissä sitä haluaisi tehdä jotain kaunista ja käytännöllistä.  Mutta vaikka olisi mitä parhaimmat materiaalit, taito hyppysissä ja kivat ohjeet, ei vain sellaista synny.


Joskus täytyy laittaa keskeneräinen työ jäähylle. Ja sitten löytää sen vuoden -parin jälkeen ja tajuaa että ei tahdo jatkaa. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä?



Kokeilin kesähattua. Kulemma sellaisen kanssa ei voi näyttäytyä julkisesti. Aloitin tawashin samsta kerästä - laskin että näitä syntyisi yli kymmenen tästä lankamäärästä. 


Sitten pälkähti. Istun parvekkeella virkkaamassa, jääkahvin kanssa. Katsotaan tuleeko tästä lopulta otsikon mukaista, kaunista ja käytännöllistä. 


Jääkahvi

Uuta jääkahvi yön yli tai vähintään 8 tunnin ajan jääkaapissa. 

Pariin annokseen tarvitset 0,8 dl jauhettua kahvia ja 3,5 dl kylmää vettä. Sekoita ja anna uuttua jääkaapissa. (Minä käytin muovista pulloa.) Suodata porot kahvista  kaikessa rauhassa, jopa 2 suodatinpaperin läpi. Valmis kahvijuoma säilyy jääkaapissa pari päivää. 

Tarjoilu: Jäapaloja omantunnon mukaan, puolet kahvista ja tippa maitoa. 
Nautitaan hitaasti siemaillen käsityön kaverina. Tosi hipsteri tarjoilee tämän sievästä lasitölkistä! 

Ei kommentteja: