torstai 11. syyskuuta 2014

Viimeinen kesäneule uunista ulos!



Malli: 27. Jakku, Suuri Käsityö 7/ 2014
Lanka: Blend Bamboo, Hjertegarn - noin 8 harmaata ja vajaa valkoinen kerä
Puikot 3,4mm
Fiilis:  no nyt se on kuvattu!





Aloitin tämän neuleen heti heinäkuun SKn ilmestyttyä. Tämän langan piti päätyä toiseen projektiin, mutta se oli lopultakin liian ohutta. Lehdessä Teeteen langoista tehty söpö jakku tuntui hyvältä mallilta langan materiaalin ja tiheyden suhteen.

Neuloin takin vartalon tasona, mutta hihat suoraan hihanaukkoon. Otin hiukan mallia silmukkamääriin ja edestakaisten kerroksien rytmiin Ann Buddin Top-down Sweaters - kirjasta ja annoin palaa. Saumat eivät minua haittaa, mutta näin valuvassa materiaalissa ommeltu sauma voisi olla turhan paksu. Nyt olalla on juuri sopivasti ryhtiä eikä minun tarvitse tuskailla hihan istuttamisen kanssa.

Edustan pikku röyhelöt, voi hyvänen aika sentään… Virkkasin tarmokkaasti ainakin kolmeen kertaan lehden ohjetta varioiden, eikä jälki ollut nättiä. Otin sitten koukun haltuun ja virkkaisin kuten ajattelin - nyt nuo jo muistuttavat ohjeen valokuvaa! Frilloilla on edelleen taipumus nousta pystyyn ja "kadota" näkyvistä, joten ne täytynee ommella nurjalta puolelta varovasti vielä kiinni.

Takki ei ehkä ole aivan 100% minun tyyliäni, mutta lasken sen voitoksi kuitenkin. Sain neulottua hutilangoista vieläpä kauniin ja siistin takin. Seuraava valmis työ onkin vain pontevaa pingotusta vailla…

8 kommenttia:

Soile kirjoitti...

Nuot pikkupitsit ovat oikein somat! Mutta voisin vaikka vannoa ettei ko. lehden numerossa tuollaista neuletta ollut…ei ainakaan minun versiossa ;)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Soile: Piti ihan käydä katsomassa… Tämä oli neulemalliston eka, kuva nro 23 tuossa koosteessa. Lehden malinumeron on 27.

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/uusin_lehti/heinakuun_2014_suuri_kasityo_lehdessa

Paljon sievempi lehdessä, mutta niinhän ne aina ovat :)

Ladetsu kirjoitti...

Luulin mallia ensin Kim Hargreavesin Flo:ksi, mutte sitten muistinkin tämän version lehdestä. Sun versio on oikein suloinen! Tosi söppänät noi pikkupitsit.

Ingi kirjoitti...

Kaunis! Siinä on kesän tunnelmaa ja juhlan tuntua!

Neulisti kirjoitti...

Jösses miten söpö takki. Aivan ihana! Mutta ihan turhan tuttu tunne on se, kun ohjetta seuraamalla ei saa ohjeen kuvan näköistä jälkeä ja sitten ärsyttää enemmän kuin viitsii ääneen sanoa.

Sipi kirjoitti...

Oi kuinka kaunis neule! Tuollaiset pienet yksityiskohdat antavat valtavasti näköä lisää! Söpö neule minustakin :)

Lalla - Lempileikki kirjoitti...

Kyllä tämäkin neule, noissa kuvissa näyttää varsin sievältä ja sinun versiosi houkuttelee kokeilemaan omaa versiota samasta takista :-)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Ladetsu: Kiitos! Nuo napit ovat minusta piste iin pälle.

Ingi: Tämä voisi omeenä odottelemaan kesämekkoja :)

Neulisti: Kiitos, arvelin jopa että on liian söpö minun tyyliini. Tuo virkkaus oli varmaan lälkikäteen kuvasta katsottu, tai sitten alkuperäinen lanka on tosi erilaista.

Sipi: Kiitos, ihme kyllä tästä tuli valmista!

Lalla: Hei, tee ihmeessä. Kiva malli kestää monta toteutusta.