sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Talvinen pitsipusero

Malli: Novita Talvi 08, numero 21
Lanka: Novita Isoveli, noin 650g
Puikot: 5mm

Tämä malli osui heti silmääni Novitan talvinumerosta. Neulottu pitsi, varsinkin tuo lehteä muistuttava mallikuvio, on aina mieleistä. Neulominen olikin hauskaa ja helppoa, vaikka jouduinkin aluksi seuraamaan kaaviota tarkasti. Etukappale aloitetaan keskeltä ja neulotaan suuri pitsineliö. Ovelasti päätellen tehdään kolohihoille paikat, yläreuna on vain suoraan päätelty kerros. Vapaaksi jääneillä alareunan silmukoilla jatketaan alaspän, ja etukappale on valmis. Hihoissa neulotaan samoin pitsineliö josta päätellään 3 sivua, jatketaan lisäillen hihaa ylöspäin. Hauskaa ja minulle uutta!
Pitsin neulominen on helppoa, aina oikealla puolella pysyen. Isoveli ei ehkä ole kaikkien trendikkäin ja hienoin lanka, mutta halpaa ja nopeasti neuloutuvaa se kyllä on. Varsin sopivaa tällaiseen uuden tekniikan kokeiluun siis.
Pusero on ollut valmiina jo päiviä, kuvaaja vain puuttui. On muuten vaikea olla fiksun näköinen pakkastuulen pyöritellessä lunta naamalle ja taivaan valotehon ollessa pilvien vuoksi heikko. Siispä lisäksi vielä sisäkuva koko puserosta.

11 kommenttia:

Inka kirjoitti...

Tämä on komea! Tuollaiset ovelasti rakentuvat mallit ovat hauskoja neuloa, varsinkin jos on hyvä ohje.

Villasukka kirjoitti...

Ihana! Tuo sama malli pisti silloin lehdessä minunkin silmääni, mutta en ole vielä ajatusta pitemmälle päässyt...

intsu kirjoitti...

Vautsi miten upea pusero. Sinä olet niin taitava ja aina sinulla on haasteellisen näköisiä,mutta niin ihania malleja.

tohveli kirjoitti...

Oi kuinka hieno! Oikein sopiva tällaiseen lumimyrsky-päivään. Ehditkö tehdä havaintoja lämmittävyydestä kuvauksen yhteydessä?

Johanna kirjoitti...

Kaunis! Tosi upea.

hekku kirjoitti...

Ei oo häpee olla nopee!

Oon ihan hämmentynyt siitä että se on jo valmis. Siis kun toissa viikolla nähtiin niin sehän oli ihan alkutekijöissä?

Upea! Ihan sun tyylinen :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

kiitos, kiitos kiitos kommentoijille!Tämä on niin hauska pusero tehdä, että suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Inkeri, nyt on mun vuoro punastua kehuista!

Tohveli, sen verran huomasin, että tuuli puskee ihan suoraan läpi, harvaa neulosta kun tuo on. Ei siis tukahduttavan kuuma.

Hekku, mulla oli menossa ensimmäinen hiha silloin ke. Käytiin pitkällä automatkalla pohjoisessa siinä välissä, äkkiäkös sitä tulee valmista. Vaaleaa lankaa oli muuten helppo neuloa pimeässä autossa ;-)

Sipi kirjoitti...

Voi mahotonta kuinka IHANA pusero!!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiitos Sipi! Olisi varmasti hyvän näköinen sinunkin ylläsi!

Satu kirjoitti...

Oletpas nopea! Neuletyöraketti, vau!

Valkoinen väri pukee sinua tosi hyvin, ja neule on tyylikäs.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiitosta vain - valkoinen on niin helppo yhdistää siihen toiseen väriin... mustaan!