sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Vanhaa ja uutta

Piipahdin reilu viiko sitten Tampereella - yhtenä kohteena tietenkin Taito Pirkanmaan putiikki. Löysinkin lisää ohutta Pirkka - lankaa, mutta ihastelin paikan päällä uuden Roosa nauha - sukkakuvaston sukkia. Roosa nauha - langoissa on todella kauniit ja tointuvat värit, ja laatukin on hyvä. Harkitsin tarkkaan mitä väriä ostin, sillä kun omasta varastosta löytyy jo useampaa väria laadukasta sukalankaa, ei tarve ole niin suuri. 


Näiden kuvastojen ohjeita on muuten julkaistu mm. TAITO- lehdessä v. 2013 ja uusimmassa Suuri Käsityö - lehdessä. Näin aikaisemmin muutaman ilmaisenkin ohjeen Taito Pirkanmaan sivuilla, mutta nyt etsiessäni en löytänyt  niitä enää.  Käykäähän silti ihastelemassa sukkia - nuo vanhan kuvaston kansikuvamallin sukat oli tehty hauskasti liukuvärjätyllä langalla. 


Malli: Ingrid - sukka, ensimmäinen Roosa Nauha kuvasto
Suunnittelija Minna Ahonen
Lanka: Roosa nauha pinkki, Drops Fabel valkoinen, Wollmeise Twin Roter himbeermunde (NIP)
Puikot : 2mm


Neuloin nämä sukat kesän aikana Taito- lehdestä ottamallani ohjeella- siinä kuvio oli toisin päin kuin ohjevihkossa. Neuloin nämä myös kärjestä alkaen, sillä varauduin lisäämään pohjetta varten silmukoita. Turhaan hermoilin, varressa on 72s ja sukat istuvat mainiosti. Tällä kokemuksella uskallan neuloa ohjevihkoista myös niitä 80s- malleja, muistan vain sovittaa silmukkamäärän jalkaterässä itselleni sopivaksi. Kirjoneule tosiaan lisää ympärysmittaa, ja tarkkaan saa neuloa jotta sukka ei kiristä! 

Neulominen eteni ensin vauhdikkaasti, kunnes toisen sukan varren puolivälissä tuli stoppi ja nämä jäivät pitkäksi aikaa odottamaan. Kun taas tartuin työhön, neuloin varren lopuun päivässä. Pinkkiä lankaa jäi mukavan kokoinen kerä, jonka toivon riittävän tuon uuden kuvaston kansikuvasukkiin. 

"Kaavionpidike" tai vaikkapa viivoitin sopivalla kohdalla kaavion päällä on suuri apu - kuvio on kuitenkin aika suuri vaikka se toistuukin useamman kerran sukan ympäri. Tulipahan todettua että nämä eivät ole neuletapamiseen sopivia neuleita :) 



 Malli: Eeva, ensimmäinen roosa nauha- kuvasto 
Lanka: Trekking Hand Art Flamé, väri 555 Provence
Puikot 2,25mm 


Motivoin itseäni neulomaan nuo kirjosukat nopeasti, jotta voisin aloittaa nämä kivat nilkkasukat. Yhden neuloin melkein päivässä, lieneekö hiilikuitupuikkojen ansiota tuo huima nopeus?  Palmikko ei juuri erotu tuosta kirjavasta langasta, mutta olen siliti tyytyväinen että keksin jonkin sopivan mallin tälle tummalle langalle. En ole aikaisemin neulonut nilkkasukkia. Nirkkoreuna on kiva, mutta nilkan urheilusukkamainen pehmuste vasta olikin tosi hauska neuloa. 

Seuraavaksi purkamaan - merinotakissa on aivan liian suuri väriero. Luvassa siis langan metstästystä, jotta saan takin valmiiksi. Ja pitää kai mietiä mitkä kivat sukat sitä seuraavaksi tekisi.



7 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Ne on kivan tuntuisia lankoja nuo roosanauha langat. Kauniita on sun tekemät sukat! Niitä roosanauha extra ohjeita löytyy Roosa nauhan villasukka sivuston kautta facebookista. Niin tämän vuotisia kuin viime vuotisia.

Nonnu Neuloja kirjoitti...

Minulla jemmassa muutama vyyhti viimevuodelta. Nyt ostin harmaata vyyhdin ja uuden lehden :) Kauniita malleja molemmissa lehtisissä.

Sanna kirjoitti...

Hienoja Roosa Nauha -sukkia!

Nasti kirjoitti...

Mä olen kans käynyt useammankin kerran Taito-liikkeessa noita lankoja hiplaamassa(ja ostinkin paria väriä). Olen ihastellut myös noita ohjeita, mutta kauhistelin siellä liikkeessä niiden mallisukkien kokoa - leveys on minun kapoiseen jalkaani aivan liian iso! Ja jos ohjeissa kerran on 80 silmukkaa, ei ihme. Noiden ruususukkien ohjeen tulostinkin sieltä nettisuvuilta, pitänee vissiin vähän soveltaa että saan sopivat :)

Outi-M kirjoitti...

Ihania sukkia! Onko tuo Eeva-sukkien ohje ok? Muistelen kuulleeni, että siinä olisi joku ongelma.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Iikku: Kitos ! käyn facessa aika harvoin ,joten pitää käydä tarkistamassa.

Ilosofiaa: no niin on, ja lanka on hyvää. Sellaisia värejä, joita ei aina löydä joka sukkalangasta.

Sanna: Kiitos- näissä on kivasti vaihtelua. Uusimmassa vihkossa oli hauskan modernisti kuvitoituja malleja.

Nasti: Minä muokkaisin reilusti sitä jalkaterään tulevien silmukoiden määrää - siksi neuloin ruususukat kärjestä alkaen. Tuo kirjoneule varressa "syö" ympärysmittaa pois, sillä lankaa on kaksi kerrosta ympäriinsä. Paksuun nilkkaani tuo 72s on melkeinpä tiukka.

Outi-: No kaavio ainakin oli nurinpäin sivulla! Kuten näet, neuloin kärjenkin ihan itse. Voihan olla että ohjeessa on joku bugi, mutta minä neulon aina kuten parhaaksi näen, joten en huomannut mitään omituista. Lisään tai vähennän silmukoita jne. jne. kunnes saan kaiken täsmäämään.

Sipi kirjoitti...

On ne niin kauniit nuo ruususukat!
Rustoopuorista ostin myös tuon lehden ja yhtiin sukkiin jo langatkin, saa nähdä koska ne sitten ehtiis neulomaan :)