lauantai 22. lokakuuta 2011

Zimmermania, osa 2: Möbius


Elizabeth Zimmermann on monelle todella inspiroiva neuloja ja opettaja. Myös minulle. EZ kokeili, keksi ja siirsi neulomisen raja-aitoja taas hiukan kauemmaksi.  Hän hyödynsi kuvanveistäjän tavoin neulomisen mahdollisuuksia luoda sekä materiaali että muoto samanaikaisesti. Eräs tarina kertoo siitä kuinka se "perinteinen" kaupallinen ajatus neuleesta on kappaleista muotoiltu ja kasaan ommeltu vaatekappale - johti siihen että  EZ päätti itse julkaista omia ohjeitaan.  ( Kyllä, tiedän että nimenomaan monissa paikallisissa neuleperinteissä vaate pyritään neulomaan saumattomaksi. Sen sijaan kaupallinen neulominen jäljittelee useammin ommeltujen vaatteiden rakennetta.)
EZ oli suunnitellut kauniin ja fiksun neulemallin saumattomasta, kirjokaarokkeisesta neulepuserosta. Hän lähetti ohjeen lehteen, jossa hänen työnsä muunneltiin tunnistamattomaan muotoon: Malli oli julkaistu lehdessä hänen nimellään, mutta se oli karkeasti muunneltu kappaleista neulottavaksi ja ommeltavaksi. Tästä se lähti, oma newsletterin julkaisu, lopulta kirjat, tv-ohjelmat, leirit ja kauppa. Nyt Schoolhouse Press -yrityksessä on mukana käsittääkseni jo kolmas tai jopa neljäs sukupolvi.

 EZ itse sanoi, että hän ei keksi - invent, vaan hän keksii uudelleen sellaisen asian, jonka joku nimetön neuloja on jo keksinyt - unvent.  Toki hän käyttää myös sanaa invent - hän keksi ja kokeili niin monia ratkaisuja esimerkiksi neulepuseron muotoiluun. Jokaiselle lukijalle, joka ei ole tutustunut Zimmermanin, suosittelen Knitter's Almanac ja Knitting Around - kirjoja. Älä anna vanhanaikaisen ulkonäön hämätä itseäsi :) 



Malli: Möbius kirjasta Knitting around
Lanka: 2 kerää Drops Alpaca Boucle
koko: leveys n 22cm, pituutta riittävästi. Neulottu ainaoikein.

Oli pakko katsoa mallia kirjasta jottei tämä mene täyttä kierrosta ympäri. Möbius - huivi on yksinkertaisimillaan vain puoli kierosta tekevä lenkki, joka antaa paljon mahdollisuuksia neuleen pitämiselle. 


Lenkkilanka ei tosiaan ole muodin huipulla nyt eikä moni tunnu pitävän sen neulomisesta. Silti tiesin jo viime kesällä että tahdon tästä langasta perushuivin. Dropsin Alpaca Bouclé on aika tiivis ja pienilenkkinen, helppoa neulottavaa ja unelmaisen pehmeä. Ihan passeli lanka pieneen "tuubihuiviin" siis. Dropsin jälleenmyyjillä on nyt Alpakkajuhlat, joten tämänkin huivin tekee itselleen noin 5 eurolla - ei hullumpi hinta. 

Luin Sipin blogista toisenlaisesta Möbius- huivista. You Tube ja Cat Bordhi tarjosivat lisäselvitystä asiaan. Cat Bordhi rinnastuu minun mielessäni usein Elizabeth Zimmermanninn siksi, että hänkin etsii uusia tapoja hyödyntää neulomisen mahdollisuuksia.
  Tässä videossa Cat Bordhi esittelee tavan neuloa todellinen Möbius - tämä oma versioni ei ole mitenkään ihmeellinen siihen verrattuna. Lisäselvitystä asiaan löytyy hänen kirjoistaan Treasury of Magical knitting ja Second treasury of magical knitting. Minulla ei näitä kirjoja ole, jos lukijoilta löytyy, olisi kiva kuulla mitä niistä pidätte? 

5 kommenttia:

annekk kirjoitti...

Blogien lukeminen on jäänyt minulta aika vähälle viime aikoina, joten pitää kommentoida tässä useampia posteja samalla kertaa.

Olet neulonut tosi mielenkiintoisia juttuja ja tekstiesi sisältö on kiinnostavaa. Tykkäilen blogistasi kovasti. :-)

Ladetsu kirjoitti...

Olipa mielenkiintoinen video. Tekisi mieli ottaa puikot ja lanka ja kokeilla. No, sitten kun edellinen huivi valmistuu ja puikot ovat vapaat. Olen muuten aina miettinyt mikä Möbius oikein on. Nyt se selvisi. :)

Mukavan näköinen tuo sinun Möbius. Lenkkialpakka on ihanan pehmoista, mutta jokin siinä tökkii -olen aloittanut siitä monta projektia, mutta koskaan niistä ei tule hyviä. Ehkäpä pitäisi kokeilla tätä mallia.

Soile kirjoitti...

Lenkkilangat eivät taida olla huipulla, siellä on se iiiiihana röyhelölanka :DD

Olen ite monesti katellut sitä lenkkilankaa ja tuumannut että semmoisesta saisi kivan, yksinkertaisen torkkupeiton. Ja värejäkin piisaisi

Sipi kirjoitti...

Heh, minä en osannut ollenkaan kirjoittamalla selittää kuinka se möbius oikein neulotaan ja siinähän se oli videolla aivan niinkuin mekin se neulottiin! Opettajamme oli kuulemma youtuben kautta tämän tekniikan itsekin opetellut :)
Hienolta näyttää huivisi, se on monipuolinen ja käytännöllinen neule!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Anne K: kiva, eettä lysit tänne. Ja kiitos kehuista - pelkään tää tämä onvähän sellainen kuivakka saarna-blogi joskus.

Emmaunelle: kokeile ihmeessä. Oma möbiukseni kalpenee tuollaisten hienojen rinnalla! Tämä lanka on lenkeistä huolimatta aika tiivistä, lenkit eivät ole mahdottman pitkiä ja lanka on pehmeää.

Soile : No sinähän sen sanoit! Röyhelöhuivilanka on tedellakin syksyn kovin juttu, sanoo hän ja muistelee käsityömessuja...
Torkkupeitosta tuli heti intarsia mieleen... ainakin nyt olisi tämä lankakin halpaa?

Sipi: Syytän sinua tästä innostuksesta:) Laiskana en kuitenkaan keksinyt sitä tekotapaa, kunnes Ravelryssä selaillessa välähti. Sinun huivisi ovat tosi hienoja!